Kevätkuulumisia poistuneen sumuverhon takaa

tunnetila: ilo

Miltei toukokuulle asti se tänä vuonna meni, mutta vihdoin ulkona tuntuu kunnolla keväiseltä! Puissa ei tosin vielä lehtiä näy ja eikä nurmikaan ole vielä alkanut vihertää, mutta aurinko paistaa ja lämmittää jo sen verran, että eiköhän me pian saada ihailla heräilevää luontoa.

Ihmisten kannattaisi kyllä ottaa oppia luonnon syklistä ja olla itselle armollisia pitkinä talvikuukausina. Luonto lepää talven yli ja osa eläimistä on horroksessa kylmimmät kuukaudet. Ihmiset sen kun vain puskevat menemään. Aina täytyy olla suoritus mintissä ja tavoitteisiin on päästävä vaikka kuinka väsyttäisi ja tekisi mieli ottaa vähän rauhallisemmin. Ei kukaan jaksa aina kukoistaa, ja miksi pitäisi?

mekko ja hiussolki Gauhar Helsinki, housut Ralph Lauren, laukku Filippa K, korvikset Aida Impact, tennarit Pomar (saatu)

Oma kevääni on mennyt perusstandardien mukaan vähän alisuorittaen. Olen ollut tosi väsynyt ja jaksanut tehdä vain pakollisen. Mietin jossain vaiheessa ääneen, että onpa nyt ollut vähän alavireinen ja uupunut olo jo pidemmän aikaa. Että jos jotain, niin kaipaisin ihan kunnon lomaa, jonka aikana pitäisin taukoa ihan kaikesta.

Siihen ystäväni totesi, että hei haloo, mietippä vähän sun viime syksyä. Sehän oli ihan järkyttävä. Samaan aikaan oli niin iso huoli vakavasti sairastuneesta läheisestä, ettet nukkunut muutamaan kuukauteen juuri lainkaan. Huolta oli myös oman perheen jaksamisesta kaiken huolen ja murheen keskellä. Töissä oli päällä YT:t, etkä tiennyt miten niissä käy. Töissä suunnittelit isoa projektia ja painoit pitkää päivää. Juoksit Tampereella opintojen parissa ja väänsit lopputyötä joskus öisin kun uni ei tullut. ”Että jos tuollainen ei väsytä, niin oot kyllä kone etkä ihminen!”

Nyt kun katson taaksepäin viime syksyä, en voi kuin ihmetellä miten en itse sairastunut tuon kaiken taakan alla. Olihan tuossa nyt ihan liikaa kaikkea kerralla. Kaiken pakollisen tekemisen ohella kävin vielä aikataulutetusti joka tiistai-ilta verhoilukurssilla, keskiviikkoiltaisin ohjatuissa salitreeneissä ja sunnuntai-iltaisin baletissa. Voisi ajatella, että nuo harrastushetket olisivat toimineet palauttavina ja jaksamista tuovina elementteinä ja ehkä niin olikin, mutta kun nekin olivat aikatauluihin sidottuja, tuntui että harrastuksissa on PAKKO käydä. Myös tuo pakon tunne kuormitti minua ihan liikaa.

Tänä keväänä olen hissutellut menemään ja olen pyrkinyt pitämään aikataulut mahdollisimman väljinä. Toki töitä on tehtävä ja perusaskareista on yritettävä suoriutua, mutta muuten olen yrittänyt levätä ja tehdä kivoja asioita niin paljon kuin mahdollista. Olon kohentumiseen tuo ei ole kuitenkaan tuntunut riittävän.

Viimeisen kuukauden aikana on kuitenkin tapahtunut kolme asiaa, jotka ovat tuntuneet helpottavan oloani suuresti. Ensimmäinen käänteen tekevä juttu oli Islannin matka. Vaikka piipahdus Islannissa oli lyhyt, niin rakastin siellä jokaista hetkeä. Totaalinen irrottautuminen kotiympyröistä ja töistä, ja kaiken arkisen korvaaminen uskomattoman kauniilla luonnolla ja mieleenpainuvilla kokemuksilla, nollasi aivoja täydellisellä tavalla.

Seuraava oloa helpottanut asia oli karmea vatsatauti. Itse tilannehan oli kammottava; vietin käytännössä yhden kokonaisen yön vessassa ja tärisin kaksi seuraavaa päivää sängyssä kalman kalpeana horkassa, mutta tuon totaalisen puhdistautumisen jälkeen oloni on ollut selkeästi parempi ja ajatukset kirkkaammat. Tuo tauti pakotti minut käytännössä makaamaan paikoillani muutaman vuorokauden. Totaalilepo tuli nähtävästi tarpeeseen.

Kolmas, ja oikeasti ehkä tärkein asia oloni parantumisessa on hyvin nukutut yöt. Sain muutama viikko sitten lääkäriltä elämäni ensimmäiset nukahtamislääkkeet. Kävin lääkärissä ihan muusta syystä (tsekattiin onko ferritiinini noussut käyttämäni rautavalmisteen avulla ja kyllä, arvo oli paljon parempi kuin vuosi sitten!), kun lääkäri kysyi miten nukun. Käymämme keskustelun jälkeen lääkäri totesi että olisin tarvinnut helpotusta nukahtamiseen jo viime syksynä, mutta että viimeistään nyt on hyvä aika kokeilla olisiko lääkityksestä hyötyä. Ja ai ettien että, näin parin viikon kokemuksella voin sanoa rakastavani noita pikkuisia pillereitä!

En edes muistanut miltä tuntuu herätä levänneenä ja virkeänä. Töitä on kiva tehdä, ja koko muukin elämä nyansseineen tuntuu tulleen esille sumuverhon takaa. Eipä ole kuulkaa juuri parempaa tunnetta kuin herätä jaksavana ja ryhtyä innolla uuteen päivään! Ja tuo ulkona jo heti aamusta paistava aurinko tuo ekstraihanan mausteen näihin päiviin.

Ai että mä toivon, että meille kaikille paistaisi aina (henkinen) aurinko!