Browsing Category

kotimaista

Suunto 3 – aktiivisen arjen kaveri

tunnetila: tykkäys

*Suunto 3 urheilukello saatu testiin*

Jos seuraat Tunnetilaa Instassa, olet saattanut törmätä siellä jo muutamaan innostuneeseen urheilukellopostaukseeni. Yhteistyö kotimaisen Suunnon kanssa käsitti vain Instagramin julkaisut, mutta haluan silti kertoa vielä muutaman jutun kellosta myös täällä blogin puolella.

Sain siis Suunto 3 kellon* alunperin kuukauden testikäyttöön, mutta testikauden jälkeen lunastin kellon itselleni. Olin kuukaudessa saanut kellosta jo niin paljon hyvää irti, etten enää halunnut luopua siitä.

Seuraavassa hyvä esimerkki siitä, mihin vuosia vaivanneeseen pohdintaani olen saanut kellon avulla vastauksen. Eli miksi mieheni on yhteisen lenkkimme jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja minä puuskutan naama punaisena vartin?

Käymme silloin tällöin mieheni kanssa yhdessä juoksemassa. Mieheni on minua lähes 30cm pidempi. Hänellä on pitkät raajat ja hän on kuin luotu juoksemaan. Mieheni on mm. juossut nuorempana marathonin. Minä taas olen persjalkainen lyhyt nappula, ja siinä missä mieheni ottaa pari hölkkäaskelta, minusta tuntuu, että joudun juoksemaan ihan hirvittävän lujaa pysyäkseni hänen rinnallaan.

Olemme viime aikoina lenkkeilleet yhdessä niin, että miehelläni on käytössä sykevyö ja minulla Suunto 3. Tulokset ovat lenkkien jälkeen armottomat. Mieheni syke ei hänelle hitaasta hölkkäämisestä juurikaan nouse, minulla keskisyke on yli 170.

Miehelleni tuottaa vaikeuksia juosta niin hitaasti mitä minun kanssani täytyy hölkätä, ja minusta taas tuntuu, että annan lenkillä kaikkeni. Viimeisimmän lenkin jälkeen tarkistin kellosta PTE-arvon, joka kertoo, kuinka suuri vaikutus tekemälläni harjoituksella on ollut yleiseen aerobiseen kuntotasooni.

PTE-arvoissa 1-2 parantaa peruskestävyyttä ja luo hyvän perustan kehitykselle. 3-4 on tehokkaampaa treeniä, ja 1-2 kertaa viikossa tehtynä se parantaa aerobista kuntoa tehokkaasti. Taso 5 taas kertoo sen, että harjoittelee äärirajoilla, eikä näin lujaa kannata treenata usein.

Minulla oli tuon lenkin jälkeen PTE-arvo 4,5, eli olin todellakin lähellä äärirajaani, ja annoin siis käytännössä kaikkeni. Mieheni ei tuolla lenkillä edes hikoillut juoksun aikana, ja välillä näytti kuin hän olisi lähes kävellyt vierelläni.

Pitkä ja pätkä (jolla ei ole juoksukestävyyttä nimeksikään), eivät vain ole hyvä juoksupari. Ehkä se on nyt uskottava, että meidän ei kannata juosta yhdessä. Mies ei lenkistä juurikaan hyödy, ja minulle koettelemus on lähellä äärirajoja.

Yksi tärkeimmistä opeista, minkä urheilukelloa käyttämällä olen saanut, on ollut alkoholin vaikutus yöuniini. Olen tiennyt aina, että yksikin lasillinen viiniä saattaa viedä minulta koko yön unet, mutta se, miten paljon tuo lasillinen vaikuttaa uneni laatuun, on ollut pysäyttävää nähdä.

Esimerkkinä tästä kaksi peräkkäistä yötä, joissa mikään muu kuin illalla juotujen viinilasillisten määrä, ei ole muuttunut.

Yö 1, torstai, ei viiniä: unen määrä 7:53h, unen laatu 90% (hyvä), syvää unta 2:09h.

Yö 2, perjantai, kolme lasillista kuohuviiniä: unen määrä 5:18h, unen laatu 29% (huono), syvää unta 1:40h.

Eli vaikka nukuin kyseisten öiden aikana syvää unta lähes saman verran (2:09h vs. 1:40h), niin uneni laatun oli silti toisena yönä hälyyttävän paljon huonompi, mitä ensimmäisenä yönä.

Toki olen tämän suuntaista arvellut aina, mutta tekee hyvää saada kunnollisia lukuja ja faktoja tiskiin.

Ainoita ongelmia mitä minulla kellon kanssa on ollut, on ollut juuri unen mittaamisessa. Kello ei nimittäin aina ymmärrä, että yöllisen wc-käyntini jälkeen jatkan edelleen nukkumista. Muutamana aamuna kello on näyttänyt unen määräksi noin 3h, eli ajan nukahtamisesta veskikäyntiin.

Soitin Suunto infoon ja kysyin löytyisikö ongelmaan ratkaisua. Infossa kerrottiin, että kello mittaa unta liikkeen mukaan. Eli taidan heilutella vessareissulla ja sen jälkeen unta uudelleen etsiessäni käsiäni niin paljon, että kello luulee minun heränneen kokonaan.

Rauhallisemmat liikkeet wc-reissulla taas saavat aikaan sen, että kello ei ymmärrä minun heränneen lainkaan, vaan kertoo aamulla, että olen nukkunut katkoitta koko yön. Ihan tyytyväinen kellon uniominaisuuksiin en siis ole, mutta muuten kello on kyllä ihan mahtavan arjen kaveri!

Urheilukello saatu testiin kuukaudeksi, ja testiajan loputtua lunastettu itselle. Blogipostaus ei liity kaupalliseen yhteistyöhön.

Kuvat minusta valkoisessa t-paidassa: Vilma

Pienistä koruista isoksi iloksi

tunnetila: ilo

Kesän 2019 koruhitti oli suomalaisen Kalevala korun vaneriset Kuutar-korvikset. Ohuesta vanerista leikatut kevyet Kuuttaret oli maalattu kirkkailla kesäisillä väreillä, ja ne saivat kauneudellaan ihmiset hurmokseen. Rajoitettu erä vanerikorviksia myytiin loppuun muutamassa hetkessä.

Korvisten saama suosio yllätti valmistajan täysin, ja valtava määrä puisista Kuuttarista kiinnostuneita asiakkaita jäi ilman suosikkikorviksiaan. Korvisten suosiosta ilahtuneena Kalevala koru päätti tuoda myös tänä kesänä myyntiin vastaavan Kuutar -erikoismalliston uusissa väreissä.

Toissa viikon tiistaina Kalevala koru kertoi Instagramissaan, että uusi rajoitettu erä vaneri-Kuuttaria julkaistaan pian. Torstaina seurasi uusi viesti, jossa kerrottiin lanseerauksen tapahtuneen torstaiaamuna, ja että myös tällä kertaa korvikset oli myyty välittömästi loppuun Kalevala korun verkkokaupasta. Helsingissä Espan liikkeessä olisi vielä kaikkia neljää väriä saatavilla.

Loppuunmyynti-ilmoitukseen tuli hetkessä satakunta viestiä ihmisiltä, joista osa juhli onneaan ja kertoi saaneensa ostettua itselleen upeat korvikset, mutta suurin osa viestin jättäneistä kertoi pettyneenä jääneensä ilman vanerisia Kuutar-korviksia.

pellavamekko R-collection, korvikset Kalevala koru, laukku Marimekko/DIY/Zadaa, sandaalit Ancient Greek/Zadaa

Jostain syystä aloin lukea ihmisten julkaisuun jättämiä kommentteja, ja pian katseeni pysähtyi erääseen kirjoitukseen. Kommentti oli kirjoitettu englanniksi, ja kirjoittaja kertoi jääneensä ilman korviksia jo toistamiseen. Myös viime kesänä hän oli yrittänyt saada korviksia itselleen siinä onnistumatta.

Klikkasin itseni kommentoijan profiiliin, ja totesin naisen olevan perulainen, ja asuvan nykyisin Suomessa. Minulle tuli vahva tunne, että haluan auttaa kyseistä henkilöä. Jos upean värikkäästä perulaiskulttuurista lähtöisin oleva ihminen ihastuu ikihyviksi suomalaiseen muotoiluun, niin kyllähän hänelle täytyy Kuutar-korvikset saada!

Laitoin naiselle Instassa yksityisviestiä ja kerroin, että asun Helsingissä ja voin hyvin käydä ostamassa hänelle vaneri-Kuuttaret jos hänen suosikkiväriään on vielä liikkeessä saatavilla. Vähän jännitti miten hän suhtautuisi viestiini.

Ei mennyt kuin pieni hetki, kun sain vastauksen. Lindan viesti oli niin täynnä suurta iloa ja hämmennystä, että minua nauratti. Tiesin, että olin tehnyt oikean ratkaisun tarjotessani hänelle apuani.

Seuraavana päivänä marssin Kalevala korun liikkeeseen ja ilokseni totesin, että molempia Lindan suosikkivärejä oli vielä muutama pari jäljellä. Lähetin hänelle kuvan korviksista, ja lopulta Lindan valinta osui turkooseihin Kuutar-korviksiin.

Korvakoruja sai ostaa rajoitetun määrän, eli kaksi paria/hlö, joten täydellisenä heräteostoksena ostin samalla parin myös itselleni. Hupsis! Omat korvikseni valitsin tietysti mustina (kuvissa).

Ette arvaa miten suurta iloa tällainen pieni auttamisen teko on minulle tuonut! Olemme vaihtaneet Lindan kanssa aiheen tiimoilta (ja vähän muustakin) useita kymmeniä viestejä, ja minusta tuntuu, että olen saanut uuden perulaisen Instagram-ystävän!

Tulin myös ihan valtavan iloiseksi saadessani Lindalta kuvan, jossa hänellä oli uudet korvikset korvissa, ja hän näytti superonnelliselta.

Auttakaa ihmiset toisianne, ilahduttakaa ja tehkää hyviä tekoja! Tuttu tai tuntematon, ei sen väliä, kunhan joku ilahtuu. Minua nauratti Kalevala korun liikkeellä, kun myyjätär ihasteli minun olevan todellinen ystävä, kun tulin ostamaan korut ystävälleni. Hih, en kehdannut kertoa hänelle, että en itse asiassa edes tunne henkilöä, jolle korviksia tulin ostamaan!

Kurkatkaa vielä Lindan kirjoittama kuvateksti, jonka hän kirjoitti IG-tililleen kun hän esitteli siellä juuri postissa saamansa korvikset. Voitte uskoa, että minulle tuli melkein itku, kun huomasin miten kauniisti Linda oli kirjoittanut.

Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa kaikille!

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Korukivi lähelle sydäntä – vanha sormus uuteen loistoon

tunnetila: onni

*kaupallisessa yhteistyössä Tarinakoru*

Tänään on vihdoin se päivä, kun pääsen esittelemään Teille millaisen uniikin korun Tarinakorun Tarja Rantala äitini vanhasta rikkinäisestä sormuksesta taikoi. Koru on ollut valmis jo tovin, mutta halusin ensin näyttää korun vanhemmilleni, ja sitten vasta esitellä sen muille.

Koru oli minulla mukana kun kävin toissa viikolla tapaamassa perhettäni. Äitini alkoi hetken korua ihasteltuaan muistella sormuksen ostohetkeä ja siskoni kertoi muistavansa tuon sormuksen lapsuudestaan. Isäni, joka sormuksen äidilleni osti, ei taas muistanut sormusta lainkaan. Hän totesi ostelleensa äidilleni ihastuksen alkuhuumassa niin paljon kaikkea, ettei kuulema voinut muistaa yhtä tiettyä sormusta. Miehet!

Kuinka sormus sai uuden elämän?

Lähetin rikkinäisen sormuksen Tarjalle postitse. Kerroin, että toivoisin sormuksesta tehtävän riipuksen tai kaulakorun pitkällä ketjulla. Minulla on monia kauniita sormuksia, muttei yhtään todella rakasta kaulakorua. Tästä korusta tulisi nyt sellainen!

Korun saavuttua ateljeehen Tarja puhdisti sormuksen ja tutustui sormuksen materiaaleihin. Kävi ilmi, että sormuksen hopea oli pitoisuudeltaan 830, eli alempaa mitä nykyään käytetään (925). Jotenkin tuo hopean pitoisuus liikutti minua valtavasti.

Se kertoi kiinnostavaa ajankuvaa 70-luvun alun Suomesta ja maailman muuttumisesta. Aloin miettiä, miten nykyään monista edullisia asusteita ja koruja myyvistä ketjuliikkeistä saa aitoja hopeisia koruja (925 pitoisuudella) muutamilla euroilla, ja 70-luvulla edullisempaa hopeaa on myyty kultasepänliikkeessä.

Hopean pitoisuus vei minut myös ajatuksissa hetkeen, jolloin isäni oli säästänyt rahaa sormukseen. Jos sormuksen hopea olisi ollut laadukkaampaa ja sormus kalliimpi, niin se olisi kenties jäänyt kokonaan ostamatta.

Tarja piirsi käsin erilaisia suunnitelmia riipuksen muodosta ja koosta, ja minä annoin hänelle muutamia sanoja, joiden toivoin kuvaavan korua. Kevyt, siro, sievä, klassinen, ylellinen. Pitkä ketju, kivi lähellä sydäntä. 

Tiesin, ettei äitini vanhalla sormuksella ollut juuri muuta kuin tunnearvoa, mutta uskalsin silti lähettää sen Tarjalle ja kysyä saisiko hän pelastettua siitä edes jotain. Yllätys oli valtava ja todella mieluisa, kun Tarja kertoi saavansa uusiokäyttöön koko sormuksen!

Saisin toivomani pitkän ketjun, ja siihen sormuksessa käytetyn kiven. Kiven ympärille tehtäisiin pelkistetty hopeareunus. Tämän lisäksi ketjuun tulisi mukaan myös äitini sormus, jossa saatiin säilytettyä vanhat kaiverrukset mukana.

Olin valtavan innoissani Tarjan ideasta ja suunnitelmista. Oli myös kiva nähdä, miten suunnittelija käytti työssään vanhaa kunnon lyijykynää. Kaikki käsityö on näin 3D aikana mukavaa vaihtelua.

Viikko suunnittelusessiostamme Tarja lähetti minulle kuvia valmiista korusta. En ollut uskoa silmiäni! Äitini vanha sormus kivineen oli kiiltävä, kirkas ja kaunis, ja se istui pitkään kaulakoruun täydellisesti!

Tarjan ottamat kauniit kuvat korusta vaaleanpunaisten hentojen kukkien kanssa saivat ilon kyyneleet silmiini. En olisi prosessin alussa osannut edes kuvitella, miten kaunis lopputulos tulee olemaan. Eteenkään kun minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa siitä, millaisen korun haluaisin. Onneksi annoin Tarjalle vapaat kädet!

Jos Teiltä löytyy korurasiasta tai lipaston nurkasta vanhoja koruja, joita ette jostain syystä enää käytä, suosittelen todella lämpimästi ottamaan Tarinakoruun yhteyttä. Oli niin kivaa miettiä yhdessä Tarjan kanssa korulle uutta elämää. Vanhoista koruista saa metallin sulattamalla tehtyä ihan mitä vaan! Tämä on kierrätystä, järkevää kuluttamista ja kotimaista käsityötä parhaimmillaan!

Postauksen toinen kuva minun ottamani, loput kuvat Tarinakoru

Parempaa ruokaa ja helppoja vinkkejä keittiöön

tunnetila: innostus

Poikkeuksellinen kevät ja valtavasti lisääntynyt kotona oleminen ovat tehneet kotiruokailullemme ihmeitä.

Pidin ennen ruoanlaittoa oikeastaan vain välttämättömänä pakkona, ja kokkailin lähes aina niitä samoja reseptejä, mitkä olin vuosien saatossa hyväksi havainnut. Pastat, uunilohi, tikkamasala, erilaiset wokit ja makaroonilaatikko. Tuota samaa ruokalistaa olen pyörittänyt varmasti jo vuosikymmenen.

Silloin tällöin innostuin testailemaan uusia reseptejä, mutta silloinkin koin erikoisempien ruoka-aineiden metsästämisen kaupassa enemmänkin työläänä kuin kivana seikkailuna.

Mutta nyt kun on kerrankin ollut kunnolla aikaa panostaa kokkailuun, niin voi vitsit miten paljon iloa olenkaan saanut näin korona-aikana keittiössä touhuamisesta!

Kerroin jo aikaisemmin ottavani osaa Hanna G:n järkkäämään #sunnuntaiserviisiin, ja Hannan kanssa kokkaillessa olen oppinut joka viikko jotain ihan uutta. Oivallukseni ovat saattaneet olla ihan pieniäkin juttuja, mutta jokainen oivallus on ilahduttanut minua hurjasti.

Kokkailuani on esimerkiksi helpottanut ihan älyttömästi Hannan vinkkaama ”risteilijä”, eli tyhjä kulho, jonka otan leikkuulaudan viereen. Kulhoon voi heittää kaikki kuoret, kannat tai muun biojätteeseen menevän silpun, mitä ruokia pilkkoessa syntyy. Aivan superyksinkertainen vinkki, jota en ole jostain syystä itse koskaan tajunnut. Kulhon avulla leikkuulauta ja sen ympäristö pysyvät koko ajan siistinä, ja kaiken ruokajätteen voi kipata ruoan valmistamisen jälkeen kerralla biojätteeseen.

Toinen superhelppo juttu, minkä myös Hannalta opin, oli teräskulhon laittaminen pakastimeen ennen kokkailun aloittamista. Jos haluat ruoanlaitossa käytettävien raaka-aineiden (esim. kalat) säilyvän mahdollisimman kylminä koko kokkailun ajan, niin kannattaa laittaa tyhjä teräskulho pakastimeen jäähtymään kokkailupäivän aamuna. Kun olet pilkkonut kalat haluamasi kokoisiksi paloiksi, otat teräskulhon pakastimesta ja lykkäät kalat kulhoon. Kalat pysyvät jäähdytetyssä kulhossa kylminä pidempään.

Niin ikää opin Hannalta myös, että pitsaa on helppo leikata saksilla, että tuore lohi voidaan paistaa suolassa tulikuumalla pannulla ilman rasvaa, ja sain myös muistutuksen siitä, että kananmunia ei kannattaisi säilyttää jääkaapissa. Lisäksi osaan nyt tehdä älyttömän hyvät haukiwallenbergpihvit, herkulliset ja rapsakat perunat uunissa, sekä mm. erilaisia ihania sooseja ja kastikkeita.

Maailman helpoimmat ja tosi hyvät soosit opin muuten tekemään jo viime syksynä, jolloin pääsin testaamaan Food Market Herkun Ruokakassia* (palvelu saatu blogin kautta).

Herkun Ruokakassikonsepti on todella toimiva. Valitset vain ruokakassiin tarjolla olevista annoksista haluamasi, kerrot henkilömäärän, teet tilauksen, ja lähetti kiikuttaa ruokakassit aineksineen ja resepteineen ovellesi toivomanasi ajankohtana. Ja sitten vain kokkaamaan!

Ruokakassin reseptit olivat todella maukkaita, mutta myös helppoja valmistaa. Raaka-aineet olivat tuoreita ja niitä oli mukana runsaasti.

Nuo edellä mainitsemani maailman helpoimmat soosit löytyivät siis Food Market Herkun reseptiikasta, ja ne ovat yksinkertaisuudessaan näin helppoja: Sriracha-jogurttikastike (2 hlöä): 1 dl ruokajogurttia (esim. turkkilainen tai kreikkalainen jogurtti), 1 rlk Sriracha-kastiketta, ripaus suolaa ja mustapippuria, ja Wasabijogurtti (2 hlöä): 1dl ruokajogurttia, 1 rkl Wasabi-tahnaa, suolaa.

Meillä on kyseisiä aineksia aina kaapissa, ja teen noita sooseja nykyään lähes joka viikko. Ne käyvät kastikkeiksi esim. burgereille, salaateille, paistetulle kalalle, tai vaikkapa levitteiksi saaristolaisleivälle. Maailman helpointa ja maukkainta!

Ihan jokaisena kotoilupäivänä en ole kuitenkaan jaksanut kokata. Vapuksi päätimme tilata kotiin jotain oikein hyvää, ja niinpä päädyimme tekemään tilauksen Ravintola Kuurnasta (ruoat kuvissa). Kuurnasta saa tänä poikkeuksellisena aikana superhyvän diilin, eli kolmen ruokalajin illallisen hintaan 30€/hlö (plus muutaman euron lisä tietyistä ruoista). Ruoka oli (kuten Kuurnassa aina) aivan älyttömän hyvää!

Ja opinpa muuten tässäkin tilauksessa erinomaisen niksin. Ruoan mukana oli lappu, jossa vinkattiin, että jos pääruoka on ehtinyt jäähtyä, niin se kannattaa lämmittää uunissa 180 asteessa 5-10min. Lämmitin ruokaamme 180 asteessa 8 minuuttia, ja se oli täydellistä!

Me emme omista mikroa, joten olen aina miettinyt ruoan lämmittämiselle optimaalista lämpötilaa ja aikaa. Ruoan sitkeäksi lämmittäminen tai haaleana syöminen harmittaa aina tosi paljon. Eli ruoka lämpimäksi Kuurnan keinoin, ja täydellistä tulee!

Mitenkäs Teillä on mennyt syömisten kanssa nyt poikkeusaikaan? Jaksatteko kokkailla vai alkaako jo keittiössä puuhastelu kyllästyttää? Entä tuleeko herkuteltua liikaa? Toivottavasti voitte hyvin, eikä keittiön tai muidenkaan huoneiden seinät tunnu kaatuvan päälle!

Tärkeälle korulle uusi elämä

tunnetila: ilo

*kaupallisessa yhteistyössä Tarinakoru*

Kaivelin teini-iässä usein äitini korurasiaa. Saatoin etsiä sieltä itselleni lainaan jotain kaunista, tai sitten vain kyselin tarinoita korujen taustalta. Erään kerran korurasiasta käteeni sattui hopeinen sormus, jonka iso violetti kivi kiinnitti huomioni. Äitini kertoi, että tuo sormus oli ensimmäinen lahja, minkä hän sai isältäni seurustelun alkuaikoina.

Vanhempani olivat pysähtyneet eräällä lukuisista iltakävelyistään kultasepänliikkeen eteen, ja äitini oli ihastellut ikkunassa esillä olevaa sormusta. Äitiini kovasti ihastunut isäni oli painanut sormuksen mieleensä, ja niinpä vähän ajan päästä äiti sai yllätyslahjaksi hopeasormuksen.

Saatoin kuvitella mielessäni ujon teini-ikäisen isäni, joka sydän pamppaillen marssi kultasepänliikkeeseen ostamaan juuri sitä oikeaa sormusta mielitietylleen. Ja sen hetken, kun isäni kaivoi jännittyneenä sormuksen taskustaan ja ojensi sen äidilleni. ”Mitä jos hän ei pidäkään siitä? Olikohan tämä edes se sormus, johon hän näyteikkunassa ihastui?” Sekä sen lämpimän läikähdyksen sydämessä, minkä äitini varmasti tunsi, kun hän näki saamansa lahjan. Voi tuota ihanaa nuorta lempeä!

Tarina vanhempieni seurustelun alkuajoilta oli minusta niin viehättävä, että kysyin äidiltä saisinko sormuksen itselleni muistoksi. Lupasin, että vaalisin sitä aarteenani. Äitiäni nauratti. Mikä aarre se nyt minulle olisi, eihän tuo hopeasormus ollut edes arvokas. Olin kuitenkin sitä mieltä, että se tunnearvo, mikä tuolla sormuksella meille kaikille on, on mittaamaton. Rahallisesta arvosta viis! Niinpä äitini antoi sormuksen minulle, ja se on ollut minulla, pääasiassa säilössä korurasiassani, jo parikymmentä vuotta.

Sormuksen hopeiset osat ovat mustuneet vuosien kuluessa, ja viimeksi kun pujotin sormuksen sormeeni, sen kivi putosi irti hapertuneesta istutuksesta. Ajattelin sormuksen tulleen tiensä päähän, mutta päätin säilyttää sitä edelleen. Vaikka sormus olisi rikki, ei sen tunnearvo ole silti kadonnut minnekään.

Sain alkukeväästä yhteydenoton kultaseppäartesaani Tarja Rantalalta. Tarinakoru -nimistä yritystä Nurmijärvellä miehensä kanssa pyörittävä Tarja oli törmännyt Tunnetilaan Instagramissa. Tarja kertoi minulle yrityksensä toiminnasta ja ehdotti yhteistyötä korujen tiimoilta.

Tarinakorun valikoimissa on runsaasti valmiita koruja timanttisormuksista lasten koruihin sekä korvakoruista hopealusikoihin. Tarinakoru valmistaa myös esimerkiksi upeita vihkisormuksia sekä uniikkikoruja ja liikelahjoja tilaustyönä, sekä korjaa rikki menneet korut.

Korujen valmistuksessa käytetään kierrätettyä kultaa ja hopeaa. Yksi upeimmista jutuista, mihin olen Tarinakoruun tutustuessani törmännyt, on heidän koruissa käyttämänsä yksilölliset suolapippuritimantit.

Suolapippuritimanteissa hiiltä on jäänyt timantin sisään mustiksi pilkuiksi ja sulkeumia vaaleiksi kuvioiksi. Näiden ominaisuuksien vuoksi timantit ovat saaneet nimekseen suolapippuritimantit. Jokainen suolapippuritimantti on omanlaisensa. Näitä ”epätäydellisiä” timantteja ei ole aikaisemmin hyväksytty koruihin.

Suolapippuritimantit kuitenkin rasittavat luontoa vähemmän lyhyemmän tuotantoprosessinsa kautta. Vaikka ne ovat väriltään kirjavampia ja tummempia, ne loistavat välkkyen valon purkautuessa niiden hiotuista pinnoista. On ekologista kerätä kaivoksista myös nämä epätäydelliset yksilöt, ja käyttää luonnon omia taideteoksia korujen kaunistuksena.

Uusien korujen valmistuksen ja tilaustöiden lisäksi Tarinakoru myös kunnostaa ja entisöi ihmisten vanhoja koruja. Korut voidaan kunnostaa alkuperäiseen muotoonsa, tai niistä voidaan tehdä täysin uudenlaisia tuotteita.

Heti kun sain Tarjalta viestiä yhteistyöstä, ajattelin äitini sormusta. Mitä jos Tarja voisi antaa äitini rikkinäiselle sormukselle uuden elämän? Kysyin äidiltäni luvan korun uudistamiseen, ja pari viikkoa sitten postitin hajonneen sormuksen Tarjalle Nurmijärvelle.

Alun perin tarkoituksenani oli tehdä retki Nurmijärvelle ja käydä tutustumassa Tarinakorun ateljeehen, mutta nyt kun elämme poikkeustilassa, jäivät matkasuunnitelmat toiseen kertaan. Onneksi posti kulkee, ja sormus on nyt saapunut turvallisesti perille.

Nyt on edessä se jännittävin vaihe, eli uuden korun suunnittelu ja toteutus. Olen kertonut Tarjalle minkälaisen korun haluaisin, mutta antanut kultaseppäartesaanille, korujen ammattilaiselle, kuitenkin aika vapaat kädet toteutuksen suhteen.

Sain Tarjalta jo muutamia luonnoksia korun uudesta ilmeestä, ja odotan kovasti, että pääsen jakamaan niitä kanssanne. Palataan näihin kuitenkin seuraavassa postauksessa, jossa esittelen suunnitelmia ja lopulta myös uuden valmiin korun. Voitte varmasti kuvitella, etten millään malttaisi odottaa!