tunnetila: hauskuus Olipa taas mukava käydä Tampereella verestelemässä vanhoja muistoja ja keräämässä uusia kokemuksia. Tampereen reissuuni kuului jo perinteeksi muodostunut yökyläily ystävän luona, töitä, elokuvia, …
Balmuirin showroomilla
tunnetila: ylpeys Oulun lahja maailmalle, eli kotimainen Balmuir, on pian avaamassa uuden showroominsa Helsinkiin. Balmuirin upeita tuotteita on päässyt tänä keväänä ihastelemaan ennen Helsingin avajaisia …
Reissunassun pelastajat
tunnetila: tykkäys Matkustelen aika paljon, mutten ole silti oppinut läksyäni matkakosmetiikan suhteen. Nappaan aina matkalle mukaan näytteeksi saamiani pikkupulloja, joita en ole aikaisemmin testannut ihollani. …
Viikonloppureissu Köpikseen
tunnetila: onni Minulla oli niin ihana viikonloppu, että tunnen edelleen leijuvani kaukana arjesta. Vaikka työviikko on jo alkanut, ja vaikka ulkona on satanut räntää taivaan …
Asua ja graffiteja
tunnetila: muistelu mekko Cubus, neule Uniqlo, huivi Balmuir*, laukku Gianni Chiarini*, nilkkurit Rizzo Kun nyt kerran palasin ajatuksissani harjahehkutuksen myötä takaisin Lontooseen, niin jatketaan matkan …