Mielenkaamoksen karkoitusta

tunnetila: tsemppaus

Lokakuun loppu ja alle kaksi kuukautta jouluun. Nyt päät pystyyn, ryhti kuntoon ja katse luottavaisesti eteenpäin. Villasukat jalkaan, kynttilöihin kauniisti lepattavat liekit ja lämmintä juomaa mukiin. Ostoslistalle joulukalenteri. Me selvitään tästä kyllä!

Pimenevät päivät alkavat aina tässä vaiheessa vuotta vaatia veronsa ja välillä täytyy tehdä hartiavoimin töitä, jotta pimeys ei pääsisi hiipimään mieleen asti. Seuraavassa meille kaikille muistutuksena asioita, jotka ovat oman kokemukseni mukaan parhaita mielenkaamoksen karkoittajia.

Ulkoilu. Aina ja ikuisesti. Välillä ulos lähteminen on ihan hemmetin hankalaa eikä yhtään huvita, mutta ihan joka ikinen kerta takaisin sisälle tulee (ainakin tässä osoitteessa) ihminen, joka voi paremmin kuin ulos lähtiessä.

TV:n katselu/radion- tai podcastien kuuntelu. Viihdettä, sarjoja, leffoja, asiaohjelmia, draamaa, laadukkaita keskusteluja tai aivot narikkaan saavia kevyitä sisältöjä. Jokaiselle niistä on aikansa ja paikkansa, ja aina ne saavat ajatukset hetkeksi pois arjesta.

Kirjat. Lukeminen kannattaa aina. Tykkäät sitten kuunnella äänikirjoja tai lukea fyysisiä teoksia, kirjojen maailma on mielikuvitukselle parasta buustausta.

Yllä mainitut kaamoksen karkottajat ovat erittäin toimivia tapoja saada aivoille tekemistä, mutta niitä kaikkia yhdistää myös se, että ne ovat helposti saavutettavissa ja kaikille ilmaisia.

Ulkoilu ei maksa mitään. Ilmaiset tv-kanavat tarjoavat valtavasti upeita sisältöjä maailman parhaasta palvelusta, Yle Areenasta puhumattakaan. Kirjoja ja äänikirjoja voi lainata jokainen kirjastosta mielin määrin. Parhaat asiat ei useinmiten maksa mitään!

korut Lillan Helsinki, asu Katri Niskanen (kaikki kuvauslainassa)

Mielenkaamosta poistavat tehokkaasti myös keskustelut ystävien tai muiden läheisten kanssa. Oma päiväni taas pelastuu joka kerta, kun saan rapsutella kadulla vastaan tulevaa koiraa. En voi käsittää miten 20 sekunnin rapsutteluhetkestä voi tulla niin onnelliseksi!

Ilmaisten virkistysvinkkien lisäksi on pakko mainita vielä muutama mieltä piristävä juttu, jotka tuovat tunnelmaa ja hyvää mieltä pikkurahalla.

Kynttilät/(joulu)valot. Ei tarvita kuin yksi kynttilä, ja tilaan tulee täysin erilainen tunnelma. Lempeämpi, lämpöisempi ja pehmeämpi.

Kukat. Leikkokukat tai jouluiset ruukkukukat ilahduttavat aina. Olen ostanut ystäville viemisiksi viime aikoina kuivakukkia, tai kukkia, jotka ovat kuivuessaankin kauniita. Kaikki leikkokukatkaan eivät siis ole kertakäyttöisiä, vaan niistä voi olla iloa hyvin pitkään.

Hyvä ruoka. Herkulliset keitot ja kauan uunissa muhineet pataruoat lämmittävät kehoa ja ovat edullisia ja helppoja tehdä. Kotimaiset juurekset maksavat vain pari euroa kilolta, ja yhdestä pataruoasta tai kasvissosekeitosta syö parhaassa tapauksessa useamman päivän.

Kirppikset. Jos kaipaat piristystä vaikkapa kotiin, suosittelen piipahdusta lähikirppiksellä. Uusi kynttilänjalka, kiva pöytäliina, kaunis kristallilasi tai vaikka uusi joulukoriste piristää, ja saat kotiin uutta fiilistä muutamalla eurolla.

Onko Teillä jotain hyväksi havaittuja virkistysvinkkejä, tai vaikkapa edullisia piristysruiskeita kaamoksen keskelle? Laitetaan parhaat vinkit jakoon!

Kivaa ja tunnelmallista viikonloppua kaikille!

Kuvat: Lillan Helsinki

12

(6) Kommentit

  1. Ellu says:

    Minä olen tykännyt syksystä mutta nyt se on ottanut koville. Märkää, pimeää, raskasta. Niin kuin kerroin aiemmin niin minulla oli todella vaikea ja raskas kevät, kun oli niin paljon murhetta, mutta kesästä sain nauttia täysin rinnoin. Tai ei nyt ihan, mutta nautin kesästä tänä vuonna enemmän kuin vuosiin. Kävin jopa uimassa ystävien kanssa monta monta kertaa, kun viimeisimmästä kerrasta oli kymmenen vuotta! Niinpä kesästä luopuminen ottikin sitten extra-koville. Nämä mielenkaamoksen karkoitusvinkit tulevat kyllä tarpeeseen 🙂 Näitä kyllä jo toteutankin jos vain on aikaa ja mahdollisuutta, mutta hyvä ne on kerrata aina aika ajoin. Kohta käperryn sohvalle villasukat jalassa viinilasin kanssa lukemaan hyvää kirjaa 🙂

    1. Voi miten ihana kuulla, että kesällä kaikki tuntui olevan hetken paremmin. <3 Viime kesä olikin kyllä niin ihana myös säiden puolesta, että nautin minäkin siitä ihan valtavasti. Ei harmittanut ollenkaan että reissaaminen on tauolla, kun Suomessa oli niin upeaa! 🙂

      Tämän illan suunnitelmasi kuulostavat just täydellisiltä. Taidanpa ottaa sinusta mallia. 🙂 Rennon leppoisaa viikonloppua sinulle Ellu! <3

      1. Koiran rapsuttelu onnellistaa aina ❤️

        Tänään meneekin pata uuniin ja sitä nautitaan tunnelmamusiikkia kuunnellen kynttilän valossa ulkoilun jälkeen.

        1. Niin ihana päivä-/iltaohjelma oli teilläkin eilen! Katselinkin jo kuvia IG:stä ja ihastelin. 🙂

          Ja kyllä, koirien onnellistava vaikutus on aivan valtava! <3

  2. HeidiV says:

    Hyviä vinkkejä, kiitos! Pikkurahalla ja ilmaiseksi saa tosiaan paljon.

    Voisi katsella matkaohjelmia ja -kuvia omilta matkoilta (näin kun koronan takia ei ehkä vielä rohkene matkailla).

    Ja paljon tunnelmavaloja kotiin!

    1. Oi matkaohjelmat ja omat vanhat kuvat! <3 Niin hyvä vinkki Heidi, ja sitä olen kyllä näiden poikkeusvuosien aikana tehnyt. Kuvia katsellessa on ollut niin kiitollinen olo siitä, että on tullut reissattua ja toteutettua unelmia silloin kun se on ollut mahdollista.

      Myös tunnelmavalot kunniaan! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.