Browsing Category

päivän asu

Nollasta sataan

tunnetila: kaipaus

Tulimme reissusta kotiin sunnuntaina. Maanantain olin silmät ristissä kotona etätöissä, enkä oikein ymmärtänyt mistään mitään. Tiistaina menin töihin, ja kerroin kysyjille samoja Espanja-kuulumisia kymmeneen kertaan. Leijuin vielä muistoissani, ja iloitsin kivojen työkavereiden näkemisestä.

Mukavan tiistain kruunasi illan kiireetön visiitti uuden St. George hotellin spassa. Kävin höyrysaunassa ja uimassa, sekä testasin Lumenen ja St. George Caren yhteistyön hedelmää, kasvohoitoa nimeltä Harmonia Ritual. Hoito tehtiin nimensä mukaisesti Lumenen ihanalla Harmonia sarjalla.

Iltahetki hoitolassa oli miellyttävän rento, ja hetken ehdin jo ajatella, että ei kai tämä kotiin tulo loppujen lopuksi niin huono asia ollutkaan. Olin todella iloinen, että ymmärsin varata kalenteriini ihanan illan spassa heti ensimmäisen työpäivän iltaan.

t-paita H&M x Kenzo, pellavahousut OVS,
laukku 2OR+*, tennarit Pomar*
(kuvat otettu lainassa olleella Olympuksella)

Eilen pääsin sitten kunnolla kiinni työn touhuun. Istuin päivän aikana kolmessa palaverissa ja yritin päästä kartalle kaikesta lomani aikana tapahtuneesta. Lounaaseen asti meni vielä hyvin, mutta iltapäivällä kurkkuun hiipi kuristava tunne. Ai saakeli, tätä jatkuvaa taisteluako tämä taas on?

Pidän työstäni, se on mukavan monipuolista ja haastavaa. Kuitenkin ne tietyt samat teemat ovat olleet tapetilla jo vuosia, ja aina niiden samojen asioiden kanssa kamppaillaan. Nuo asiat eivät koskaan näytä selviävän, mutta niiden pohtimiseen käytetään silti aina valtavasti työaikaa ja resursseja.

Totesimme kollegani kanssa päivän viimeisen palaverin jälkeen, että alamme molemmat olla todella väsyneitä näiden samojen asioiden jauhamiseen ja pyörittelyyn. ”Minun kyllä täytyisi päästä täältä vähäksi aikaa pois. Ihan muihin ympyröihin”, hän totesi. ”Sama juttu, niin minunkin”, puuskahdin, ja samalla hetkellä tajusin olleeni pari päivää sitten kuukauden poissa. Koko kuukauden loma ja lomalta saatu hyvä fiilis tuntui tuon yhden palaverin aikana kadonneen jäljettömiin.

Miten se aina onkin niin, että joku ihan mitättömän pieni juttu voi latistaa hyvän fiiliksen, ja nostaa stressitason nollasta sataan muutamassa minuutissa?

Täytynee nyt vaan hengitellä rauhassa ja katsella läppärille siirrettyjä lomakuvia. Tosin lomakuvien katsominen lisäsi ainakin eilen tuota kurkussa kuristavaa tunnetta, ja sai kaipaamaan La Herrarudaan niin maan penteleesti.

Luotettava reissukaveri

tunnetila: tykkäys

Edessä kuukauden kestävä matka ja mukaan on lähdössä lähes laittoman paljon tavaraa. Taloudessa on vain yksi iso matkalaukku, ja talouden toisella osapuolella, siis juuri sillä, joka on sitä mieltä, että matkalle tarvitaan myös toinen iso laukku, on päällä ostamattomuushaaste. Mitä tehdä?

Mieleen tulee idea laukun lainaamisesta, mutta matkalaukkua on vähän hankala lainata. Nimittäin sitä, missä kunnossa laukku saapuu perille lentokoneessa tapahtuneen käsittelyn jälkeen, ei voi koskaan tietää. Lainalaukun rikkoontuminen harmittaisi vietävästi.

Mutta mitäpä jos saisi lainaan laukun, joka ei mene rikki, vaikka sitä kuinka heittelisi? Mieleen tulee heti matkalaukkujen Rolls Royce, Rimowan alumiininen laukkuklassikko. Olen haaveillut tuon sarjan laukuista jo vuosikymmenen, mutta niiden raskastekoisuus on ollut aina haaste kaltaiselleni pienikokoiselle naisihmiselle.

Olen itse luottanut jo lähes kymmenen vuoden ajan Rimowan superkevyisiin Salsa Air -polykarbonaattilaukkuihin. Niitä jaksan pääsääntöisesti kantaa, vaikka ne olisi kuinka täyteen pakattu. Nyt kuitenkin olisi mahtava päästä lainalaukun kanssa testaamaan, miten matkalaukkujen klassikko reissussa pärjää.

pusero OVS, silkkihousut Grana, sandaalit Marenas*,
korvikset* ja sormus* Lillan Helsinki, alumiinilaukku Rimowa (lainassa)

Ilokseni rakkauteni Rimowaa kohtaan oli huomattu Helsingin Rimowa -liikkeessä, (olen mm. huollattanut omia laukkujani siellä aikaisemmin), ja sain Rimowalta alumiinisen laukun lainaan matkamme ajaksi.

Lainalaukku on reissannut maailmalla jo useampaan otteeseen, ja siihen on jo kertynyt sopivasti elämän jälkiä. Tuo on helpottavaa, sillä muuten olisin koko ajan huolissani laukun käsittelystä.

Lainalaukkuni on hopean värinen, ja sen malli on Topas Multiwheel Electronic Tag. Laukku on suuri, sen tilavuus on 82 litraa. Laukku on aivan upea! Laukku oikein henkii klassisuutta ja arjen ylellisyyttä.

Laukku on niin vahvaa tekoa, että sen uskaltaa antaa lentokenttähenkilökunnan heiteltäväksi vailla huolen häivää. Laukun neljä pyörää rullaavat kadulla kuin unelma, ja sen lukitusjärjestelmä tuntuu todella jämerältä ja luotettavalta.

Muuten laukku toimii käytössä kuin unelma, mutta nostettaessa sen paino tuottaa minulle hankaluuksia. 82 litrainen alumiininen Topas Multiwheel painaa jo tyhjänä 6,9kg. Lähes samankokoinen (80l) Salsa Air painaa 3,3kg, ja on yksi markkinoiden kevyimmistä laukuista.

Onneksi miehelleni painavammankaan laukun kanniskelu ei ole ongelma, joten sovimme jo reissuun lähdettäessä, että mies hoitaa alumiinilaukun kuljetukset matkamme aikana. Teimme sitä paitsi niin, että pakkasimme alumiiniseen laukkuun vaatteet, eli vain kevyet mukaan otettavat tavarat. Kevyempään laukkuun taas laitoimme kengät, kosmetiikan, ja muita painavampia juttuja.

Näin molemmat isot laukut on hyvin liikuteltavissa, ja ne menivät helposti Finnairin painorajojen (23kg/laukku) sisään.

Vaikka tykkään kevyistä Salsa Air -laukuistani ihan valtavasti, niin kyllä tuollaisen jämäkän alumiinilaukun kanssa matkustaminen tuo ihan erilaista turvallisuuden tunnetta. Laukkua pakatessa voi olla varma, että laukku ei hajoa missään tilanteessa. Ja pakko myöntää, että upeaa luksuslaukkua mukanaan työnnellessä on aika ylellinen olokin.

Eli painostaan huolimatta laukku saa tältä reissuparilta täydet pisteet!

Flamencoa ja glitteriä

tunnetila: tykkäys

Flamencon sanotaan olevan kotoisin Andaluciasta, ja täällä sen kyllä huomaa. Etenkin Granada oli täynnä flamencoon liittyvää turistikamaa kastanjeteista upeisiin asuihin. Granadassa on myös useita flamencostaan kuuluisia ravintoloita, ja olimmekin suunnitelleet käyvämme Granadan reissullamme katsomassa flamencoa.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat lennosta, ja herkuttelu vei meidät mennessään. Saimme flamencolle varaamallemme illalle peruutuspöydän erinomaiseen ravintolaan, joten flamenco jäi sillä kertaa väliin.

Kuulimme kuitenkin viime viikolla iloksemme, että myös La Herradurassa voi nähdä laadukasta flamencoa aina perjantaisin, kunhan vain tekee pöytävarauksen ajoissa. Perinteinen espanjalaisravintola Asador El Tinao tarjoilee perjantai-iltaisin flamencoa herkullisten grilliruokien kaverina. Aloitimme siis tämän viikonlopun flamencon merkeissä.

pusero Nelly.com*, housut OVS,
korvikset Mine Güngör*, sandaalit Unisa

Flamenco on minusta ihanaa! Siinä yhdistyy upealla tavalla etelän tulinen tempperamentti ja slaavilainen melankolisuus. Tanssi on voimakasta, kitaran rytmit sykkivät kiivaammin kuin sydän ja laulu menee sieluun asti.

Harmittelin perjantain flamenco-esityksen jälkeen miksi en ollut ymmärtänyt mennä tämän kuukauden aikana opiskelemaan täällä flamencoa. Mikäpä olisi parempi paikka opetella sitä, kuin sen alkuperäiset syntysijat! Miksi mietin vain espanjan opiskelua enkä mitään kivempaa? Höh!

Vaihtaisin mielelläni kiukuttelevan pilatesohjaajan flamenco-opettajaan, olisi hän sitten miten tempperamenttinen tahansa. Flamencoon temperamentti kuuluu, pilatekseen ei ehkä niinkään. No, saanpahan ainakin hyvän syyn tulla tänne uudestaan jos flamenco tuntuu vielä Suomessa hyvältä idealta. (Googlasin jo eilen Helsingissä järjestettävät flamencokurssit, ja yksi alkaisi heti maanantaina 4.6. kun tulemme takaisin Suomeen…)

Perjantain illalliselle pukeuduin perinteisesti mustaan, ja puseroksi valikoitui Nelly.comin kevätkarkeloista saamani läpikuultava röyhelöpusero*. Pusero on minusta ihana! Suomessa käytettäväksi se on kaikessa läpinäkyvyydessään ja rimpsuissaan ehkä omaan makuuni vähän liikaa, mutta tänne se sopii täydellisesti.

Korviksiksi valitsin Mine Grüngöriltä saamani glitterkorvikset*, jotka nekin menevät samaan sarjaan ”liian näyttävät simppeliin pukeutumiseeni Suomessa, mutta täydelliset Espanjan yöhön”.

Lisäsin glitterilookia vielä essenceltä saamillani glittereillä*. Uskotteko jos sanon, että minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut glitteriä kasvoissa?! Glitteriä on nykyään ihan kaikkialla, ja se on todella trendikästä.

Glitterillä tehdyt lookit on usein näyttäviä ja hauskojakin, mutta minun makuuni ne ovat yleensä vähän liian runsaita. Nyt kun pääsin itse valitsemaan yksitellen purkista juuri ne minun haluamani muutamat glitterit, jotka viimeistelivät meikkini, niin nyt tykkäsin niistä tosi paljon.

Sanotaan, että glitteriä ei voi koskaan olla liikaa. Minulla taitaa päteä tähän(kin) se sama motto, mikä toimii elämässäni ohjenuorana aikalailla jokaisella osa-alueella. Eli kohtuus kaikessa, sitten on hyvä!

Mitäs tykkäätte asusta? Entä oletteko koskaan tanssineet/soittaneet tai käyneet katsomassa flamencoa?

Upouusi nahkareppu

tunnetila: tyytyväisyys

Hah, tässä sitä ihan kasuaalisti heiluttelen uutta nahkareppuani talomme kattoterassila! Olympuksen kaukolaukaisin alkaa olla jo hyvä ystäväni, ja kuvaaminen onnistuu vailla sen kummempia kommervenkkejä. Silmät minulla tosin on aina kiinni lähes joka kuvassa (jotain tarttis tehdä vielä tälle asialle), mutta muuten menee kuvaaminen jo ihan kelvollisesti.

Teimme viikonloppuna parin päivän reissun alueemme pääkaupunkiin Granadaan, ja reppu pääsi heti mukaan meininkeihin. Ai että miten hartiani tykkäsivät tästä kevyestä ja näppärästä ostoksestani!

Tosin aina ihmispaljoudessa (esim. yhdessä maailman suosituimmista turistikohteista Alhambrassa) ollessamme olin varma siitä, että joku pitkäkyntinen nyysii kaiken repussa olevan omaisuuteni, mutta muuten elo uuden, kultakirjaimin nimikoidun (rakastan!) reppuni kanssa oli kuin ruusuilla tanssimista.

pellavatoppi H&M Premium, pellavahousut OVS,
nahkareppu Lilian Urquieta, nahkatennarit Pomar*

Granada itsessään oli aivan upea paikka! Vaikka monet olivat sitä minulle kehuneet, ja sanoneet sen olevan lempikaupunkinsa Espanjassa, en silti osannut odottaa sen olevan noin upea!

Ehdimme viikonlopun aikana nähdä aika paljon tärkeimpiä nähtävyyksiä, mutta muuten kaupunkiin olisi ihana päästä sukeltamaan vielä toistamiseen. Valitettavasti tällä reissulla aika ei siihen riitä. Onneksi sinne pääsee kuitenkin aina takaisin.

Granadasta tulee ehdottomasti oma postauksensa kunhan ehdin purkamaan kuvia kamerasta. Tässä kuitenkin pieni repun esittely näin alkuun. Olen ostoksestani (alkujärkytyksen jälkeen) aika iloinen. Etenkin hartiani rakastavat hankintaani.

Ensimmäiset opit

tunnetila: pohdiskelu

Takana on nyt puolitoista viikkoa Espanjassa asustelua. Seuraavassa muutama asia, mitä olen täällä ollessani oppinut.

Tee
Juon päivittäin paljon teetä. Ulkomailla kärsin lähes poikkeuksetta ala-arvoisista teekokemuksista. Tällä kertaa varauduin kuukauden reissuun ottamalla mukaan omaa teetä. Kyllä, tilanne äityi niin pahaksi, etten uskaltanut lähteä reissuun ilman TakeT:n luomu Earl Greytä.

Ensimmäistä kupillista maistaessani totesin, että myös lempiteeni maistuu täällä ihan paskalta. Opin kerrasta, että tee kannattaa keittää täällä pulloveteen. Ei missään nimessä kraanasta tulevaan veteen, mikä on sinänsä (etenkin keitettynä) täällä ihan juomakelpoista.

Juomakelpoista juu, mutta hemmetin pahaa, eikä parane edes keitettäessä. Ei jatkoon.

Kynnet ja hiukset
Aina kun olen lämpimässä ja kosteassa ilmastossa, kynteni ja hiukseni vahvistuvat silmissä. Jo viikon jälkeen kynteni olivat taas kasvaneet valtavasti, ja hiukseni tuntuivat tuplanneen tuuheutensa.

Kosteassa ilmassa hiukseni ovat huvittavan näköinen pöyhkeä kiharapörrö, ja nuo kiharat on pääosin korkkiruuvimaisia. Etenkin näin lyhyissä hiuksissa tuon muutoksen huomaa todella hyvin.

Sain Remingtonilta reissuun testattavaksi matkakokoisen muotoiluraudan*. Täytynee ottaa se pian käyttöön jos haluan saada aikaan vähän asiallisempaa lookia rennon rantapörrön sijaan.

Kivet
Myönnän, etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka keräävät ulkomailla rannalta kiviä ja kantavat niitä mukanaan Suomeen. Ovathan ne sileäksi hioutuneita ja muodoiltaan kauniita, mutta hei kamoon, ne on vain kiviä.

Minua laiskotti viime viikolla yhtenä aamuna valtavasti. Päätin silti lähteä juoksulenkille rantaan. Rantaan päästyäni totesin, että juoksusuoritusta enemmän kroppani kaipasi ihan jotain muuta. Istuin siis rannalle ja ihailin merta.

Pian huomioni siirtyi rannan kiviin. Voi miten ne olivatkaan lämpöisiä! Aloin silitellä kivien silkkisiä pintoja ja poimin käteeni ensin yhden kauneimmista. Sen jälkeen löytyi toinen, kolmas ja neljäs. Kaikki erilaisia, mutta silti kauniita. Kivet toivat mieleeni erään lempisanonnoistani: Se, mitä näemme toisissa ihmisissä, on valinta.

Ihmisiä kohdatessamme ajattelemme helposti negatiivisesti ja saatamme arvostella heidän ulkoista habitustaan. ”Miten tuolla ihmisellä on tuollaiset vaatteet? Ei sovi hänelle yhtään.” Negatiivinen ajatus kääntyy mielessä ihan yhtä helposti positiiviseksi, jos niin vain haluaa. ”Voi ihanaa! Mahtava tyyppi joka uskaltaa pukeutua juuri niin kuin tykkää!”

Pohdintojeni aikana keräilin omasta mielestäni kauneimpia kiviä eteeni. Lopulta tulin siihen tulokseen, että rannan kivistä kaikki on ihan yhtä kauniita, erilaisia vain, enkä halunnut ottaa niistä yhtään mukaani.

Istuin paikallani yli tunnin kiviä keräillen ja niiden lämmöstä nauttien. Istuskelun jälkeen totesin, että ei, kivet eivät ole ”vain” kiviä, vaan niillä on upea voima rauhoittaa ja saada hyvät ajatukset lentämään. Tuo hetki rannalla tuntui todella terapeuttiselta!

Itselaukaisin
Ehkä paras juttu, mitä olen täällä puolessatoista viikossa oppinut, on Olympus PEN E-PL8 -kameran itselaukaisijan käyttäminen.

Sain Olympukselta reissuni ajaksi lainaan PEN E-PL8 -kameran*, ja voi simpura sentään miten ihastunut olen siihen jo näin pienen tuttavuuden jälkeen! Mieheni kurssipäivät on täällä niin pitkiä, että pelkäsin, etten saa kuukauteen täältä asukuvia. Eipä hätää, Olympukselta tultiin apuun, ja nyt asukuvia piisaa!

Ensimmäisissä täällä nappaamissani asukuvissa kädessäni näkyy kameran kaukolaukaisijana toimiva kännykkäni. Kännykkään on asennettu kameran kanssa saumattomasti jutteleva Olympus Image Share -appi, jolla onnistuu niin kameran laukaisu kuin kuvien siirtäminen kamerasta puhelimeen vaikkapa somea varten.

Ensimmäisten puhelin kädessä törötettyjen asukuvien jälkeen sain vinkkejä Olympusta jo vuosia käyttäneiltä bloggarikollegoiltani Iinalta, ja Olympuksen salat täydellisesti tuntevalta, niin ikää Olympuksen kouluttajana toimivalta Veeralta. Tärkeimmät opit olivat hyvin yksinkertaiset: kymmenen kerran sarjakuvaus päälle, ja eteen 10 sekuntia aikaa, jolloin ehtii hyvin piilottaa kännykän ja valmistautua kuvaukseen.

Ou jes! Tämän postauksen kuvat on otettu noilla neuvoilla, ja ai että, vielä kun vähän treenaan, niin hyvä tästä tulee! Kattoterassimme on mahtava paikka oman asun kuvaamiseen. Siellä kukaan ei näe mitä ihmettä touhuan.

Smoothiebowl
Vaikka olisin kuinka tylsistynyt, en psyty tekemään smoothiebowleja. Tai mitään muitakaan koristeltuja herkkukulhoja. En sitten millään.

Yhtenä iltapäivänä viime viikolla nostin pöydälle purkin maustamatonta jogurttia, banaanin, omenan, vadelmia ja mansikoita. Ajattelin, että teen joutessani elämäni ensimmäisen Instagram-kelpoisen kulhollisen jogurttia.

Hetken aineksia tuijoteltuani kippasin jogurtin kulhoon ja heitin vadelmat ja mansikat perään keoksi jogurtin keskelle. En vaan kyennyt käyttämään aikaani joutavanpäiväiseen marjojen asetteluun.

Heh, minulla taitaa vielä olla aika paljon opittavaa ajankäytön suhteen.

Tässä siis muutamia asioita, joita olen täällä ensimmäisten puolentoista viikon aikana oppinut. Yllättävän paljon jo näin pienessä ajassa. Ehkä se välillä ahdistavakin joutilaisuus on tehnyt sittenkin hyvää.

Ps. Huomasin muuten Veeran blogissa olevan juuri käyttöönottovinkit ja alekoodin tämän Olympus -kameran hankintaan. Jos en olisi ostolakossa, niin käyttäisin koodin itse heti kun pääsen Suomeen. On nimittäin niin upea kamera kyseessä! Ei auta kuin toivoa, että hyviä alennuksia tulee kohdalle myös ensi vuonna.