Vanhempi ja viisaampi

tunnetila: pohdiskelu

Minulla oli eilen syntymäpäivä. Olen siis taas vuoden vanhempi ja viisaampi. Välillä kyseenalaistan tuon sanonnan aika vahvasti, mutta tänä vuonna (jota on siis kulunut vasta kolme päivää) olen todella sitä mieltä, että nyt on päässyt tähän päähän livahtamaan sellaista viisautta, että olen itsestäni oikein ylpeä.

Kuten juuri kerroin, olen pitkästä aikaa lomaillut kunnolla ja ajatukseni ovat kirkastuneet. Myönnän, etten ole käyttänyt lomaani meditoiden tai asioita sen kummemmin pohdiskellen, mutta ehkä juuri silloin kun ei mieti yhtään mitään, ne suurimmat oivallukset uskaltavat tulla esille. Viime aikojen suurin oivallus itseni suhteen on se, miten paljon yksi tietty asia, jota turhamaisuudeksikin voisi kutsua, on kuormittanut elämääni.

Olen oikeastaan ajatellut, etten ole kovinkaan turhamainen. Toki valitsen blogissa julkaistavaksi ne kuvat, joissa näytän mielestäni kauneimmalta, mutta julkaisen täällä myös itsestäni kuvia vailla meikin hiventä. Arjessa huitelen kaupungilla ilman meikkiä, ja käytän aina vaatteita, joissa on mukava olla, mutta jotka eivät vaikkapa imartele vartaloani (esim. leveälahkeiset culottesit). Ei kai turhamainen ihminen käyttäydy noin?

Ei ehkä, mutta silti mukanani on jo vuosia kulkenut asia, joka saa minut päivittäin kokemaan epäonnistumista. Puhelimeni TO DO -listan ykkösenä on jo monta vuotta lukenut ”laihduta 5kg”.

Kaikkia muita asioita toteutan TO DO -listaltani viikottain, mutta tuo ”laihduta 5kg” on lukenut listani ykkösenä jo monta vuotta. Katson tuota listaa joka päivä, sillä lisään siihen kaikki päivittäiset ”käy postissa” tai muut muistutukset. Ja joka ikinen päivä listaa katsoessani näen ensimmäisenä tuon toteutumattoman viiden kilon tavoitteen, ja minulle tulee paha mieli.

Vuoden vaihteessa loin taas silmäyksen TO DO -listaani. ”Laihduta 5kg” -kohta pomppasi silmääni. ”Ei hitsi, olen hankkinut viime vuonna ”koronakurvit” ja painoa on tullut lisää 3kg sitten viime kevään. Pitäisikö minun nyt muuttaa tuohon listaan tekstiksi ”laihduta 8kg”?” Aloin oikeasti pohtia asiaa. Uusi vuosi, uudet tavoitteet ja uudet mahdollisuudet. Laihempi ja onnellisempi minä!

Ajatukset uudesta 8kg hoikemmasta minästä alkoivat pyöriä päässäni kiihtyvän hyrrän lailla, ja yhtäkkiä tulin raivon valtaan. ”Nyt jumaliste loppuu tämä soopa!” En lisännyt tavoitteeseen kolmea kiloa, vaan poistin kokonaan tuon vuosia tehtävälistallani olleen lauseen. Mitä ihmettä olen ajatellut, kun edes olen soimannut itseäni vuosia tuolla ajatuksella?

Jestas miten oloni keveni kun poistin tuon vuosien saatossa syyllistäväksi muuttunen tavoitteen listan kärkipaikalta! Ei nyt ehkä sitä viittä kiloa mikä on ollut jo vuosia alkuperäinen tavoitteeni, mutta ainakin 50 grammaa.

Tykkään kuitenkin että minulla on tavotteita, joten keksin uuden vuoden kunniaksi listan kärkeen uuden jutun. TO DO -listani ykkösenä lukee nyt ”löydä taas liikunnan ilo ja rutiini liikkumiseen”.

On niin paljon kivempi lähteä toteuttamaan tuota tavoitetta, koska sen lopputulos on mitattavissa hyvinvoinnilla ja paremmalla jaksamisella, eikä henkilövaa’alla.

Pääsin heti toteuttamaan uutta tavoitetta, sillä juhlistin viikonloppuna synttäreitäni yöpymällä Iinan kanssa Hotel Kämpissä. Tilasimme huoneeseen jouluisen afternoon tean ja kävimme kuntosalilla sekä spa-osastolla kahteen otteeseen.

Oli ihanaa herkutella, mutta oli myös superkiva olla salilla ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun! Voi kunpa koronatilanne pian helpottaisi, ja uskaltautuisin treenaamaan muuallakin kuin kotona.

Hyvän ja kestävän balanssin pohjana minulla taitaa olla se, etten enää ikinä laita TO DO -listalleni laihdutustavotteita. Jos ikääntymisessä ei muuta hyvää olisi, niin ainakin tuo iän mukanaan tuoma itselle lempeästi ja positiivisen kautta puhuminen on jo niin hyvä juttu, että paljon muuta ei sitten tarvitakaan!

Lempeitä ajatuksia ja iloa tuottavia tavotteita Teille, ystävät!

Kuva minusta afternoon tean äärellä: Iina / MouMou

12

(4) Kommentit

  1. Tarja says:

    Onnea vielä rakas Nina! <3
    Oli ilahduttavaa lukea postaustasi! Kyllä se ikä tosiaan tuo viisautta ja armollisuutta itseä kohtaan – tai ainakin toivoisin sitä, sillä huomaan itsekin ajattelevani koko ajan, että pitäisi laihduttaa… En käy vaa'alla kuin pakon edessä (lääkärissä tms. jossa paino tarvitaan jotakin toimenpidettä varten), mutta tokihan sitä huomaa, että painoa kertyy. Aika ajoin olen sinut asian kanssa ("olenhan terve"), aika ajoin tympäisee se peilistä näkyvä tantta, jota en oikein tunnista. Laihduttamisen sijaan koetan itsekin taas kerran ottaa ryhtiliikettä liikkumisen ja terveiden elämäntapojen kanssa ja siihen apua (tai kuria…) tuo joululahjaksi saamani urheilukello, joka tällaiselle tavoite-orientoituneelle ihmiselle tuo raamia arkeen, kun seurailee aktiivisuustavoitteita. Mistähän se joulupukki tämän tiesi?! 😀 Samalla tuli seurantaan unen laatu ja nyt pitäisi muistaa mennä näin loman jälkeen vähän aikaisemmin nukkumaan… Tärkeintä on kuitenkin voida hyvin ja jaksaa ilman nälkäkuureja ja itsensä kiduttamista -tätä viestiä haluan myös tyttärilleni jakaa.

    Ihanaa alkanutta vuotta sinulle Nina! Tästä on hyvä jatkaa, vanhempina ja viisaampina 🙂

    PS. Voi miten ihanalta tuo afternoon tea näyttää!! (kuola valuu suupielistä)

    1. Arvaa Tarja miten mun urheilukelloni on käynyt? Ensin pidin sitä ranteessa aina, mutta muutaman kuukauden jälkeen oli töissä niin kova stressi, että kun kello vielä mittasi unta ja ilmoitteli sen vähyydestä (en pystynyt stressaantuneena nukkumaan), ahdistuin siitä liikaa. Olin varmaan kahden kuukauden tauko, jonka aikana en käyttänyt kelloa kertaakaan! Säännöllisin väliajoin kello laittoi minulle viestiä ”Nina, meillä on sinua ikävä”, mutta yritin silti olla huomioimatta. 😀 Opin tästä ainakin itse sen, että hyvää tarkoittavasta kellosta voi tulla myös stressiä. MUTTA nyt, uuden vuoden kunniaksi, ajattelin taas ottaa kellon käyttöön. Toivottavasti myös stressi pysyy loitolla mahdollisimman pitkään.

      Tuosta painosta ja terveydestä vielä… Minun on tärkeä pitää painostani huolta, koska huomaan heti selkäkipujen lisääntyvän painon mukana. Eli terveyden takia olisi paino oltava kurissa. Mutta tuo listallani ollut 5kg on ihan huuhaata. Niin paljon minun ei ole tarvinnut ikinä laihtua terveyden vuoksi. Se on vaan joku oma omituinen päähänpinttymä. :/

      Ihanaa alkanutta vuotta myös sinulle Tarja!

      1. Tarja says:

        No, kieltämättä ärsytti, kun kello muistutteli sohvalla loikoillessa, että olisiko aika nousta jaloittelemaan 😀 😀 Mulla on ollut parikin kertaa testissä Oura-sormus ja olen sen ostoakin harkinnut. Noiden testijaksojen (ja valmennuksen) kautta opin kyllä omasta unestani aika paljon (mm. mitkä asiat siihen vaikuttavat) ja ajattelin, etten tarvitse enää älylaitetta itseni ruotuun laittamiseksi. No, ehkä tää on ihan hyvä nyt kuitenkin tähän hetkeen muistuttamaan levon tärkeydestä ja siitä, kun työstressistä olisi jotenkin aiheellista ottaa etäisyyttä (helpommin sanottu kuin tehty). Puhumattakaan tuosta aktiivisuudesta. Katsotaan nyt sitten, että missä vaiheessa minulla lentää kello hyllylle – Ouran kanssa tiesi kuitenkin, että kun se oli vain testissä, niin se lähtee aikanaan.

        Sama se on minullakin, että ei kyllä selkä ja polvet kestä painon liiallista kertymistä. Koetan ajatella, että kun saisin nuo perusasiat arjessa kuntoon (uni, liikunta, terveellinen ruoka), niin ehkä se painoasiakin siinä sivussa pysyy aisoissa. Mitään dieettejä ei mun mieli kyllä tässä kaikessa härdellissä kestä… Ja olet kyllä muuten oikeassa, että kun katson kuviasi, niin en ymmärrä, mistä se 5 kg olisi pitänyt lähteä! Olet niin sopusuhtainen ja hoikka.

        Hyvillä mielin uuteen vuoteen! <3

        1. ”Koetan ajatella, että kun saisin nuo perusasiat arjessa kuntoon (uni, liikunta, terveellinen ruoka), niin ehkä se painoasiakin siinä sivussa pysyy aisoissa.” TÄMÄ! Nyt olet Tarja kaiken hyvinvoinnin ytimessä. Uni, liikunta, terveellinen ruoka ja KOHTUUS ovat juuri ne avainsanat hyvinvointiin. Eli hyvin meidän käy, kun vaan noita arjessa noudatetaan. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.