Sumussa

tunnetila: väsymys

sateenvarjo Bloomingdales

Olen muutaman viime viikon aikana kadottanut tai hajottanut liudan asioita. Ensimmäisenä kadotin juuri ostamani uuden suosikkirannerenkaani, jonka ei pitäisi päästä putoamaan kädestä huomaamatta. Niin siinä kuitenkin kävi. Aamulla Tallinnaan lähtiessä laitoin rannerenkaan ranteeseeni, ja parin tunnin päästä laivalla huomasin että korua ei enää ollut. Seuraavaksi huomasin ettei trenssissäni ollut enää vyötä. Tämän jälkeen katosi kolikkokukkaroni (jossa oli tällä kertaa tietysti myös seteli) ja viimeisimpänä tajusin kadottaneeni kuvassa yllä olevan, New Yorkista tuodun sateenvarjoni. Nyyh!

Pudottelen myös tavaroita käsistäni sellaisella tahdilla että ihmettelen miten rikki on mennyt vasta lasipullossa ollut hiusseerumi, hoitoainepurkki ja Samparin Prodigal Pen. (Prodigal Pen on täsmätuote epäpuhtauksille ja nujertaa aika hemmetin hyvin jokaisen alkavan näppylän. Suosittelen! Ja oman purkkinihan pudotin kylpyhuoneen laattalattialle jo ennen kuin ehdin edes kirjoittaa siitä postausta. Kiva.)

Unohtelut ja pudottelut johtuvat luultavasti kiireestä ja liiasta touhuamisesta. Kun kävimme läpi elämäntilannettani trainerini Eveliinan kanssa hän huolestui jatkuvasti aikataulutetusta elämästäni. Eveliina ehdotti että pitäisin koko kesälomani ajan myös blogilomaa. Kauhistuin. En ikinä voisi olla bloggaamatta monta viikkoa. Nyt, oltuani pienessä kuumeessa juhannuksesta asti (kohta kaksi viikkoa), ja oltuani kuitenkin joka päivä töissä kuumeesta huolimatta, olen miettinyt Eveliinan ehdotusta hieman enemmän.

En missään nimessä halua pitää koko kesälomaani blogilomaa, mutta edes pari viikkoa lomaa koko internetistä voisi tehdä hyvää. Yöpöydälläni on tällä hetkellä kolme kirjaa jotka odottavat lukemista. Keittiönpöydällä on kasa keittokirjoja joista voisin kokkailla uusia reseptejä. Leffateatterissa menee muutama elokuva jotka haluaisin nähdä mutten ole ehtinyt teatteriin.

Parin viikon täydellinen nettivieroitus voisi olla todella tervetullut tähän hetkeen. Täytyykin suunnitella mikä ajankohta voisi olla hyvä pienelle blogilomailulle. Ja kaikkein tärkein kysymys kuuluukin, malttaisinko olla poissa blogistani edes muutaman viikon ajan? Vaikka blogin säännöllinen päivittäminen vie paljon aikaa ja energiaa eikä ns. vapaa-aikaa työn ja bloggailun lisäksi juuri ole, on blogini silti minulle henkireikä jossa voin kirjoitella kivan kevyistä asioista kosmetiikasta reissuraportteihin.

Jos pieni loma auttaisi unohteluun ja huolimattomaan tavaroiden käsittelyyn se olisi todella sen arvoista. Tavaroiden hävittäminen ja hajoittaminen tällä tahdilla alkaa nimittäin käydä jo aika kalliiksi.

0

(23) Kommentit

  1. Petra says:

    Peukut blogilomalle <3

    1. Kiitos Petra! <3

  2. Marjut says:

    Täältä myös peukut blogi- ja nettilomalle. Näin siusta unta viime yönä, olimme aivan ihanassa kahvilassa, ilman kiirettä ja joimme teetä. Outo uni, ja nyt luin tuon, mitä kirjoitit. Ehkä uneni oli enne. Rauhaa muruseni <3

    1. Oi mikä ihana uni! Toivotaan että se oli enne. 🙂

  3. Tarja says:

    Minäkin peukutan täydelliselle lomalle kaikesta normaalista arkirutiinista! Olet selvästi kuormittanut itsesi hivenen yli. Tunnistan oireet, koska olen ihan samassa jamassa. Koko talven on tekemistä ollut enemmän kuin on ehtinyt tehdä ja etenkin nyt keväällä jopa viikonlopuilla on ollut aikatauluja. Aivan liikaa kaikkea, vaikkakin suurimmalta osin kivaa asiaa ja tekemistä. Itse kuitenkin kaipaan välillä myös aikaa, että voin vain olla tekemättä mitään ja sitä ei oikein ole ollut. Flunssa puskee päälle heti, kun vähän relaa ja ei meinaa lähteä pois 🙁 (nytkin on kurkku kovasti kipeänä…)

    Nyt kuitenkin alkoi loma ja koetan orientoitua erilaiseen olemiseen – hiljentäminenkin on yllättävän vaikeaa, mutta eiköhän se tästä 🙂 Ensimmäiseksi kävin lainaamassa kirjastosta romaaneja; tenttikirjat saavat olla tämän heinäkuun ihan sivussa. Eli lomaa vain Nina kaikesta ja elokuvia ja kokkailuja ja kaikkea muuta normaali arjesta poikkeavaa kehiin! Yritän itsekin noudattaa antamaani ohjetta ja olla öllötellä enemmän 🙂

    Mukavaa lomaa ja aurinkoisia päiviä toivotellen,
    Tarja

    PS: Sevilla oli ihana kaupunki! Olisi voinut viipyä siellä pidempäänkin ja ihan vain lomaillen. Ruoka on Espanjassa hyvää ja edullista ja Sevillassa oli vanha ja uusi ihanasti sulassa sovussa. Katseltavaa jäi yllin kyllin seuraavallekin reissulle – toivottavasti sellainen tulee 🙂

    1. Voi ei Tarja, sinäkin samassa jamassa. 🙁 Onneksi olet jo päässyt lomalle ja toivottavasti otat omista lötköttelyneuvoistasi vaarin. 🙂 Toivotaan että flunssasi menee ohi ja että saamme paljon aurinkoisia päiviä näin heinäkuussa. Ja ennen kaikkea että ehdimme nauttia niistä päivistä täysin rinnoin. Voi että miten hyvältä loma alkaa kuulostaakaan! Kun nyt vaan jaksaisi vielä töissä vajaat pari viikkoa…

      Ihana kuulla että Sevilla oli ihana! Sinne täytyisi päästä mahdollisimman pian nautiskelemaan elämästä. 🙂

  4. merikukka says:

    Kaikki tarvitsevat lomaa, myös blogista.
    Toivotan sinulle oikein rentouttavaa kesälomaa!

    1. Voi merikukka miten hienosti sanottu. ”Kaikki tarvitsevat lomaa”. Tuo on niin totta, mutten itse aina ymmärrä noin yksinkertaista lausetta. Mikähän siinäkin on, olen kuitenkin (mielestäni) ihan järkevä ihminen. 🙂

  5. Anumaaria says:

    Pidä ihmeessä tauko vaan (vaikka mielellään lukisin juttujasi lomallasikin). Olet sen ansainnut. 🙂

    Nuo ranneketjut on joskus tuollaisia katoavaisia. Katkeavat helposti ja siinä sitten putoavat huomaamatta, kun yleensä melko kevyitäkin ovat. Itselläni hukkuu aina aurinkolasit. Viimeksi meni ray banit. Vahingosta viisastuneena osti ginasta vitosen lasit. Ei harmita niin paljon, vaikka hukkuisivatkin.

    1. Mutta kun tuo rannekoru oli paksu eikä voinut katketa!! Ja aina kun sen otti pois ranteesta sen toinen pää (nuolen muotoinen) sattui vähän ranteeseen. En siis ymmärrä miten se on voinut pudota huomaamattani! En vaan ymmärrä. Vitsit että minua harmittaa vieläkin tuon katoaminen. Äääääää!!! 🙁

      Harmi että hukkasit merkkiaurinkolasisi. Minä juuri hajoitin omani. SEKIN VIELÄ!!!! En kohta kestä itseäni! Mutta olet oikeassa, ei kannattaisi omistaa mitään niin kallista jonka katoaminen harmittaa tunnearvon lisäksi myös rahallisesti.

      Kiitos vielä kauniista sanoistasi ja lomanpitotsempistä!

  6. Lähettämäsi palkinto tuli eilen, kiitos kovasti! Ihania ovat 🙂

    1. Jee, kiva että tuli nopeasti perille ja vielä kivempi että tykkäsit! 🙂

  7. lukija says:

    Ota lomaa, se tekee varmasti hyvää. Aurinkoisia ja rentouttavia päiviä!

    1. Voi ihana lukija, KIITOS!! Olette te kyllä mahtavia! 🙂

  8. […] ← Edellinen 3.7.2014 08:30 […]

  9. Tiia says:

    Pyörin itsekin netissä ihan liikaa ja esim.mökillä kun oli erittäin huonot kentät, oli todella vapauttavaa viskata koko luuri hyllylle sitä vilkaisematta. Netti orjuuttaa, väsyttää ja koukuttaa ja on vienyt jalansijaa nimenomaan kirjojen lukemiselta, leffoilta ym.

    Yritän muistutella itseäni etten menisi kello 21 jälkeen enää nettiin/blogiin pyörimään, jottei uni olisi levoton. Ja yritän säätää jonkun tietyn ajan, jonka ”saan” olla koneella. 🙂 Hieman kuin lapselle, tiedetään. 😉

    Tuo säätäminen ja sählääminen on kuin omasta elämästäni ja on hyvä pysähtyä ja miettiä mitä tehdä toisin, meidän kummankin. 🙂

    Blogi on minullekin päiväkirjamainen henkireikä, joten tauko näin aloittelevalle bloggaajalle ei kenties ole se juttu, mutta muuten netissä roikkumista tulisi ainakin minun vähentää. Kyllä se sisin kertoo mikä ahdistaa, kun pysähdyt ja kuuntelet. Eli onko se blogi tai jokin muu. 🙂 Tai kohtuutta kaikessa, kuin ruokaympyrässä.

    Lämpimin terkuin Tiia

    1. Ihana kommentti Tiia, kiitos! Ympäristö jossa ei ole nettiyhteyttä lainkaan olisi kyllä ihanteellinen. Netti todellakin väsyttää ja lamauttaa ja vie aikaa juuri niistä kivoista asioista joista olen ennen nauttinut.

      Toki on siinä valtavasti hyvääkin, eli olen iloinen ko. keksinnöstä, mutta välillä täydellinen irtiotto on varmasti vain hyväksi.

  10. Täältä myös peukut blogilomalle ja se tarkoittaa myös sitä, että pysyttelee poissa myös muiden blogeista – pari kertaa olen itsekin pitänyt ja kyllä on tehnyt hyvää – olen huomannut, että aikaa jää kummasti monelle muullekin asialle;)

    1. Ihan totta Lady fo The Mess! Ja jos oikeasti miettii mikä on tärkeää elämässä, niin ne asiat eivät ole netiä nähneetkään! 😀 Esim. löysin sattumalta tuon tämän päivän postauksessa olleen ruusupuutarhan kun vain läksin kävelemään ja vaeltamaan, enkä jäänyt räpläämään kännykkää terassille.

  11. Virpi says:

    Ymmärrän olosi täysin, ja kannatan kyllä pientä nettilomaa. Olet uskomattoman tunnollinen bloggari, ja postauksiasi on aina ilo lukea tasaiseen tahtiin, joten mikset sinäkin voisi upeasti tehdyn ”työrupeaman” jälkeen pitää pienen breikin? Tunnetila ei tietenkään ole päivätyösi, mutta sen perusteella mitä täällä olen sinusta oppinut, teet kaiken mihin ryhdyt kunnolla ja tunnollisesti (teki mieli kirjoittaa tunnolla =D). Kuten kanssalukijat ovat todenneet, elämä tapahtuu pääasiassa muualla. Sinä jos joku olet ansainnut nautiskella omaan tahtiisi ja rauhoittua. <3 Itsekin olen ollut niin kiireinen koko kevään ja alkukesän etten ole tännekään ehtinyt juuri kommentoida, ja se harmittaa. Tunnetila, tämä minun hyvänolonblogini napsahtaa auki selaimellani miltei joka arkipäivä, ja joskus viikonloppuisinkin, mutta lukemisen jälkeen olen vain ehtinyt kommentoida ajatuksen tasolla. Sitä tämä kiire teettää, =D Nyt nautitaan kesästä ja rentoudutaan, me kaikki odotellaan sinua täällä kun olet ehtinyt vetää hieman henkeä. =)

    1. Voi Virpi ihanainen, kiitos sanoistasi! Olen kyllä huomannut ettet ole kommentoinut ja välillä olen miettinytkin mitä sinulle kuuluu. 🙂 Ihana että edes nyt käytit hetken aikaasi kommentoidaksesi minulle. Kiva kuulla että ymmärrystä lomailuun löytyy ja siihen oikein kannustetaan. Toivottavasti myös oma kiireesi on pian ohi ja ehdit nauttia kesästä, kun nyt vihdoin saatiin näitä kauniita säitäkin. 🙂

  12. Ota lomaa <3
    Minulla on tällä hetkellä pyörän avain kadoksissa ja samaten lomafiilis 🙂 Mutta on vasta ensimmäinen lomaviikko… joten eiköhän se tästä. Kyllä me lukijat täällä ollaan varmasti sittenkin kun palaat. Joskus tauko tuo vaan lisää ideoita ja perspektiiviä.

    1. <3 <3 Kiitos! Ihanaa kun te olette niin mielettömän ymmärtäväisiä ja ihania! <3

      Ja hei, toivottavasti avain on jo löytynyt. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.