tunnetila: pohdiskelu Hei nyt kävi niin, että unohdin blogini olemassaolon pariksi viikoksi. Hupsis! Olen tehnyt pitkiä työpäiviä ja niiden vastapainoksi olen iltaisin yrittänyt tehdä kaikkea …
Tunnetilassa jutellaan arkea ilahduttavista asioista kosmetiikasta matkusteluun ja muodista omaan tyyliin
tunnetila: pohdiskelu Hei nyt kävi niin, että unohdin blogini olemassaolon pariksi viikoksi. Hupsis! Olen tehnyt pitkiä työpäiviä ja niiden vastapainoksi olen iltaisin yrittänyt tehdä kaikkea …
tunnetila: ilo Uskalsin edellisessä postauksessani haaveilla muutamasta minireissusta tulevien viikkojen aikana. Nyt kaksi kolmesta suunniteluista reissusta on toteutunut. Olen ihan hurjan iloinen! Pääsin viettämään viime …
tunnetila: tsemppaus Lokakuun loppu ja alle kaksi kuukautta jouluun. Nyt päät pystyyn, ryhti kuntoon ja katse luottavaisesti eteenpäin. Villasukat jalkaan, kynttilöihin kauniisti lepattavat liekit ja …
tunnetila: kyllästynyt Leppoisaa sunnuntaihuomenta! Jos kaikki olisi mennyt kuten suunniteltu, olisin herännyt tähän aamuun uudessa tallinnalaisessa spa-hotellissa. Takana olisi hemmottelua ja herkullinen illallinen, edessä notkuvat …
tunnetila: pohdiskelu Syksyistä sunnuntaita kaikille! Mitä Teille kuuluu? Minulle kuuluu periaatteessa ihan hyvää, mutta toisaalta taas tympii ja väsyttää. Arki on lähtenyt rullaamaan kivasti ja …