Tammikuussa loppuneet

tunnetila: tyytyväisyys

Tammikuu on ohi, ja ensimmäinen etappi (1/12) ostamattomuushaastetta on takana. Välillä teki tiukkaa, mutta hei, minä selvisin! Huikeista tammialeista huolimatta en ole ostanut tänä vuonna mitään. Tämän lisäksi tavarat tuntuvat vähentyvän kodistamme. Hitaasti, yksi kerrallaan, mutta varmasti.

Ajattelin joka kuukauden lopussa tehdä pienen inventaarion kuukauden aikana loppuneista tuotteista. Ja vaikka loppuneiden tuotteiden joukossa olisi kuinka lempparituote, niin uutta ei saa ostaa. Tässä postauksessa on siis esittelyssä tammikuun aikana loppuneet kosmetiikkatuotteet.

Kuukauden aikana loppumaan pääsivät mm. hetki sitten blogissa esittelemäni O’Rightin shampoo* ja hoitoaine*, sekä Cilla’s bergamotti-sitruuna käsisaippua*.

Meillä on ollut käytössä jo kaksi Cilla’sin eri tuoksuista käsisaippuaa, ja molemmat olivat tuoksuiltaan ihanan raikkaita. Käsisaippuat on valmistettu Suomessa tuulivoiman avulla, ja ne sisältävät vain biohajoavia raaka-aineita.

Tykkään saippuoista muuten, mutta niiden koostumus on sen verran paksua, että saippuat hupenevat arjen tiimellyksessä hujauksessa. Tuotteisiin on onneksi saatavilla täyttöpakkauksia, mutta nyt kun en saa ostaa mitään, on harmi että tuotteet loppuvat nopeasti.

Loppuneiden tuotteiden joukossa olivat myös ikilempparini Benefitin They’re Real -ripsiväri ja YSL:n valokynä. Noita ilman en haluaisi olla, joten on kiva että ostin viimeksi tuotteista tuplapakkaukset. Yhdet lempparituotteet on siis vielä jemmassa.

Muita loppuneita tuotesuosikkeja ovat Cutrinin CHOOZ -sarjan upeat tuotteet Heat Activated Volume Mist* ja Refreshing Dry Shampoo*. Nuo tuotteet ovat pelastaneet aamuni viimeiset pari vuotta kun minulla on ollut lyhyet hiukset. Lämmöstä aktivoitunut volyymisuihke on tuonut hiuksilleni mahtavaa volyymia, ja kuivashampoota on tullut suihkittua hiusten tyveen tämän tästä.

Googlasin tuotteita tätä postausta varten ja kauhukseni huomasin, että viime syksynä uudistunut Cutrin on uudistanut tuotelinjastonsa rankalla kädellä. Totesin, että koko legendaarista CHOOZ -sarjaa ei ole enää olemassa. Apua!

Nyt ei auta kuin aloittaa uusien lempparihiustuotteiden etsiminen. Ehdotuksia volyymia antavista tuotteista otetaan vastaan! (Ostan niitä sitten ensi vuonna…)

Yksi kuvan tuotteista ei loppunut, vaan lopetin sen käytön kesken kaiken. Tuo tuote oli Nivea Indulgent Moisture Creme Oil Pearls Cherry Blossom Caring Shower Cream*, eli yksinkertaisemmin sanottuna suihkusaippua. Nivean kirsikankukantuoksuinen suihkusaippua sisältää arganölyjä ja öljyhelmiä, ja sen vaahto on ihanan paksu ja samettinen.

Tykkäsin tuotteesta ja sitä käyttäessäni luulin, että nuo öljyhelmet on tehty arganöljystä. Ainesosaluettelosta huomasin kuitenkin tuotteen sisältävän Acrylates Copolymeria, eli muoviraaka-ainetta.

Maailman vesistöihin kertyvä muovi on valtava ongelma, ja olen luullut poistaneeni kosmetiikkavarastoistani kaikki muoviraaka-aineita sisältävät kuorinta- ja muut tuotteet. Näin ei nähtävästi ollutkaan.

Pidän monista Nivean tuotteista valtavasti, joten pettymys tämän tuotteen suhteen oli suuri. Olen ollut siinä uskossa, että iso osa yrityksistä on jo poistanut kaikki muovit tuotteistaan. Nähtävästi ei olekaan, eli jatkossakin saa olla tarkkana käyttämiensä tuotteiden kanssa.

Kylppärinkaappini tyhjeni tammikuussa siis kahdeksalla purkilla, ja aika moni näistä tuotteista oli lemppareita. Saapa nähdä mitä tuotteita löydän kaapista näiden tilalle, ja mitkä tuotteet loppuvat helmikuussa. Oikeasti vähän jo jännittää jos joku superlemppari loppuu. Mitä minä sitten teen?!

6

(9) Kommentit

  1. Tiedoksi kaikille Cutrinin CHOOZ -huipputuotteiden ystäville! Juttelin tänään Cutrinin leidien kanssa, ja he kertoivat, että CHOOZ on tosiaankin poistumassa. Vanhoja tuotteita on kuitenkin paranneltu entisestään, eli vanhoja suosikkeja korvaavia tuotteita on saatavilla. Palaan tähän tarkemmin vähän myöhemmin, kun kuulen uudistuneista tuotteista lisää!

  2. Virpi says:

    Hienosti meni tammikuu, hyvä Nina! 🙂 Minä pelkään kuitenkin samaa kuin sinä; mitä teen jos suosikkituotteeni loppuu? Mietin tätä pitkään ja koska minulla ei ole juurikaan niin sanottua ylimääräistä kosmetiikkaa muutamaa kasvoöljyä ja käsisaippuoita lukuunottamatta, sallin ostamattomuudessani tyystin loppuneen tuotteen korvaamisen uudella. Vähän piti taistella itseni kanssa että huijaanko nyt, mutta mietin että jos esimerkiksi molemmat kaksi ripsiväriäni loppuvat, pakkohan minun on ostaa uusi. 😀 Tämä myös helpotti täällä Firenzessä, sillä yllätyksekseni ainoa eyelinerini olikin ihan lopussa ja toisena aamunamme täällä sai yrittää oikein kunnolla että sai meikattua. Asiaa pohdittuani päätin että voin ostaa Sephorasta uuden eyelinerin, jota kuitenkin käytän päivittäin. Mutta muuta en täältä osta, vaikka näin kyllä eilen aivan upean ja käytännöllisen nahkalaukun. Mutta en tarvitse sitä, tästä muistutan itseäni. Nyt kohti Sienaa, ihanaa viikonloppua! ☺

    1. Kiitos Virpi, ja hei HYVÄ MYÖS SINÄ!!! Oma kuukautesikin kuulostaa menneen upeasti! Sä et muuten tiedä, miten suuri merkitys minulle on, että innostuit mukaan tähän haasteeseen. Olet <3!

      Se on hyvä päätös, että loppuneiden (tai rikki menneiden) tuotteiden tilalle saa ostaa uusia. Minulla taas kun tuota kosmetiikkaa on pilvin pimein, niin yritän varastoja tyhjentääkseni olla ostamatta mitään siltäkään saralta, ja testailla tuotteita useilta brändeiltä.

      Iik ja apua, sinulle tuli jo nyt tuo ulkomaanreissu tähän koetinkiveksi. Mietin itse tuota koko ajan. Mitä jos ulkomailla tulee vastaan jotain upeaa, uniikkia ja tarpeellista? Sorrunko, vai olenko todella ankara itselleni myös siinä vaiheessa? Noh, sen näkee sitten kun se tilanne tulee kohdalle.

      Huikeaa kuulla, että olet jättänyt nahkalaukun hankkimatta. Tsemppiä! Olet super! <3

      1. Ja niin, ihanaa loman jatkoa Italiassa!

  3. Virpi says:

    Kiitos paljon Nina, on niin mahtavaa tsemppailla täällä yhdessä! <3 <3

  4. Ellu says:

    Hyvä Nina 🙂 Nuo kosmetiikkatuotteet hupenee kyllä yllättävän hitaasti. Mulla on valtava laatikko täynnä kaikenlaisia kosmetiikkatuotteita joita en haluaisi heittää pois mutta en tiedä jaksanko kattella sitä pahvilaatikkoa niin kauaa että kaikki tuotteet olisi tuhottu. Mulla kului tammikuussa ainoastaan yksi shampoopullo loppuun. Monet ovat kyllä sellaisia että olen vain kokeillut, joten voisin tietysti yrittää myydäkin jonkun niistä. Täällä uudessa asunnossa on niin vähän tilaa kylppärissä kun edellisessä asunnossa sitä oli ruhtinaallisesti (kaksi peilikaappia, toinen vessassa, toinen kylppärissä, ja iso komero.) Kyllä sinne kelpasi varastoida vaikka mitä 🙂

    1. Jee jee, kiitos Ellu! 🙂 Hei tuo kosmetiikan hidas kuluminen on niin totta!!! Jos näen kaupassa vaikka jostain shampoosta suuren perhekoon, niin tekee mieli kiljua! Sellaiset ei lopu kahden hengen taloudessa ikinä! 😀 Mutta sitten taas nyt kun en saa ostaa uutta, niin katson esim. vartaloöljypulloani kauhuissani. Se loppuu tässä kuussa ihan varmasti! Onneksi on uusi (eri merkkinen) pullo vielä jemmassa, mutta mitä jos en tykkääkään siitä niin paljon kuin tästä nykyisestä?!

  5. Ei! Se Cutrinin hiuslakka on PARAS! 🙁

    1. Mä mietinkin tiedätkö sä jo tästä! Mutta joo, sekin loppuu. 🙁 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.