tunnetila: ilo Sain viime viikonloppuna nauttia ihanasta seurasta, kun ystäväni tarvitsi työmatkan vuoksi Helsingistä yösijaa. Sunnuntaiaamuna totesin ystävälleni, että haluaisin tarjota hänelle kunnollisen aamiaisen. Mietin kivoja …
Raikasta kevätuutta kotiin
tunnetila: ilo *yhteistyössä Vallila* Pari postausta sitten mainitsemani suuri paketti herätti monien kiinnostuksen, joten kerrottakoon nyt heti mitä paketista löytyi. Teen tulevan kevään aikana yhteistyötä useamman …
Asia loppuun käsitelty
tunnetila: tyytyväisyys Mukavaa sunnuntaihuomenta! Arvatkaa mitä? Keittiötämme kohdannut vesivahinko pitäisi nyt olla osaltamme loppuun käsitelty! Keittiössä on vihdoin kaikki tavarat paikoillaan, ja homma on saatu hoidettua …
Naisellinen vuosi 2016
tunnetila: tykkäys Kuten kerroin, olen tehnyt paljon hyviä ale-löytöjä alkuvuoden aikana. Yksi hankinta, jonka olen jo muutaman vuoden säästänyt aina tammikuun puolelle, on vuosikalenteri. Kun uutta vuotta …
Lämmittävä thaimaustettu kirjolohikeitto
tunnetila: tykkäys Kävin tiistai-iltana Stockmannilla tutustumassa heidän Hyvän olon valintoja -kampanjaansa. Muistan saaneeni viime vuoden kampanjasta paljon inspiraatiota terveellisempään starttiin alkaneelle vuodelle, joten osallistuin iltaan innokkaana myös tänä vuonna. Illan …