Browsing Category

päivän asu

Pienistä koruista isoksi iloksi

tunnetila: ilo

Kesän 2019 koruhitti oli suomalaisen Kalevala korun vaneriset Kuutar-korvikset. Ohuesta vanerista leikatut kevyet Kuuttaret oli maalattu kirkkailla kesäisillä väreillä, ja ne saivat kauneudellaan ihmiset hurmokseen. Rajoitettu erä vanerikorviksia myytiin loppuun muutamassa hetkessä.

Korvisten saama suosio yllätti valmistajan täysin, ja valtava määrä puisista Kuuttarista kiinnostuneita asiakkaita jäi ilman suosikkikorviksiaan. Korvisten suosiosta ilahtuneena Kalevala koru päätti tuoda myös tänä kesänä myyntiin vastaavan Kuutar -erikoismalliston uusissa väreissä.

Toissa viikon tiistaina Kalevala koru kertoi Instagramissaan, että uusi rajoitettu erä vaneri-Kuuttaria julkaistaan pian. Torstaina seurasi uusi viesti, jossa kerrottiin lanseerauksen tapahtuneen torstaiaamuna, ja että myös tällä kertaa korvikset oli myyty välittömästi loppuun Kalevala korun verkkokaupasta. Helsingissä Espan liikkeessä olisi vielä kaikkia neljää väriä saatavilla.

Loppuunmyynti-ilmoitukseen tuli hetkessä satakunta viestiä ihmisiltä, joista osa juhli onneaan ja kertoi saaneensa ostettua itselleen upeat korvikset, mutta suurin osa viestin jättäneistä kertoi pettyneenä jääneensä ilman vanerisia Kuutar-korviksia.

pellavamekko R-collection, korvikset Kalevala koru, laukku Marimekko/DIY/Zadaa, sandaalit Ancient Greek/Zadaa

Jostain syystä aloin lukea ihmisten julkaisuun jättämiä kommentteja, ja pian katseeni pysähtyi erääseen kirjoitukseen. Kommentti oli kirjoitettu englanniksi, ja kirjoittaja kertoi jääneensä ilman korviksia jo toistamiseen. Myös viime kesänä hän oli yrittänyt saada korviksia itselleen siinä onnistumatta.

Klikkasin itseni kommentoijan profiiliin, ja totesin naisen olevan perulainen, ja asuvan nykyisin Suomessa. Minulle tuli vahva tunne, että haluan auttaa kyseistä henkilöä. Jos upean värikkäästä perulaiskulttuurista lähtöisin oleva ihminen ihastuu ikihyviksi suomalaiseen muotoiluun, niin kyllähän hänelle täytyy Kuutar-korvikset saada!

Laitoin naiselle Instassa yksityisviestiä ja kerroin, että asun Helsingissä ja voin hyvin käydä ostamassa hänelle vaneri-Kuuttaret jos hänen suosikkiväriään on vielä liikkeessä saatavilla. Vähän jännitti miten hän suhtautuisi viestiini.

Ei mennyt kuin pieni hetki, kun sain vastauksen. Lindan viesti oli niin täynnä suurta iloa ja hämmennystä, että minua nauratti. Tiesin, että olin tehnyt oikean ratkaisun tarjotessani hänelle apuani.

Seuraavana päivänä marssin Kalevala korun liikkeeseen ja ilokseni totesin, että molempia Lindan suosikkivärejä oli vielä muutama pari jäljellä. Lähetin hänelle kuvan korviksista, ja lopulta Lindan valinta osui turkooseihin Kuutar-korviksiin.

Korvakoruja sai ostaa rajoitetun määrän, eli kaksi paria/hlö, joten täydellisenä heräteostoksena ostin samalla parin myös itselleni. Hupsis! Omat korvikseni valitsin tietysti mustina (kuvissa).

Ette arvaa miten suurta iloa tällainen pieni auttamisen teko on minulle tuonut! Olemme vaihtaneet Lindan kanssa aiheen tiimoilta (ja vähän muustakin) useita kymmeniä viestejä, ja minusta tuntuu, että olen saanut uuden perulaisen Instagram-ystävän!

Tulin myös ihan valtavan iloiseksi saadessani Lindalta kuvan, jossa hänellä oli uudet korvikset korvissa, ja hän näytti superonnelliselta.

Auttakaa ihmiset toisianne, ilahduttakaa ja tehkää hyviä tekoja! Tuttu tai tuntematon, ei sen väliä, kunhan joku ilahtuu. Minua nauratti Kalevala korun liikkeellä, kun myyjätär ihasteli minun olevan todellinen ystävä, kun tulin ostamaan korut ystävälleni. Hih, en kehdannut kertoa hänelle, että en itse asiassa edes tunne henkilöä, jolle korviksia tulin ostamaan!

Kurkatkaa vielä Lindan kirjoittama kuvateksti, jonka hän kirjoitti IG-tililleen kun hän esitteli siellä juuri postissa saamansa korvikset. Voitte uskoa, että minulle tuli melkein itku, kun huomasin miten kauniisti Linda oli kirjoittanut.

Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa kaikille!

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Kesän hellepäivät pelastava mekko (ja ikuisuuskompleksi)

tunnetila: pohdiskelu

Olen kirjoittanut tämän postauksen nyt neljä kertaa. Aloitan aina kertomalla kauniista kesämekosta. Sen jälkeen alan kauhistelemaan käsivarsiani, ja lopulta päätän olla julkaisematta koko postausta. Yritän nyt viidettä kertaa päästä maaliin paremmalla onnella.

Aloitetaan siis ihanasta mekosta*, jonka pääsin valitsemaan itselleni KappAhlia edustavan PR-toimiston mallikappaleista.

Vaatekaapistani on puuttunut pitkä, rento ja vilpoisa mekko, jota voin käyttää hellesäillä kaikkialla. Tämä mekko päällä voin sujuvasti siirtyä vaikkapa rannalta ravintolaan, kunhan muistan ravistella rantahiekat helmoista ennen ravintolan sisäänkäyntiä. Mekko on todella monikäyttöinen ja rentoudessaan superihana!

Pitkä ja ilmava mekko on valmistettu vastuullisesti kasvatetusta puuvillasta, ja se kuuluu KappAhlin Sustainability Label -merkin alle (lue lisää KappAhlin vastuullisesta muodista täältä) .

mekko KappAhl (saatu PR-näytekappale)*, korvikset Arena CPH (second hand Zadaa), reppu Lilian Urquieta, sandaalit Ancient Greek Sandals (second hand Zadaa)

Mekon saatuani laitoin viestiä iltapäivän puistotreffikumppanilleni. ”Hei ehdittäiskö kuvata yksi ihana KappAhlilta saamani kesämekko ennen kun mennään syömään?

Mun täytyy varoittaa jo etukäteen, että kuvaukset tulee olemaan tällä kertaa tosi haastavat. Mekko on hihaton, ja mulla on niin paha käsivarsikompleksi, että sun täytyy sit katsoa kuvatessa tarkkaan, että mun käsivarret näkyy kuvissa mahdollisimman vähän.”

Poseerasin kuvauksissa mekko päällä kameralle koko ajan vähän vaivaantuneena. Ajattelin vain käsivarsiani, ja yritin peitellä niitä mekon runsaisiin helmoihin. Kysyin kesken kuvausten huolestuneena useampaan kertaan, onko kuvissa nyt tosi paha ”käsivarsihomma”. ”Näkyykö mun käsivarret niissä kuvissa?”

Lopulta kuvaaja kyllästyi kyselyihini ja alkoi selata kameran näytöltä kuvaamiaan kuvia. ”Siis anteeksi nyt vaan, mutta mä en edes tiedä mitä mun täytyy näistä kuvista etsiä. En mä näe näissä kuvissa mitään vikaa. En yhtään tajua mikä noissa käsivarsissa on muka vikana”, sanoi kuvaaja lopulta ja kuulosti turhautuneelta.

Niinpä niin. Mistä hitosta nuo kompleksit oikein kumpuavat? Muistan, että minulla oli samat reisi- ja käsivarsikompleksit jo parikymppisenä. Painoin silloin yli 10kg vähemmän kuin nyt, ja nyt kun katson tuohon aikaan otettuja kuvia, näytän niissä just hyvältä, ja käsivarretkin on tosi hoikat.

Kehun aina muita ja puhun armollisuuden ja itsen hyväksymisen puolesta. Miksi en sitten voi hyväksyä omaa vartaloani juuri sellaisena kuin se missäkin elämäntilanteessa on? Tollo mikä tollo.

Valitsin ensin tähänkin postaukseen julkaistavaksi pelkästään sellaisia kuvia, joissa käsivarteni eivät näy kunnolla, vaan olen piilottanut ne mekon muhkean helman taakse.

Pitkän pohdinnan jälkeen kaivoin esiin roskiksesta sinne saatesanoin ”hyyyyiiiii miten hirvee” heitetyt kuvat, joissa seison sivuttain kameraa kohti, ja julkaisin niistä kaksi.

Nuo roskiksesta kaivetut kuvat on oikeasti ihan hyviä ja käsivarsissani ei ole mitään vikaa. Tällä hetkellä ”hyyyyiiiii miten hirvee” -kommentin ansaitsee vain oma mieleni, joka vääntämällä vääntää ongelmia täysin olemattomista asioista!

Kuvat: Vilma

Loppuu kesken ja tippuu jalasta, mutta muuten ihan hyvät housut

tunnetila: hauskuus

Jos käyttäisin nykyään muitakin housuja kuin pehmeitä kotilökäreitä tai kahisevia ulkoiluhousuja, niin kevääseeni kuuluisivat ehdottomasti nämä hassut siniset farkut, joiden lahkeet loppuvat kesken.

Olen käyttänyt leveitä, lyhytlahkeisia culottes-housuja jo monta vuotta, enkä ikinä ajattele niiden lahkeiden loppuvan liian lyhyeen. Näiden farkkujen kanssa minulla on kuitenkin ihan hassuttelevan pellen olo.

kevytuntuvatakki ja farkut Uniqlo, raitapaita ja laukku Marimekko/Zadaa, korvikset* ja sormukset LillanHelsinki, kengät Pomar*

Ostin kuvien levarifarkut viime syksynä Kööpenhaminasta, ja jo kassalta pois kävellessäni kaduin ostostani. Olihan nuo farkut eittämättä maailman mukavimmat päällä, mutta ajattelin, että ihmisten ilmoille en taida koskaan nuo housut jalassa rohjeta.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Ostin farkut tulevaa kesää ajatellen, mutten malttanut odottaa niiden käyttöönottoa sinne asti. Nämä kuvat otettiin maaliskuun alussa, ennen poikkeuskevään alkua, ja jo siihen mennessä olin käyttänyt hassuja farkkujani monta kertaa.

Ovatpa farkut olleet jalassani myös töissä, ja sain niistä silloin valtavasti kehuja. Hih!

Kaikenlaisiin muotivillityksiin sitä ihminen näkyy lähtevän mukaan vielä näin keski-ikäisenä. Olen kuitenkin haaveillut jo vuosia sinisistä farkuista, ja kun kerrankin satuin sovituskoppiin hauskannäköisten farkkujen kanssa, niin pakkohan ne oli ostaa.

Olisin tosin voinut mennä sovituskoppiin vähän tyhjemmällä vatsalla. Olin juuri ennen ostosreissua syönyt valtavan brunssin, ja vatsani oli niin täynnä, että tuli ostettua numeroa liian isot housut.

Katsotaan muistanko tämän seuraavalla kerralla housuostoksilla ollessani.

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Toivotonta valmistautumista – saksien kanssa vaatekaapin kimppuun

tunnetila: huvitus

Ystäväni Reetta soitti minulle torstaina. ”Mä tiedän, että sä oot vaan kotona ja välttelet ihmisiä, mutta voitaisko silti nähdä huomenna? Tarvitsisin asukuvausapua yhteen kamppikseen, ja olisi muutenkin tosi kiva nähdä.”

Ensimmäinen reaktioni pyyntöön oli kauhistus. Eihän nyt tällaisena aikana ketään voi tavata! Sitten aloin miettiä, miten kivaa olisi päästä höpöttelemään ystävän kanssa. Sen jälkeen totesin, että asukuvathan otetaan yleensä aika kaukaa, monen metrin päästä, eli lähikontaktia tuossa ei synny.

”No hitto nähdään! Jos mäkin nyt lähes viidenkymmenen kotipäivän jälkeen jaksaisin meikata ja laittaa kunnolliset vaatteet päälle, niin voisitko sä ottaa myös musta muutaman kuvan?” ”Totta kai otan!”

Siispä sovittiin treffit perjantaille.

takki Burberry, huppari Erdem X H&M, farkut Andiata (diy), lenkkarit Stella McCartney x Adidas (second hand, Zadaa)

Olisittepa olleet kärpäsenä katossa, kun valmistauduin tapaamiseemme. Nauroin välillä kotona yksin ääneen, kun olin niin onneton kaikkine touhuineni. Yritin kyllä laittautua vanhaan malliin, mutta mistään ei tullut mitään.

Kuivasin hiukset suihkun jälkeen hiustenkuivaajalla ensimmäistä kertaa lähes kahteen kuukauteen. Hiustenkuivaajasta leijui ilmoille palaneen käryä. Kokeilin laittaa jonkinlaista kampausta, mutta mikään ei onnistunut ja päädyin jokapäiväiseen ponnariin.

Otin meikkipussin esille, mutten halunnut tarttua yhteenkään sutiin tai purkkiin. Laitoin korvikset korviin ja suihkautin korvan taakse hajuvettä. Tuijotin meikitöntä itseäni kylppärin peilistä varmaan vartin ja totesin, että olen aivan hyvä näin.

Vaatekaappia tuijotin samalla lasittuneella katsella kymmenen minuuttia. Päätin, että harmaasta turvahupparista en luovu. Jalkaan halusin laittaa  Zadaasta löytämäni Stella McCartneyn supercoolit sneakerit, mutta housuista oli tulla ongelma.

Kaikki housuni näyttivät todella kulahtaneilta, nyppyisiltä ja aikansa eläneiltä. Ainut freesi pilkahdus housuhyllyllä oli monta vuotta vanhat valkoiset farkut. Vetäisin farkut jalkaani. Totesin niiden olevan kamalat ja hain keittiöstä sakset. Niks naks, lahkeet poikki ja uusi sovitus. Heti alkoi näyttää paremmalta!

Sakset kädessä vaatekaapin edessä seisoessani huomasin kaapissa mekon, jonka olin ajatellut laittaa kirppikselle. Mekko oli muuten sievä, mutta siinä oli minulle hauiksen kohdalta liian kireät hihat.

Suit sait ja tuumasta toimeen. Levitin mekon lattialle ja leikkasin siitä summan mutikassa hihat irti. Mekko päälle ja peilin eteen. ”Oho, tulipa hyvä!” Mekko takaisin kaappiin, farkut jalkaan ja takki päälle. Reetalle viesti: ”Oon nyt valmis, lähden tulemaan!”

Meikittömien kasvojen ja vaatekaapin tuijotteluun käytin aikaa yhteensä vajaan puoli tuntia, farkkujen ja mekon uudistamiseen meni alle 5 minuuttia. Nähtävästi sitä saa paljon aikaan, kun keskittyy olennaiseen!

Saavuin treffeille meikittömänä, kumihanskat kädessä. Reetan mielestä olin antanut periksi koronalle kun en edes yrittänyt ehostaa itseäni. ”Oon ihan hyvä näin”, totesin. ”Otetaanpas nyt niitä kuvia!”

Kuvat: Reetta E

Yhteisöllisiä ilonaiheita

tunnetila: ilo

Olen kirjoittanut Tunnetila -blogiani vuodesta 2008 lähtien, ja nyt jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, voinko kirjoittaa postauksen tunnetilaksi sen tunteen, mikä minulla oikeasti tällä hetkellä on.

Haluan nimittäin kirjoittaa ilosta. Kaikista niistä kivoista asioista, mitä elämässäni on juuri nyt. Mutta onko se tässä vallitsevassa poikkeustilassa sopivaa?

Ainakin itse kaipaan elämääni kaikkien rajoitusten ja kurjien asioiden lisäksi mahdollisimman paljon positiivisia ajatuksia ja iloisia juttuja, joten päätin, että meni syteen tai saveen, tämä postaus olkoon täynnä iloisia asioita ja vähän jännittäviäkin uutisia!

mekko Ganni / second hand Zadaa, kashmirneule Store of Hope, sormus LillanHelsinki, kassi Samuji, kengät Pomar*

Mitä kaikkea kivaa elämässäni juuri nyt on? Mistä kaikesta nautin, vaikken juuri kotoa poistukaan? Tässä muutama juttu, joista saattaa olla iloa myös Teille.

Ensimmäisen ilahduttamismaininnan saa Hanna G:n #sunnuntaiserviisi.

Somevaikutaja ja kokki Hanna Gullichsen järkkää nykyään joka sunnuntai klo 15 Instagram-tilillään IG Liven, jossa kokkaillaan yhdessä. Hanna kertoo ruoan laittoon tarvittavat raaka-aineet IG-tilillään yleensä torstaisin, ja sunnuntaina kaikki innokkaat kotikokit ovat tarvikkeineen valmiina puhelimiensa ääressä.

Viime sunnuntaina mm. herkullisia uppomunia oli kokkailemassa parhaimmillaan yli tuhat tyyppiä. Tuo konsepti on ihan superkiva, ja olen jokaisella kokkauskerralla oppinut jotain uutta.

Toinen minua todella paljon ilahduttanut juttu on artistien livekeikat somessa. Viime perjantaina bongasin FB:stä lempparini Sophie Ellis Bextorin Kitchen Discon.

Brittiläinen discokuningatar oli pukeutunut kotonaan paljettiasuun, virittänyt olkkarin kattoon discopallon huikeine valoineen, pukenut paljetteja päälle myös mukana tanssiville ja välillä syliin haluaville lapsilleen, ja kaikessa tuossa kodin kaaoksessa veti liudan hittibiisejään.

Tanssin ja lauloin mukana kotiasussani ja harmittelin, että huomasin keikan vasta siinä hetkessä, kun Sophie siirtyi live-tilaan. Olisin nimittäin halunnut vaihtaa päälle bileasun itsekin, ja leikkiä olevani ”oikeasti” keikalla viettämässä perjantai-iltaa. Keikka oli ihan super!

Kolmas minua päivittäin ilahduttava juttu on #nallehaaste.

Oletteko huomanneet talojen ikkunoihin yhtäkkiä ilmestyneitä nalleja tai muita pehmoeläimiä, jotka kurkistelevat ulos? Asuinalueellani nalleja on ikkunoilla jo valtavasti!

Kun kouluun tai päiväkotiin ei pääse, eikä kavereiden kanssa puistossa leikkiminenkään ole sallittua, lapsille on haluttu järjestää jotain kivaa muuten niin tylsille kävelylenkeille vanhempien kanssa. Ennen metsästettiin puhelimella Pokemoneja, nyt löydetään nalleja ihan livenä!

Ihmiset ovat lähteneet innolla mukaan ilahduttamaan ulkoilevat lapsia, ja tuoneet heille ikkunoihin hauskaa bongattavaa. Eivätkä nuo nallet ole ikkunoissa ainoastaan lapsia varten. Olen alkanut bongailla niitä itsekin, ja ilahdun jokaisesta näkemästäni pehmotyypistä.

Kiitos ihmiset, että olette noin kivoja ja ajattelevaisia, ja lähdette mukaan hyväntuulen tempauksiin!

Meillä kyttäyshommiin ikkunalaudoille ovat päätyneet Mauri (matkamuistomyyrä Prahasta), Simo (hamsteri, jonka voitin narunvedosta Busch Gardensin huvipuistosta Virginiassa), Possu (joka on oikeasti virtahepo, ja joka löysi tiensä kotiimme Bilbaosta), sekä Pommi Kekkonen (Angry Birdsistä tuttu Pommi-lintu). Heh, tuntuu pehmotyyppejä riittävän tässäkin osoitteessa…

Myös virtuaalijumpat, joogat ja pilatekset ilahduttavat. Niistä kirjoittelin enemmän täällä. Osallistuin eilen myös ensimmäiseen virtuaaliseen pressitilaisuuteen! Diego Dalla Palman Contouring Master Class -livepressi oli tosi kiva ja toimiva. Sain IG Liven kautta erinomaisia meikkivinkkejä, ja pääsin näkemään, miten upeasti uusi varjostuspaletti toimii. Kiitos Marsaana, näitä lisää!

Poikkeustilan mukanaan tuomien, uusien ja ilahduttavien juttujen lisäksi minua ihan henkilökohtaisella tasolla ilahduttaa uusi blogiini liittyvä kuvio. Blogini on nimittäin nykyään osa 40+ -blogiyhteisöä!

Olen tänä vuonna pohtinut paljon blogini tulevaisuutta. Kun pitkän pohdinnan jälkeen päätin jatkaa blogini kirjoittamista, päätin samalla, että nyt olisi hyvä aika saada ympärille kiva bloggaajaporukka. Bloggaaminen kun on aika pitkälti yksinäistä puurtamista.

Heitin ajatuksen ilmaan, ja hyvin nopeasti palaset loksahtivat paikoilleen. Nyt ympärilläni on iso kasa mukavia kanssabloggareita, joista osan tunnen jo entuudestaan. Blogini ei muuta fyysisesti minnekään, mutten silti ole yksin.

Aika kiva ja virkistävä juttu, vai mitä sanotte?

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe