Browsing Tag

liikunta

Suunto 3 – aktiivisen arjen kaveri

tunnetila: tykkäys

*Suunto 3 urheilukello saatu testiin*

Jos seuraat Tunnetilaa Instassa, olet saattanut törmätä siellä jo muutamaan innostuneeseen urheilukellopostaukseeni. Yhteistyö kotimaisen Suunnon kanssa käsitti vain Instagramin julkaisut, mutta haluan silti kertoa vielä muutaman jutun kellosta myös täällä blogin puolella.

Sain siis Suunto 3 kellon* alunperin kuukauden testikäyttöön, mutta testikauden jälkeen lunastin kellon itselleni. Olin kuukaudessa saanut kellosta jo niin paljon hyvää irti, etten enää halunnut luopua siitä.

Seuraavassa hyvä esimerkki siitä, mihin vuosia vaivanneeseen pohdintaani olen saanut kellon avulla vastauksen. Eli miksi mieheni on yhteisen lenkkimme jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja minä puuskutan naama punaisena vartin?

Käymme silloin tällöin mieheni kanssa yhdessä juoksemassa. Mieheni on minua lähes 30cm pidempi. Hänellä on pitkät raajat ja hän on kuin luotu juoksemaan. Mieheni on mm. juossut nuorempana marathonin. Minä taas olen persjalkainen lyhyt nappula, ja siinä missä mieheni ottaa pari hölkkäaskelta, minusta tuntuu, että joudun juoksemaan ihan hirvittävän lujaa pysyäkseni hänen rinnallaan.

Olemme viime aikoina lenkkeilleet yhdessä niin, että miehelläni on käytössä sykevyö ja minulla Suunto 3. Tulokset ovat lenkkien jälkeen armottomat. Mieheni syke ei hänelle hitaasta hölkkäämisestä juurikaan nouse, minulla keskisyke on yli 170.

Miehelleni tuottaa vaikeuksia juosta niin hitaasti mitä minun kanssani täytyy hölkätä, ja minusta taas tuntuu, että annan lenkillä kaikkeni. Viimeisimmän lenkin jälkeen tarkistin kellosta PTE-arvon, joka kertoo, kuinka suuri vaikutus tekemälläni harjoituksella on ollut yleiseen aerobiseen kuntotasooni.

PTE-arvoissa 1-2 parantaa peruskestävyyttä ja luo hyvän perustan kehitykselle. 3-4 on tehokkaampaa treeniä, ja 1-2 kertaa viikossa tehtynä se parantaa aerobista kuntoa tehokkaasti. Taso 5 taas kertoo sen, että harjoittelee äärirajoilla, eikä näin lujaa kannata treenata usein.

Minulla oli tuon lenkin jälkeen PTE-arvo 4,5, eli olin todellakin lähellä äärirajaani, ja annoin siis käytännössä kaikkeni. Mieheni ei tuolla lenkillä edes hikoillut juoksun aikana, ja välillä näytti kuin hän olisi lähes kävellyt vierelläni.

Pitkä ja pätkä (jolla ei ole juoksukestävyyttä nimeksikään), eivät vain ole hyvä juoksupari. Ehkä se on nyt uskottava, että meidän ei kannata juosta yhdessä. Mies ei lenkistä juurikaan hyödy, ja minulle koettelemus on lähellä äärirajoja.

Yksi tärkeimmistä opeista, minkä urheilukelloa käyttämällä olen saanut, on ollut alkoholin vaikutus yöuniini. Olen tiennyt aina, että yksikin lasillinen viiniä saattaa viedä minulta koko yön unet, mutta se, miten paljon tuo lasillinen vaikuttaa uneni laatuun, on ollut pysäyttävää nähdä.

Esimerkkinä tästä kaksi peräkkäistä yötä, joissa mikään muu kuin illalla juotujen viinilasillisten määrä, ei ole muuttunut.

Yö 1, torstai, ei viiniä: unen määrä 7:53h, unen laatu 90% (hyvä), syvää unta 2:09h.

Yö 2, perjantai, kolme lasillista kuohuviiniä: unen määrä 5:18h, unen laatu 29% (huono), syvää unta 1:40h.

Eli vaikka nukuin kyseisten öiden aikana syvää unta lähes saman verran (2:09h vs. 1:40h), niin uneni laatun oli silti toisena yönä hälyyttävän paljon huonompi, mitä ensimmäisenä yönä.

Toki olen tämän suuntaista arvellut aina, mutta tekee hyvää saada kunnollisia lukuja ja faktoja tiskiin.

Ainoita ongelmia mitä minulla kellon kanssa on ollut, on ollut juuri unen mittaamisessa. Kello ei nimittäin aina ymmärrä, että yöllisen wc-käyntini jälkeen jatkan edelleen nukkumista. Muutamana aamuna kello on näyttänyt unen määräksi noin 3h, eli ajan nukahtamisesta veskikäyntiin.

Soitin Suunto infoon ja kysyin löytyisikö ongelmaan ratkaisua. Infossa kerrottiin, että kello mittaa unta liikkeen mukaan. Eli taidan heilutella vessareissulla ja sen jälkeen unta uudelleen etsiessäni käsiäni niin paljon, että kello luulee minun heränneen kokonaan.

Rauhallisemmat liikkeet wc-reissulla taas saavat aikaan sen, että kello ei ymmärrä minun heränneen lainkaan, vaan kertoo aamulla, että olen nukkunut katkoitta koko yön. Ihan tyytyväinen kellon uniominaisuuksiin en siis ole, mutta muuten kello on kyllä ihan mahtavan arjen kaveri!

Urheilukello saatu testiin kuukaudeksi, ja testiajan loputtua lunastettu itselle. Blogipostaus ei liity kaupalliseen yhteistyöhön.

Kuvat minusta valkoisessa t-paidassa: Vilma

Liikkuva keho, parempi mieli

tunnetila: tyytyväisyys

*bolsterista, tyynystä ja korkkimatosta saatu
alennusta Sarwa Yogalta yhteistyön merkeissä*

Mitä Teille kuuluu? Kuinka voitte? Täällä elellään sahaavan flunssan kanssa ja podetaan iän ikuisia selkäkipuja. Muuten voidaan onneksi ihan hyvin.

Sanotaan, että liike on lääke, ja ainakin minun kohdallani tuo sanonta pitää paikkansa. Voidakseen paremmin selkäni tarvitsee liikettä. Jos en pääse vähään aikaan liikkumaan, alkaa selkäni jäykistyä ja takareiteni kiristyä, ja tämä taas vaikuttaa ihan koko olemiseeni. Siispä nyt, kun salikortti on satunnaisesta syystä tauolla, on ollut pakko keksiä erilaisia kotitreenejä.

Olen joogannut yli 20 vuotta, joten joogan pariin minun on aina helppo palata kun mietin mitä treeniä kotona tekisin. Ashtangajoogan sarjat sujuvat minulta pitkälti ulkomuistista, mutta nyt, kun selkäni ei ole kunnossa, Ashtanga on minulle monelta osin liian raskasta ja tietyt asanat aiheuttavat kipua ja painetta alaselässä.

Jooga on kuitenkin minulle ehkä se rakkain tapa liikkua, joten nyt kun kotijumppailu on ulkoilun lisäksi ainoita tapoja pitää itsensä liikkeessä, olen panostanut kunnollisiin joogavälineisiin.

Ennen tuin restoratiivista- tai yin joogaa kotona tehdessä itseni sohvatyynyjen avulla erilaisiin asanoihin, mutta nyt päätin satsata täydellisiin joogavälineisiin, sillä uskokaa tai älkää, ne ovat lähes ikuisia.

Olen ostanut korkkiblokit ja joogavyön ehkä 20 vuotta sitten, eivätkä ne ole menneet tässä ajassa miksikään, vaikka niitä on roudattu ties kuinka monella joogasalilla vuosikaudet.

Joogamattoja minulla on tällä hetkellä useampikin, mutta osa on jo niin kuluneita, että niistä hilseilee joogatessa pintaa irti. Vanhojen mattojen käyttöikää pidentääkseni tilasin porvoolaiselta Sarwa Yogalta ohuen korkkimaton. Kevyt, ohuella kumipohjalla varustettu korkkimatto on tehty käytettäväksi sellaisenaan, mutta itse olen käyttänyt sitä myös toisen joogamaton päällä.

Korkki materiaalina on minulle joogatessa täydellinen, sillä se ei muutu liukkaaksi vaikka kädet ja jalat hikolisivat kovassa treenissä. Korkki on myös matskuna ihanan lämmin. Vaikka minulle tulee joogatessa yleensä kuuma, niin esimerkiksi loppurentoutuksessa palelen aina. Korkkimatto eristää hyvin lämpöä, ja olen totaalisen ihastunut siihen joogamaton materiaalina jo muutamien käyttökertojen jälkeen.

(”Onko mun kädet samalla tasolla?” ”On.” *katsoo kuvia* ”No eihän ne ollut samalla tasolla!” ”No mut noin se asento näytti paljon dynaamisemmalta!” Just.)

pusero Puronen*, trikoot Better Bodies/Zadaa

Korkkimaton lisäksi tilasin Sarwa Yogalta ehkä maailman ihanimman pellavabolsterin ja pellavatyynyn. Olen ihan sekopäisen ihastunut näihin. ”Mä taidan ottaa nää uudet pellavajutut yöksi sänkyyn. Mun selkäni tykkäisi varmasti, jos saisin tuettua itseni näiden avulla hyvään nukkuma-asentoon!”

Valkaisematon pellava on materiaalina antibakteerinen ja hengittävä, ja se vain paranee käytössä ja pesuissa. Bolsterin ja tyynyn sisällä on luomuviljeltyä tattaria (tattarin kuorta). Tattari taas on materiaalina hengittävä eikä se kerää homeitiöitä. Tattariakana on myös ympäristöystävällinen materiaali, sillä se syntyy tattarin viljelyn sivutuotteena. Ilman täytekäyttöä akana poltettaisiin jätteenä.

Molemmat pellavatuotteet on koottu Porvoossa ja niiden ompeltyö on tehty pienissä kotiateljeissa ympäri Etelä-Suomea, joten ne ovat myös ekologista lähituotantoa. Ra-kas-tan!

Jaoin uusista joogavälineistäni kuvia Instagramissa ja sain siellä seuraavan kommentin: ”Jumppakamat ei kyllä usein ole noin kauniita! Mutta mulla ei ole aavistustakaan mikä on bolsteri.”

Mikä bolsteri siis on? ”Bolsteria käytetään tukena monissa jooga-asanoissa, erityisesti rintakehää avaavissa liikkeissä, selän kierroissa ja kylkien venytyksissä. Joogan lisäksi bolsteria voi käyttää tukena myös parempaan nukkuma-asentoon, ja sen käyttöä suositellaan erityisesti raskaana oleville ja selkäkipuisille.” Sarwa Yoga

Nyt minulla on joogakamat täydellisessä kuosissa, ja pakko myöntää, että näin kauniiden ja toimivien apuvälineiden kanssa oikein tekee mieli treenata joka päivä.

Kotitreenini ovat alkaneet sujua entistä paremmin, sillä lemppari pilates-/joogastudioni Bay Helsinki on alkanut välittää live-tunteja verkossa! Osa tunneista on jopa nähtävissä veloituksetta, eli suosittelen todella lämmöllä ottamaan osaa Bay Helsingin treeneihin! Tällä viikolla meitä oli keskiviikkona mukana Julian pilatestunnilla yli 130. Ihan parasta!

Voikaa hyvin, pitäkää itsenne kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja yrittäkää nauttia lisääntyneestä vapaa-ajasta jos sellaista tämän poikkeustilan myötä on elämäänne tullut.

Mukavaa viikonloppua, Te kaikki ihanat ja minulle tärkeät ihmiset!

Kolmen tunnin miniloma

tunnetila: tyytyväisyys

Vaikka rakastan viikonloppureissuja ihaniin hotelleihin ja kylpylöihin, niin elämysten, hemmottelun tai hyvän olon hakemiseen ei aina tarvita kokonaista viikonloppua. Joskus ihan muutama tuntikin riittää.

Selasimme alkuvuodesta ystäväni Iinan kanssa kalentereitamme ja mietimme, koska ehtisimme taas yhdessä pienelle viikonloppureissulle. Kun sopivia viikonloppuja ei ollut näköpiirissä, päätimme raivata yhteisen ajan keskelle arkea.

Varasimme eräälle perjantai-illalle työpäivän jälkeen aikaa kolme tuntia, jolloin kävimme omalla pienellä elämys- ja rentoutuslomalla ihan Helsingin keskustan tuntumassa Allas Sea Poolilla.

neule ja lämpösukat Uniqlo x Marimekko

Saunoimme, kävimme uimassa lämpimässä (+27 asteisessa) altaassa upean auringonlaskun aikaan, ja minä tein myös pienen pyrähdyksen merivesialtaaseen (+4).

Talvella ulkona uiminen on jotenkin niin jännää! Vaikkei ulkona lunta ollutkaan, niin ilma oli silti niin paljon lämpimän altaan vettä kylmempää, että lämpimän altaan päällä oli kaunis vesihöyryn muodostama harso. Kun tuohon hempeään harsoon heijastui laskevan auringon vaaleanpunertava kajo, tuntui kuin olisi uinut hattarassa!

Uinnin ja saunomisen jälkeen menimme herkulliselle iltapalalle Allas Sea Poolin ravintolaan, ja onnistuneen iltapäivän kunniaksi nautimme ruoan kanssa vielä tilkat viiniä. Ai että!

Tuon setin jälkeen oli niin rentoutunut olo, että tuntui kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla. Aikaa oli kuitenkin kulunut vain se kolmisen tuntia, ja kotiin oli muutaman minuutin matka.

Haluaisin niin kovasti testata myös Tampereella Saunaravintola Kuuman ja Kuopion Saanan (HUOM!! hiihtolomaviikon (2.-8.3.) kunniaksi Saanaan pääsee saunomaan nyt kympillä!). Myös Ouluun ollaan avaamassa Allas Sea Pool, mutta sen rakennusaikataulu siirtyi, ja valmista tulee vasta vuoden päästä.

Niin kivaa, että tällaisia paikkoja ollaan avaamassa nyt ympäri Suomen. Meillä kaikilla kun ei ole sitä omaa rantaa, josta voisi pulahtaa veteen milloin tahansa.

Käyttekö Te avannossa, tai onko Teillä tapana viettää muutaman tunnin ”lomia” omassa kotikaupungissanne? Vinkit parhaista minilomapaikoista olisi ihania!

Kuvat minusta: Iina / MouMou