Browsing Category

treeni

Vanhempi ja viisaampi

tunnetila: pohdiskelu

Minulla oli eilen syntymäpäivä. Olen siis taas vuoden vanhempi ja viisaampi. Välillä kyseenalaistan tuon sanonnan aika vahvasti, mutta tänä vuonna (jota on siis kulunut vasta kolme päivää) olen todella sitä mieltä, että nyt on päässyt tähän päähän livahtamaan sellaista viisautta, että olen itsestäni oikein ylpeä.

Kuten juuri kerroin, olen pitkästä aikaa lomaillut kunnolla ja ajatukseni ovat kirkastuneet. Myönnän, etten ole käyttänyt lomaani meditoiden tai asioita sen kummemmin pohdiskellen, mutta ehkä juuri silloin kun ei mieti yhtään mitään, ne suurimmat oivallukset uskaltavat tulla esille. Viime aikojen suurin oivallus itseni suhteen on se, miten paljon yksi tietty asia, jota turhamaisuudeksikin voisi kutsua, on kuormittanut elämääni.

Olen oikeastaan ajatellut, etten ole kovinkaan turhamainen. Toki valitsen blogissa julkaistavaksi ne kuvat, joissa näytän mielestäni kauneimmalta, mutta julkaisen täällä myös itsestäni kuvia vailla meikin hiventä. Arjessa huitelen kaupungilla ilman meikkiä, ja käytän aina vaatteita, joissa on mukava olla, mutta jotka eivät vaikkapa imartele vartaloani (esim. leveälahkeiset culottesit). Ei kai turhamainen ihminen käyttäydy noin?

Ei ehkä, mutta silti mukanani on jo vuosia kulkenut asia, joka saa minut päivittäin kokemaan epäonnistumista. Puhelimeni TO DO -listan ykkösenä on jo monta vuotta lukenut ”laihduta 5kg”.

Kaikkia muita asioita toteutan TO DO -listaltani viikottain, mutta tuo ”laihduta 5kg” on lukenut listani ykkösenä jo monta vuotta. Katson tuota listaa joka päivä, sillä lisään siihen kaikki päivittäiset ”käy postissa” tai muut muistutukset. Ja joka ikinen päivä listaa katsoessani näen ensimmäisenä tuon toteutumattoman viiden kilon tavoitteen, ja minulle tulee paha mieli.

Vuoden vaihteessa loin taas silmäyksen TO DO -listaani. ”Laihduta 5kg” -kohta pomppasi silmääni. ”Ei hitsi, olen hankkinut viime vuonna ”koronakurvit” ja painoa on tullut lisää 3kg sitten viime kevään. Pitäisikö minun nyt muuttaa tuohon listaan tekstiksi ”laihduta 8kg”?” Aloin oikeasti pohtia asiaa. Uusi vuosi, uudet tavoitteet ja uudet mahdollisuudet. Laihempi ja onnellisempi minä!

Ajatukset uudesta 8kg hoikemmasta minästä alkoivat pyöriä päässäni kiihtyvän hyrrän lailla, ja yhtäkkiä tulin raivon valtaan. ”Nyt jumaliste loppuu tämä soopa!” En lisännyt tavoitteeseen kolmea kiloa, vaan poistin kokonaan tuon vuosia tehtävälistallani olleen lauseen. Mitä ihmettä olen ajatellut, kun edes olen soimannut itseäni vuosia tuolla ajatuksella?

Jestas miten oloni keveni kun poistin tuon vuosien saatossa syyllistäväksi muuttunen tavoitteen listan kärkipaikalta! Ei nyt ehkä sitä viittä kiloa mikä on ollut jo vuosia alkuperäinen tavoitteeni, mutta ainakin 50 grammaa.

Tykkään kuitenkin että minulla on tavotteita, joten keksin uuden vuoden kunniaksi listan kärkeen uuden jutun. TO DO -listani ykkösenä lukee nyt ”löydä taas liikunnan ilo ja rutiini liikkumiseen”.

On niin paljon kivempi lähteä toteuttamaan tuota tavoitetta, koska sen lopputulos on mitattavissa hyvinvoinnilla ja paremmalla jaksamisella, eikä henkilövaa’alla.

Pääsin heti toteuttamaan uutta tavoitetta, sillä juhlistin viikonloppuna synttäreitäni yöpymällä Iinan kanssa Hotel Kämpissä. Tilasimme huoneeseen jouluisen afternoon tean ja kävimme kuntosalilla sekä spa-osastolla kahteen otteeseen.

Oli ihanaa herkutella, mutta oli myös superkiva olla salilla ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun! Voi kunpa koronatilanne pian helpottaisi, ja uskaltautuisin treenaamaan muuallakin kuin kotona.

Hyvän ja kestävän balanssin pohjana minulla taitaa olla se, etten enää ikinä laita TO DO -listalleni laihdutustavotteita. Jos ikääntymisessä ei muuta hyvää olisi, niin ainakin tuo iän mukanaan tuoma itselle lempeästi ja positiivisen kautta puhuminen on jo niin hyvä juttu, että paljon muuta ei sitten tarvitakaan!

Lempeitä ajatuksia ja iloa tuottavia tavotteita Teille, ystävät!

Kuva minusta afternoon tean äärellä: Iina / MouMou

Vahingossa suoritettu tavoitelista

tunnetila: ilo

En tiedä onko se pian lopuillaan oleva raskas työprojekti, lähestyvä joulu, vai tiedossa oleva ihanan pitkä joululoma, mutta olen nykyään koko ajan tosi hyvällä tuulella.

Kirjoitin viime viikolla, että mieleni on tällä hetkellä rauhallinen. Ehkä rauhallisempi kuin moneen vuoteen. Nukun kymmenen tunnin yöunia. Syön joka päivä karkkia vailla huonoa omatuntoa. En stressaa, vaikka älykelloni lähettää minulle tämän tästä ”Nina, minulla on sinua ikävä!” -viestejä.

Olen ihan zen sen kanssa, että tämän syksyn elämäni on ollut niin täynnä töitä, että liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat saaneet jäädä. Kyllä sitä ehtii palata ruotuun, eli trenaamaan ja syömään järkevästi, vähän myöhemminkin. Nyt on selvästi ollut herkkujen ja loikoilun aika.

Armollisuus itseä kohtaan on tärkein oppi, minkä elämässä voi oppia. Jos työ on suoritamista, vapaa-ajalla täytyy kuunnella kehoa ja antaa sille mitä se haluaa. On ihan ok katkaista salijäsenyys muutamaksi kuukaudeksi (tai vuodeksi) jos siltä tuntuu. Stressi, sekä suorittaminen töissä ja vapaa-ajalla, voi muuten käydä vaaralliseksi, ja uupumus alkaa kolkutella oven takana.

Rauhalliset kävelylenkit, salmiakki, saunailta lauantaisin, kofeiiniton tee, iloa tuottavat tv-sarjat, joulukaupat ja joululahjaostokset, sekä lasillinen punaviiniä silloin tällöin. Niistä on nyt hyvä arkeni tehty. Kiireen keskellä jokainen pienikin mukava asia ilahduttaa.

takki Voglia*, pipo Samuji, kashmirhuivi H&M*, saappaat Pomar*, heijastin saatu lahjaksi ihanalta blogini lukijalta <3

Yksi todella paljon iloa aiheuttanut juttu, jonka hetki sitten puhelimeni kätköistä löysin, on vuoden vaihteessa tekemäni tavoitelista tälle vuodelle. En edes muistanut tehneeni tavoitelistaa, mutta kun sen löysin, niin ilahduin valtavasti.

Tavoitelistassani (laadittu 1.1.2020) luki seuraavat asiat: 1. nelipäiväinen työviikko, 2. uusi työ vanhan tilalle, 3. blogin lopettaminen, 4. vähintään 100 tavaraa kirppikselle ja 5. pienemmän asunnon etsiminen.

Helmikuun alusta aloitin nelipäiväisen työviikon ja vaihdoin samalla työtä. Kaksi ensimmäistä tavoitetta siis suoritettu heti vuoden alussa. Aika mahtavaa!

Tammikuun alussa ilmoitin myös lopettavani blogini. Noh, täällä sitä edelleen kirjoitellaan, eli lopettamispäätöksessä en pysynyt. Olen kuitenkin vähentänyt reilusti postaustahtiani, ja kirjoitan vain silloin, kun hyvältä tuntuu.

Kolmoskohta on siis muuttunut lopettamisesta postaustahdin hidastamiseen, ja se on ollut erinomainen päätös. Eli ei radikaalia lopettamista, vain juuri tuota aikaisemmin puhumaani armollisuutta itseä kohtaan, ja omien tarpeiden kuuntelemista.

Neloskohta, tavaraa kirppikselle, toteutui heinä-elokuun vaihteessa, kun päätimme toteuttaa myös listalta kohdan viisi, eli muutimme pienempään asuntoon. Näitä kahta tavoitetta en edes muistanut, sillä muutto ei ollut aktiivisesti mielessämme missään muodossa, mutta niin sitä vaan elämä heittää joskus eteen niitä juttuja, joista sattuu haaveilemaan. Kuten esimerkiksi uuden ihanan asunnon!


Vaikka vuosi 2020 on ollut isolta osin totaalisen perseestä maailmanlaajuisen epidemian vuoksi, niin ilokseni voin todeta sen olleen minulle myös hyvien muutosten vuosi.

Vuosi 2020 on puolentoista kuukauden päästä ohi. Mitähän tavoitteita sitä keksisi vuodelle 2021? Näin suuria tavoitteita, mitä vuodelle 2020 tein, en varmasti tule haluamaan.

Toivottavasti vuosi 2021 olisi seesteisempi kuin kulunut vuosi. Toivon myös sydämestäni, että koko maailmaa hallinneet tartuntataudit jättävät meidät rauhaan, ja että tuleva vuosi sisältäisi enemmän perheen ja rakkaiden kanssa vietettyä aikaa.

Onko vuosi 2020 ollut teille koronasta tulleen ahdistuksen sävyttämä, vai onko vuosi tuonut elämäänne myös jotain positiivista?

Suunto 3 – aktiivisen arjen kaveri

tunnetila: tykkäys

*Suunto 3 urheilukello saatu testiin*

Jos seuraat Tunnetilaa Instassa, olet saattanut törmätä siellä jo muutamaan innostuneeseen urheilukellopostaukseeni. Yhteistyö kotimaisen Suunnon kanssa käsitti vain Instagramin julkaisut, mutta haluan silti kertoa vielä muutaman jutun kellosta myös täällä blogin puolella.

Sain siis Suunto 3 kellon* alunperin kuukauden testikäyttöön, mutta testikauden jälkeen lunastin kellon itselleni. Olin kuukaudessa saanut kellosta jo niin paljon hyvää irti, etten enää halunnut luopua siitä.

Seuraavassa hyvä esimerkki siitä, mihin vuosia vaivanneeseen pohdintaani olen saanut kellon avulla vastauksen. Eli miksi mieheni on yhteisen lenkkimme jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja minä puuskutan naama punaisena vartin?

Käymme silloin tällöin mieheni kanssa yhdessä juoksemassa. Mieheni on minua lähes 30cm pidempi. Hänellä on pitkät raajat ja hän on kuin luotu juoksemaan. Mieheni on mm. juossut nuorempana marathonin. Minä taas olen persjalkainen lyhyt nappula, ja siinä missä mieheni ottaa pari hölkkäaskelta, minusta tuntuu, että joudun juoksemaan ihan hirvittävän lujaa pysyäkseni hänen rinnallaan.

Olemme viime aikoina lenkkeilleet yhdessä niin, että miehelläni on käytössä sykevyö ja minulla Suunto 3. Tulokset ovat lenkkien jälkeen armottomat. Mieheni syke ei hänelle hitaasta hölkkäämisestä juurikaan nouse, minulla keskisyke on yli 170.

Miehelleni tuottaa vaikeuksia juosta niin hitaasti mitä minun kanssani täytyy hölkätä, ja minusta taas tuntuu, että annan lenkillä kaikkeni. Viimeisimmän lenkin jälkeen tarkistin kellosta PTE-arvon, joka kertoo, kuinka suuri vaikutus tekemälläni harjoituksella on ollut yleiseen aerobiseen kuntotasooni.

PTE-arvoissa 1-2 parantaa peruskestävyyttä ja luo hyvän perustan kehitykselle. 3-4 on tehokkaampaa treeniä, ja 1-2 kertaa viikossa tehtynä se parantaa aerobista kuntoa tehokkaasti. Taso 5 taas kertoo sen, että harjoittelee äärirajoilla, eikä näin lujaa kannata treenata usein.

Minulla oli tuon lenkin jälkeen PTE-arvo 4,5, eli olin todellakin lähellä äärirajaani, ja annoin siis käytännössä kaikkeni. Mieheni ei tuolla lenkillä edes hikoillut juoksun aikana, ja välillä näytti kuin hän olisi lähes kävellyt vierelläni.

Pitkä ja pätkä (jolla ei ole juoksukestävyyttä nimeksikään), eivät vain ole hyvä juoksupari. Ehkä se on nyt uskottava, että meidän ei kannata juosta yhdessä. Mies ei lenkistä juurikaan hyödy, ja minulle koettelemus on lähellä äärirajoja.

Yksi tärkeimmistä opeista, minkä urheilukelloa käyttämällä olen saanut, on ollut alkoholin vaikutus yöuniini. Olen tiennyt aina, että yksikin lasillinen viiniä saattaa viedä minulta koko yön unet, mutta se, miten paljon tuo lasillinen vaikuttaa uneni laatuun, on ollut pysäyttävää nähdä.

Esimerkkinä tästä kaksi peräkkäistä yötä, joissa mikään muu kuin illalla juotujen viinilasillisten määrä, ei ole muuttunut.

Yö 1, torstai, ei viiniä: unen määrä 7:53h, unen laatu 90% (hyvä), syvää unta 2:09h.

Yö 2, perjantai, kolme lasillista kuohuviiniä: unen määrä 5:18h, unen laatu 29% (huono), syvää unta 1:40h.

Eli vaikka nukuin kyseisten öiden aikana syvää unta lähes saman verran (2:09h vs. 1:40h), niin uneni laatun oli silti toisena yönä hälyyttävän paljon huonompi, mitä ensimmäisenä yönä.

Toki olen tämän suuntaista arvellut aina, mutta tekee hyvää saada kunnollisia lukuja ja faktoja tiskiin.

Ainoita ongelmia mitä minulla kellon kanssa on ollut, on ollut juuri unen mittaamisessa. Kello ei nimittäin aina ymmärrä, että yöllisen wc-käyntini jälkeen jatkan edelleen nukkumista. Muutamana aamuna kello on näyttänyt unen määräksi noin 3h, eli ajan nukahtamisesta veskikäyntiin.

Soitin Suunto infoon ja kysyin löytyisikö ongelmaan ratkaisua. Infossa kerrottiin, että kello mittaa unta liikkeen mukaan. Eli taidan heilutella vessareissulla ja sen jälkeen unta uudelleen etsiessäni käsiäni niin paljon, että kello luulee minun heränneen kokonaan.

Rauhallisemmat liikkeet wc-reissulla taas saavat aikaan sen, että kello ei ymmärrä minun heränneen lainkaan, vaan kertoo aamulla, että olen nukkunut katkoitta koko yön. Ihan tyytyväinen kellon uniominaisuuksiin en siis ole, mutta muuten kello on kyllä ihan mahtavan arjen kaveri!

Urheilukello saatu testiin kuukaudeksi, ja testiajan loputtua lunastettu itselle. Blogipostaus ei liity kaupalliseen yhteistyöhön.

Kuvat minusta valkoisessa t-paidassa: Vilma

Liikkuva keho, parempi mieli

tunnetila: tyytyväisyys

*bolsterista, tyynystä ja korkkimatosta saatu
alennusta Sarwa Yogalta yhteistyön merkeissä*

Mitä Teille kuuluu? Kuinka voitte? Täällä elellään sahaavan flunssan kanssa ja podetaan iän ikuisia selkäkipuja. Muuten voidaan onneksi ihan hyvin.

Sanotaan, että liike on lääke, ja ainakin minun kohdallani tuo sanonta pitää paikkansa. Voidakseen paremmin selkäni tarvitsee liikettä. Jos en pääse vähään aikaan liikkumaan, alkaa selkäni jäykistyä ja takareiteni kiristyä, ja tämä taas vaikuttaa ihan koko olemiseeni. Siispä nyt, kun salikortti on satunnaisesta syystä tauolla, on ollut pakko keksiä erilaisia kotitreenejä.

Olen joogannut yli 20 vuotta, joten joogan pariin minun on aina helppo palata kun mietin mitä treeniä kotona tekisin. Ashtangajoogan sarjat sujuvat minulta pitkälti ulkomuistista, mutta nyt, kun selkäni ei ole kunnossa, Ashtanga on minulle monelta osin liian raskasta ja tietyt asanat aiheuttavat kipua ja painetta alaselässä.

Jooga on kuitenkin minulle ehkä se rakkain tapa liikkua, joten nyt kun kotijumppailu on ulkoilun lisäksi ainoita tapoja pitää itsensä liikkeessä, olen panostanut kunnollisiin joogavälineisiin.

Ennen tuin restoratiivista- tai yin joogaa kotona tehdessä itseni sohvatyynyjen avulla erilaisiin asanoihin, mutta nyt päätin satsata täydellisiin joogavälineisiin, sillä uskokaa tai älkää, ne ovat lähes ikuisia.

Olen ostanut korkkiblokit ja joogavyön ehkä 20 vuotta sitten, eivätkä ne ole menneet tässä ajassa miksikään, vaikka niitä on roudattu ties kuinka monella joogasalilla vuosikaudet.

Joogamattoja minulla on tällä hetkellä useampikin, mutta osa on jo niin kuluneita, että niistä hilseilee joogatessa pintaa irti. Vanhojen mattojen käyttöikää pidentääkseni tilasin porvoolaiselta Sarwa Yogalta ohuen korkkimaton. Kevyt, ohuella kumipohjalla varustettu korkkimatto on tehty käytettäväksi sellaisenaan, mutta itse olen käyttänyt sitä myös toisen joogamaton päällä.

Korkki materiaalina on minulle joogatessa täydellinen, sillä se ei muutu liukkaaksi vaikka kädet ja jalat hikolisivat kovassa treenissä. Korkki on myös matskuna ihanan lämmin. Vaikka minulle tulee joogatessa yleensä kuuma, niin esimerkiksi loppurentoutuksessa palelen aina. Korkkimatto eristää hyvin lämpöä, ja olen totaalisen ihastunut siihen joogamaton materiaalina jo muutamien käyttökertojen jälkeen.

(”Onko mun kädet samalla tasolla?” ”On.” *katsoo kuvia* ”No eihän ne ollut samalla tasolla!” ”No mut noin se asento näytti paljon dynaamisemmalta!” Just.)

pusero Puronen*, trikoot Better Bodies/Zadaa

Korkkimaton lisäksi tilasin Sarwa Yogalta ehkä maailman ihanimman pellavabolsterin ja pellavatyynyn. Olen ihan sekopäisen ihastunut näihin. ”Mä taidan ottaa nää uudet pellavajutut yöksi sänkyyn. Mun selkäni tykkäisi varmasti, jos saisin tuettua itseni näiden avulla hyvään nukkuma-asentoon!”

Valkaisematon pellava on materiaalina antibakteerinen ja hengittävä, ja se vain paranee käytössä ja pesuissa. Bolsterin ja tyynyn sisällä on luomuviljeltyä tattaria (tattarin kuorta). Tattari taas on materiaalina hengittävä eikä se kerää homeitiöitä. Tattariakana on myös ympäristöystävällinen materiaali, sillä se syntyy tattarin viljelyn sivutuotteena. Ilman täytekäyttöä akana poltettaisiin jätteenä.

Molemmat pellavatuotteet on koottu Porvoossa ja niiden ompeltyö on tehty pienissä kotiateljeissa ympäri Etelä-Suomea, joten ne ovat myös ekologista lähituotantoa. Ra-kas-tan!

Jaoin uusista joogavälineistäni kuvia Instagramissa ja sain siellä seuraavan kommentin: ”Jumppakamat ei kyllä usein ole noin kauniita! Mutta mulla ei ole aavistustakaan mikä on bolsteri.”

Mikä bolsteri siis on? ”Bolsteria käytetään tukena monissa jooga-asanoissa, erityisesti rintakehää avaavissa liikkeissä, selän kierroissa ja kylkien venytyksissä. Joogan lisäksi bolsteria voi käyttää tukena myös parempaan nukkuma-asentoon, ja sen käyttöä suositellaan erityisesti raskaana oleville ja selkäkipuisille.” Sarwa Yoga

Nyt minulla on joogakamat täydellisessä kuosissa, ja pakko myöntää, että näin kauniiden ja toimivien apuvälineiden kanssa oikein tekee mieli treenata joka päivä.

Kotitreenini ovat alkaneet sujua entistä paremmin, sillä lemppari pilates-/joogastudioni Bay Helsinki on alkanut välittää live-tunteja verkossa! Osa tunneista on jopa nähtävissä veloituksetta, eli suosittelen todella lämmöllä ottamaan osaa Bay Helsingin treeneihin! Tällä viikolla meitä oli keskiviikkona mukana Julian pilatestunnilla yli 130. Ihan parasta!

Voikaa hyvin, pitäkää itsenne kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja yrittäkää nauttia lisääntyneestä vapaa-ajasta jos sellaista tämän poikkeustilan myötä on elämäänne tullut.

Mukavaa viikonloppua, Te kaikki ihanat ja minulle tärkeät ihmiset!

Entistä rohkeampi

tunnetila: rohkeus

Arvatkaa mitä? Minusta tuli viime kesän aikana rohkeampi kuin ennen. Olen aina tiennyt, että aurinkoinen ja lämmin sää tekee minusta onnellisemman, mutta että myös rohkeamman, se oli minulle uutta.

Muistan olleeni lapsena varsinainen vesipeto. Vaikka hampaani löivät jo loukkoa ja huuleni olivat muuttuneet kylmyydestä siniseksi, olin silti järvessä polskimassa, enkä olisi tullut sieltä millään pois. Jossain vaiheessa tuo muuttui. Aloin kammoksua kylmää vettä.

Meni vuosia etten uinut Suomessa lainkaan. En edes kesällä. Vesi ei ollut minulle koskaan tarpeeksi lämmintä.

Kylmän veden välttely alkoi hiljalleen muuttua veden pelkäämiseksi, ja ajatus vaikkapa melonnasta tai SUP-lautailusta tuntui kamalalta. Kaatuminen, jääkylmän veden varassa oleminen, veteen kohmettuminen ja hukkuminen. Näin tuon koko tapahtumasarjan silmissäni heti, kun edes kuulin puhuttavan melomisesta tai kanooteista. Hyi olkoon!

Tänä kesänä hellettä kuitenkin piisasi, ja vesikin alkoi lämmetä siinä samalla. Otin poikkeuksellisen lämpimän kesän aikana pieniä ja harkittuja askeleita vesipelkoani kohti, ja tällä viikolla totesin, että alan olla veden kanssa taas ihan hyvä kaveri. Olen tuosta muutoksesta ihan hurjan iloinen!

Aloitin veden kanssa kaveeraamisen hankkimalla kuukausikortin Allas Sea Poolille. Kävin Altaalla uimassa kolmen kuukauden ajan noin kolme kertaa viikossa. Kun uiminen alkoi sujua, otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin suppailemaan. Suppailun sujuessa siirryin melontaan, tukena ja turvana rakas, niin ikää melontanoviisi ystäväni Iina.

Vietimme Iinan kanssa elokuussa huikean viikonlopun lempparipaikassamme Kypylä-hotelli Päiväkummussa*, ja tuolla virkistyslomalla halusimme testailla meille uusia aktiviteetteja.

Yksi viikonlopulle valitsemistamme aktiviteeteista oli melonta. Katselimme ensin kauhistuneina rannassa olevia kajakkeja. ”Noillako muka pitäisi lähteä järvelle? En suostu!” Onneksi rannasta löytyi myös suurempia ja tukevamman oloisia kanootteja, joihin pääsi istumaan kahdestaan. Yksimielisellä päätöksellä jätimme kauhukuvia mieleen aiheuttaneet kajakit rantaan ja työnsimme kanootin vesille.

Tuo pieni melontaretkemme oli yksi kesän kivoimmista hetkistä! Ilmassa vaaninut sade väistyi kun pääsimme järven selälle, ja ilta-aurinko paistoi hyvin lämpimästi. Tuuli laantui ja pääsimme nauttimaan ihanan tyynestä kesäillasta. Tunnelma oli koko reissun ajan jotenkin maaginen.

Sain tuosta onnistuneesta melontahetkestä lisää pontta kaikkeen vesillä tapahtuvaan urheiluun, ja aloin haaveilla vähän pidemmästä, vaikka päivän kestävästä rennosta ja rauhallisesta kanoottiretkestä johonkin pieneen saareen eväiden kera. Luonnosta nauttiminen ja samalla saatu hyvä treeni on aika lyömätön yhdistelmä.

Suppailun sujuessa siirryin melontaan, ja tällä viikolla tartuin härkää kunnolla sarvista ja istahdin viimein kajakin kyytiin.

Kajakki on kuulostanut minusta aina ihan järkyttävältä kapistukselta. Kapea ja kiikkerä ”vene”, johon tungetaan istumaan pienen reiän kautta. Siellä sitä sitten ollaan jumissa jos ja kun kajakki kaatuu keskelle järven selkää.

Kaava on selkeä: kajakki pyörähtää ympäri, jalat eivät irtoa kajakin sisältä, hörppäät keuhkot täyteen vettä ja hukut muutamassa minuutissa. Hyi hyi hyi, kajakki on kuulostanut minusta pahimmalta kidutuslaitteelta ja varmimmalta hukkumiskuolemalta ikinä.

Mutta niin sitä vaan tiistaina tungin itseni kajakkiin (vaikka olin ihan hirvittävässä paniikissa), kävin melomassa noin tunnin verran saaren ympäri ja palasin takaisin rantaan kuivin jaloin. Ette usko mikä onnistumisen tunne ja adrenaliiniryöppy tuosta onnistumisesta tuli!

Adrenaliinia oli kehossa niin paljon, että rantaan saavuttuani kävin vaihtamassa bikinit päälle ja menin järveen uimaan ilman saunaa. Eikä vesi edes tuntunut kylmältä.

En voi uskoa mikä muutos minussa on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana. Voi kunpa myös ensi kesä olisi lämmin ja pääsisin taas uimaan, suppaamaan ja melomaan! On niin kivaa kun voin vihdoin kutsua vettä ystäväkseni, kaikkien näiden pelokkaiden vuosien jälkeen.

Teittekö Te viime kesänä jotain poikkeuksellista? Antoiko lämmin ja pitkä kesä Teille pontta johonkin uuteen?

Kuvat minusta ja kanootin kokasta Iina / MouMou