Rauhallisempi mieli

tunnetila: tyytyväisyys

Kieriskelin alkusyksystä syvissä vesissä oman osaamiseni kanssa. Olin mukana uudessa projektissa, ja läsnä oli koko ajan tunne siitä, etten osaa yhtään mitään. Turhautti ja hävetti. Koko muu tiimi oli täynnä timanttisia osaajia. Olin varma, että he pohtivat keskenään, miksi minut on valittu projektiin mukaan sekoilemaan.

Aloin suorittaa ihan hemmetisti. Tein 50 tuntisia työviikkoja, ja silti tuntui, etten tee tarpeeksi. Nukuin huonosti. Vietin kaiken vapaa-aikani työpuhelin kädessä ja stressasin heti, jos ihmiset eivät välittömästi vastanneet viesteihini tai puheluihini. Ihan kuin se, etten saa jotain ihmistä kiinni, olisi minun syyni.

Aika kului ja projekti eteni. Kuin huomaamatta aloin osata vähän enemmän ja stressata vähemmän. Sain kiitosta tekemästäni työstä, ja se toi kaivattua itsevarmuutta. Kiiteltiin minua toki aiemminkin, mutta silloin en osannut ottaa kiitosta vastaan. Ajattelin, että mukavat kollegani vain tsemppaavat minua kiitoksilla, vaikka näkevät, etten osaa mitään.

takki KappAhl*, huivi Balmuir*, mekko Miia Halmesmaa* (osa kaupallista yhteistyötä Weecos-lähettiläänä), laukku Marc Jacobs, korut Lillan Helsinki (korvikset saatu), sukat Helsingin Villasukkatehdas*, kengät Blue On Blue*

Nyt syksyn projektia on jäljellä kolmisen viikkoa, ja olo on ihan erilainen, mitä se on ollut aikaisemmin. Olen rauhallisempi, tyytyväisempi, itsevarmempi ja rohkeampi kuin aikoihin.

Olen oppinut näiden kuukausien aikana valtavasti uutta. Olen kehittynyt työssäni ja tiedän paremmin, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Niin kliseistä kuin se onkin, niin kaikki kehitys todellakin tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella. Tuo täytyisi aina muistaa, kun sinulle tarjotaan mahdollisuutta johonkin uuteen.

Tiedän, että tulevat kolme viikkoa tulevat olemaan hektisiä, ja näin korona-aikaan mitä tahansa voi vielä sattua ja tapahtua. Olen kuitenkin syksyn aikana saanut taas nähdä sen, että asioilla on tapana järjestyä.

Haasteita tulee eteen, se on varmaa, mutta kun ei turhaan panikoi kaiken tekemisen kanssa, niin haasteiden taklaaminen onnistuu helpommin. Ja jos joku homma ei onnistu, niin se on vain elämää. Ei elämässä kaikki kuitenkaan onnistu kuten on suunniteltu.

Mitä Teidän syksyynne kuuluu? Olisi mukava kuulla kuulumisia!

Kuvat: Vilma

8
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Vahingossa suoritettu tavoitelista - Tunnetila
    15/11/2020 at 19:06

    […] viime viikolla, että mieleni on tällä hetkellä rauhallinen. Ehkä rauhallisempi kuin moneen vuoteen. Nukun kymmenen tunnin yöunia. Syön joka päivä karkkia […]

  • Reply
    saara t
    27/11/2020 at 12:19

    Tunnistan itseni tekstistäsi. Aina pitäisi olla parempi ja tehokkaampi, ja kaikki muut tuntuu osaavana asiat paremmin :(. Pitäisi useammin pysähtyä ja tuumailla, katsella tilannetta vähän ulkopuolelta ja todeta, että kaikki me joudutaan ne uudet asiat opettelemaan ja vieläpä omassa tahdissammr. Teoriassa asia tuntuu ihan helpolta, käytäntöön siirtäminen onkin sitten vaikeampaa. Hienoa että olet saanut onnistumisen tunteita ja nähnyt oman kehittymiseksi 😍

    • Reply
      Nina
      27/11/2020 at 12:34

      Kiitos Saara! ❤️ Syksyn projekti on omalta osaltani ensi viikon jälkeen paketissa. Olo on tosi helpottunut, jee mä selvisin, mutta myös haikea. Koko projekti ja uuden oppiminen oli rankkaa, mutta ihan valtavan antoisaa!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.