tunnetila: pohdiskelu Kulunut viikko on ollut täällä Helsingissä talvilomaviikko. Koko viikon on satanut vettä kuin sieltä eräästä kuuluisasta hanurista, joten onnekkaita ovat olleet ne talvilomalaiset, …
Tunnetilassa jutellaan arkea ilahduttavista asioista kosmetiikasta matkusteluun ja muodista omaan tyyliin
tunnetila: pohdiskelu Kulunut viikko on ollut täällä Helsingissä talvilomaviikko. Koko viikon on satanut vettä kuin sieltä eräästä kuuluisasta hanurista, joten onnekkaita ovat olleet ne talvilomalaiset, …
tunnetila: tyytyväisyys Uutta vuotta on kulunut kohta neljä viikkoa, ja uudelle vuodelle asettamani tavoite ”tee vähemmän” on onnistunut tähän asti aika hyvin. Toki pieniä lipsumisia …
tunnetila: pohdiskelu Edellisestä blogipostauksestani on aikaa vähän yli kaksi viikkoa. Tuossa ajassa mikään ei ole muuttunut, mutta hyvin moni asia tuntuu erilaiselta. Läheisen ihmisen sairaus …
tunnetila: huoli Kun läheinen, rakas ja tärkeä ihminen sairastuu yhtäkkiä vakavasti, on siitä kumpuava huoli jotain aivan hirveää. Omat sairastelut, esimerkiksi kivuliaat ja lähes liikuntakyvyn …
tunnetila: huoli Olette saattaneet joskus kuulla Vaikuttamisen kehät -mallista. Mallilla pyritään auttamaan ihmisiä käsittelemään heidän elämäänsä vaikuttavia huolia ja murheita. Mallissa paperille piirretään sisäkkäin kolme …