tunnetila: tykkäys Uuteen elämääni kuuluu vähemmän paikasta toiseen poukkoilemista, enemmän kotona olemista ja oman kodin rauhasta nauttimista. Kalenterini on tosin vielä syyskuun osalta ihan täynnä, mutta nuo …
Tunnetilassa jutellaan arkea ilahduttavista asioista kosmetiikasta matkusteluun ja muodista omaan tyyliin
tunnetila: tykkäys Uuteen elämääni kuuluu vähemmän paikasta toiseen poukkoilemista, enemmän kotona olemista ja oman kodin rauhasta nauttimista. Kalenterini on tosin vielä syyskuun osalta ihan täynnä, mutta nuo …
tunnetila: tyytyväisyys Toteutin eilen aika mallikkaasti suunnitelmani koko päivän kestävästä kotihissuttelusta. Pyykkiä pesin, mutta sekin tuli tehtyä vähän sinne päin. (Pyöritin koneellisen heti aamusta, mutta …
tunnetila: väsymys Tulin sunnuntai-iltana kotiin Suomi-turneeltani. Pudotin matkatavarat käsistäni eteiseen ja kävelin sohvalle. Tuijotin tv:stä viisi tuntia pyöräilyä (ei varmaan tarvitse erikseen mainita, ettei pyöräily juurikaan …
tunnetila: onni Vanhempani hemmottelevat minut täällä pilalle. Aamiaiseksi on tarjolla juuri uunista otettuja muna-riisipasteijoita ja itse poimittuja mustikoita ja vadelmia. Lounaaksi syödään paistettua, vasta kalastettua ahventa …
tunnetila: uuvahdus Hei eikö joku nyt vaan voisi keksiä sellaisen tavan matkustaa, ettei tarvitsisi matkustaa? Että päättäisi vaan että hei mäpä lähden nyt Kuopioon. Tai Balille. …