tunnetila: tykkäys Tätä tyttöä ei ole tänä talvena vilu tai viima vaivannut. Siitä on pitänyt huolen HellyHansenin Norse Parka*. Luontokuvauskeikat paukkupakkasessa vain hymyilyttivät (kuva yllä) …
Tuoksujen huumaa
tunnetila: ihastus Joskus menee vuosia ennen kuin löytää ”sen oikean” uuden tuoksun itselleen. Joskus taas on hyvät tuoksuapajat, ja itselle mieluisia tuoksuja tulee markkinoille useita lähes …
Naisellinen vuosi 2016
tunnetila: tykkäys Kuten kerroin, olen tehnyt paljon hyviä ale-löytöjä alkuvuoden aikana. Yksi hankinta, jonka olen jo muutaman vuoden säästänyt aina tammikuun puolelle, on vuosikalenteri. Kun uutta vuotta …
Herkuttelemassa Silja Serenadella
tunnetila: innostus Vietin syntymäpäivääni juuri pari viikkoa sitten laivalla. Silloin risteilimme Tukholmaan Silja Symphonyllä. Viime viikonloppuna pääsin tutustumiskäynnille palveluitaan uudistaneelle Silja Serenadelle. Vaikka risteilymme Symphonyllä …
Lämmittävä thaimaustettu kirjolohikeitto
tunnetila: tykkäys Kävin tiistai-iltana Stockmannilla tutustumassa heidän Hyvän olon valintoja -kampanjaansa. Muistan saaneeni viime vuoden kampanjasta paljon inspiraatiota terveellisempään starttiin alkaneelle vuodelle, joten osallistuin iltaan innokkaana myös tänä vuonna. Illan …