tunnetila: pohdiskelu
Ajatelkaa, siitä on jo neljä vuotta, kun pandemia muutti elämämme. Sai meidät lukkiutumaan koteihimme, lisäsi yksinäisyyttä, ihmisten eriarvoisuutta ja toi mukanaan pelkoa ja pahaa oloa.
Pandemian jälkeen ympärillämme on ollut muuttunut ja sotaisa maailma. Talous sakkaa kaikkialla. Hinnat nousevat, tuet laskevat. Köyhät köyhtyvät ja varakkaat rikastuvat entisestään.
Ihmiset ovat jakautuneet kahteen leiriin ja ihan kaikesta ollaan äänekkäästi täysin eri mieltä. Asioista ajatellaan joko tai. Olet joko meidän tai heidän puolella. Välimuotoja ei tunnu olevan.
Harvassa on hyvät uutiset. Media lietsoo pelkoa erilaisilla skenaarioilla. ”Mitä jos Suomeen hyökätään pohjoisen kautta?” Mitä jos ei hyökätäkään? Mitä jos jätettäisiin maamme puolustuksen suunnittelu alan ammattilaisille, ja annettaisiin meidän tavallisten kansalaisten edes yrittää elää elämää niin normaalisti kuin se on muuttuneessa maailmassa mahdollista. Jos saisi edes hetken olla ajattelematta sitä pahinta skenaariota ”mitä jos”.
neulesetti Second Female, farkut Monki (löytö UFFin euron päiviltä)
Olen viime aikoina nähnyt painajaisia joissa Suomeen hyökätään. Olen unessa väistellyt pommikoneista pudotettuja ammuksia suurten kivien taakse tai piiloutunut savuaviin raunioihin ja toivonut parasta. Olen juossut rannalta pyyhkeen kanssa pakkoon, kun olen nähnyt horisontissa meren päällä rantaa lähestyvän kymmenien tuhansien sotilaiden armeijan. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt unia sodasta.
Läheisen vakava sairastuminen on toki kuormittanut itseä viime syksystä lähtien entisestään, mutta uskon että jo ilman sitä jaksaminen olisi viime aikojen tapahtumien vuoksi ollut välillä koetuksella.
Miksi ihmiset ovat niin ilkeitä toisilleen? Miksi kaikki eivät voi noudattaa maailman parasta ohjetta ”kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan”? Ajatelkaa jos jokainen meistä toimisi noin! Miten mukava tämä maailma olisi kaikille meille. Ei tarvitsisi pelätä sotaa tai kulman takana odottavaa paskamyrskyä jokaisesta pienestä asiasta.
Ajatelkaa miten kamalaa noilla ihmisillä on, jotka ajattelevat vain itseään. Heillä, joita kiinnostaa vain omat fakkiintuneet mielipiteet joista ei voi poiketa, ja jotka eivät arvosta kenenkään muun ajatuksia. Heillä, joille tärkeää on ahneus, varallisuus ja omistaminen. Miten hirvittävän surullista on haluta aina vain enemmän ja enemmän, eikä olla koskaan tyytyväinen.
Kuten sanottua, näen painajaisia, enkä todellakaan ole immuuni maailman pahuudelle. Olen kuitenkin päättänyt yrittää tehdä elämästäni myös tässä ajassa niin miellyttävän itselle kuin mahdollista.
Teen viikoittain kivoja asioita joista nautin. Ostin esimerkiksi alennusmyynnistä kuvissa päälläni olevan neulesetin vaikka se olikin vähän kummallinen. Tunsin kuitenkin oloni balleriinamaiseksi tuo bolero-osa päällä, ja se tunne oli tosi mukava. UFFin euron päiviltä löysin itselleni kuvissa olevat vajaamittaiset farkut, jollaisia olen etsinyt valehtelematta kymmenen vuotta. Tulin tuosta euron löydöstä hirvittävän iloiseksi.
Mukava asia on myös se, että rohkenin perua kaikki tämän viikonlopun menot. Kroppani tuntui eilen illalla niin väsyneeltä, että mikään treeni ei olisi tehnyt minulle nyt hyvää. Peruttujen treenien sijaan söin juuri 150g karkkia yhdeltä istumalta. Toki sekään ei tehnyt minulle hyvää ja bonuksena tuli vähän huono olo, mutta ai vitsit että tuoreet lakritsitoffeepalat oli hyviä!
Vaikka tällainen perustallaaja ei voi yksilötasolla maailman asioihin kovin suuresti vaikuttaa, niin toivon silti että jokainen, joka lukee Tunnetilasta höpötyksiäni, olisi mukana henkisessä tiimissä, joka haluaa levittää ympärilleen parempaa ilmapiiriä. Lupaattehan olla kivoja toisillenne?
18
Onko siitäkin jo 4 vuotta, muistan elävästi kun radiossa tuli tieto että peruskoulut suljetaa.
Piti ihan itsekin miettiä miten kauan tuosta on, mutta kyllä, maaliskuun alussa 2020 maailma muuttui. Niin se aika vaan menee.
Muistan kuinka olin yhdessä tilaisuudessa maaliskuun alussa 2020n ja huikkasin portaisq tutuille ”Syksyllä nähdään”, vaikka ajattelknz että mene korkeintaan kuukausi-kaksi. Vähänpä tiesin. Syksyllä tosiaan tavattiin.ja seuraavan kerran taas varmaan puolen vuoden päästä.
Sota-aiheiset klikkiotsikot saavat varmasti monet ahdistumaan. Itse koetan katsoa toiveikkaana eteenpäin, vaikka usein maailman ja etenkin naapurin hulluus järkyttää.
Joo, siis harva uskoi, että maailma muuttuu osaltaan näin pysyvästi pandemian seurauksena. Ja nuo klikkiotsikot ihan kaikessa, hyi että ne on ärsyttäviä! :/
Olen niin samaa mieltä kahtiajaosta tai sen kuvan saa helposti somen perusteella. Tosielämässä on kuitenkin vielä toisin. Valitettavasti se some on näkyvämpi osa arkea. Somessa huomaan, et muut haluaa asettaa sut välittömästi johonkin muottiin mielipiteidesi perusteella ja sitten ärsyttää kovasti, jos ei pysty. Itsehän olen tällainen keskitien tallaaja, mulla voi olla hyvin vasemmistolaisia tai oikeistolaisia mielipiteitä asiasta riippuen. 😅 Eniten mua huolestuttaa se, että ihmiset jotka ovat asioista eri mieltä keskenään, eivät enää osaa keskustella keskenään vaan menevät heti henkilökohtaisuuksiin. Henkilökohtaisesti rakastan keskustella ihmisten kanssa, jotka eivät ole samaa mieltä kuin itse, koska heiltä saa erilaista näkökulmaa asioihin.
Aurinkoista viikkoa. ❤️
Mä olen myös keskitien tallaaja. Mulla on tapana yrittää aina ymmärtää kumpaakin osapuolta, ja sit mustavalkoisemmat ihmiset on ihan kauhuissaan. ”Miten sä voit ajatella noin?!” Mutta asioilla on harvoin vain yhtä puolta. Samaa mieltä kanssasi Jonna, keskusteleminen olisi aina niin tärkeää! Ihanaa viikkoa myös sinulle, ja onnea uuteen kotiin!!
Äärimmäisen hyvä kirjoitus ja pohdintaa elämästä ja maailmasta <3 Itsekin olen pyrkinyt tekemään itselleni hyviä asioita ja kuuntelemaan enemmän itseäni ja se on kyllä palkinnut. Kun oma jaksaminen on suurin piirtein kondiksessa, niin jaksaa kantaa maailmalta kantautuvan paskankin. Olen yrittänyt ajatella, että mikä menee alas tulee jossain vaiheessa ylöskin eli tarvitaan pitkää pinnaa (jota mulla ei oo). Meidän hyvinvointiyhteiskunta perustuu sille omasta mielestä, että ollaan aina heikon ja pienemmän puolella ja se ei tällä hallituksella onnistu alkuunkaan.
Hyvää pohdintaa Ninuskainen! Pitkää pinnaa todella tarvitaan juuri nyt, eikä saisi antaa maailman ympärillä lamauttaa. Välillä tuo onnistuu helpommin, välillä tuntuu vaikealta.
Mutta niinhän se on, että kun muistaa laittaa sen happinaamarin ensin itselle, niin vasta sen jälkeen voi auttaa muita.