Browsing Category

yks juttu

Pikkasen kuiva pulla

tunnetila: pohdiskelu

Huomasin iltapäivällä pakkailukaaoksen keskellä haaveilevani pullasta. En jaksanut lähteä kauppaan, joten keitin teetä ja kaivoin keittiön herkkukaapista jotain syötävää pullan korvikkeeksi. Löysin pussillisen mantelikeksejä. Keksit olivat menneet vanhaksi 25.3.20, mutta päätin maistaa niitä silti.

Keksit maistuivat teen kanssa ihan hyviltä ja söinkin niitä pari. Pullaa ne eivät kuitenkaan korvanneet.

Illalla läksin lenkille. Kuinka ollakaan, löysin itseni klo 18.59 läheisen Gateaun ovelta. Leipomomyymälä oli menossa kiinni seitsemältä, joten ehdin juuri puikahtaa sisälle hakemaan kaipaamaani pullaa. ”Te suljette minuutin päästä. Joko näitä pullia saa jollain alennuksella?” Ei saanut.

Ostin silti pistaasikierteen ja tulin innoissani kotiin herkuttelemaan. Petyin kuitenkin herkkuhetkeeni, sillä pulla oli jo vähän kuivahtanut. En edes syönyt sitä kokonaan, vaan säästin osan aamuteen kaveriksi. Ajattelin, että kun pulla oli jo nyt kuiva, oli siitä sama säästää aamuksi pieni pala.

Läheisestä K-kaupastamme saa samana päivänä paistetut leivonnaiset ennen sulkemista (klo 21 jälkeen) puoleen hintaan. Piipahdan iltalenkillä usein hakemaan heiltä esim. karjalanpiirakoita iltapalaksi ja seuraavaksi aamuksi. Puolen hinnan tuotteita ostaessa tulee aina hyvä mieli, sillä jokainen alennetun hinnan ostos vähentää ruokahävikkiä.

On jännä miten psykologisesti homma muutenkin toimii. Gateaun pulla maksoi normaalihinnan, ja petyin siihen. ”Höh, tämä pullahan oli jo vähän kuivunut.” Puoleen hintaan ostamani leivonnaiset taas aiheuttavat täysin päinvaistaisen tunteen, vaikka ne olisivat kuvahtaneet päivän aikana samalla tavalla kuin pistaasikierre. ”Nam, tämähän oli melkein tuore, ja sain tämän puolen hintaan!”

Minkähän takia Gateau ei myy saman päivän tuotteita edullisemmin ennen sulkemista? Kannattaisiko? Mitä syntyvälle ruokahävikille tehdään? Myyvätkö muut leipomot illalla tuotteitaan edullisemmin? Olisin varmasti tänäkin iltana ostanut useamman pullan, jos niitä olisi saanut pienellä alennuksella.

Ostatteko Te ruokakauppojen tai leipomoiden puolen hinnan tuotteita, vai suunnistatteko ostoksille heti aamusta saadaksenne varmasti tuoreita leivonnaisia?

Pienistä koruista isoksi iloksi

tunnetila: ilo

Kesän 2019 koruhitti oli suomalaisen Kalevala korun vaneriset Kuutar-korvikset. Ohuesta vanerista leikatut kevyet Kuuttaret oli maalattu kirkkailla kesäisillä väreillä, ja ne saivat kauneudellaan ihmiset hurmokseen. Rajoitettu erä vanerikorviksia myytiin loppuun muutamassa hetkessä.

Korvisten saama suosio yllätti valmistajan täysin, ja valtava määrä puisista Kuuttarista kiinnostuneita asiakkaita jäi ilman suosikkikorviksiaan. Korvisten suosiosta ilahtuneena Kalevala koru päätti tuoda myös tänä kesänä myyntiin vastaavan Kuutar -erikoismalliston uusissa väreissä.

Toissa viikon tiistaina Kalevala koru kertoi Instagramissaan, että uusi rajoitettu erä vaneri-Kuuttaria julkaistaan pian. Torstaina seurasi uusi viesti, jossa kerrottiin lanseerauksen tapahtuneen torstaiaamuna, ja että myös tällä kertaa korvikset oli myyty välittömästi loppuun Kalevala korun verkkokaupasta. Helsingissä Espan liikkeessä olisi vielä kaikkia neljää väriä saatavilla.

Loppuunmyynti-ilmoitukseen tuli hetkessä satakunta viestiä ihmisiltä, joista osa juhli onneaan ja kertoi saaneensa ostettua itselleen upeat korvikset, mutta suurin osa viestin jättäneistä kertoi pettyneenä jääneensä ilman vanerisia Kuutar-korviksia.

pellavamekko R-collection, korvikset Kalevala koru, laukku Marimekko/DIY/Zadaa, sandaalit Ancient Greek/Zadaa

Jostain syystä aloin lukea ihmisten julkaisuun jättämiä kommentteja, ja pian katseeni pysähtyi erääseen kirjoitukseen. Kommentti oli kirjoitettu englanniksi, ja kirjoittaja kertoi jääneensä ilman korviksia jo toistamiseen. Myös viime kesänä hän oli yrittänyt saada korviksia itselleen siinä onnistumatta.

Klikkasin itseni kommentoijan profiiliin, ja totesin naisen olevan perulainen, ja asuvan nykyisin Suomessa. Minulle tuli vahva tunne, että haluan auttaa kyseistä henkilöä. Jos upean värikkäästä perulaiskulttuurista lähtöisin oleva ihminen ihastuu ikihyviksi suomalaiseen muotoiluun, niin kyllähän hänelle täytyy Kuutar-korvikset saada!

Laitoin naiselle Instassa yksityisviestiä ja kerroin, että asun Helsingissä ja voin hyvin käydä ostamassa hänelle vaneri-Kuuttaret jos hänen suosikkiväriään on vielä liikkeessä saatavilla. Vähän jännitti miten hän suhtautuisi viestiini.

Ei mennyt kuin pieni hetki, kun sain vastauksen. Lindan viesti oli niin täynnä suurta iloa ja hämmennystä, että minua nauratti. Tiesin, että olin tehnyt oikean ratkaisun tarjotessani hänelle apuani.

Seuraavana päivänä marssin Kalevala korun liikkeeseen ja ilokseni totesin, että molempia Lindan suosikkivärejä oli vielä muutama pari jäljellä. Lähetin hänelle kuvan korviksista, ja lopulta Lindan valinta osui turkooseihin Kuutar-korviksiin.

Korvakoruja sai ostaa rajoitetun määrän, eli kaksi paria/hlö, joten täydellisenä heräteostoksena ostin samalla parin myös itselleni. Hupsis! Omat korvikseni valitsin tietysti mustina (kuvissa).

Ette arvaa miten suurta iloa tällainen pieni auttamisen teko on minulle tuonut! Olemme vaihtaneet Lindan kanssa aiheen tiimoilta (ja vähän muustakin) useita kymmeniä viestejä, ja minusta tuntuu, että olen saanut uuden perulaisen Instagram-ystävän!

Tulin myös ihan valtavan iloiseksi saadessani Lindalta kuvan, jossa hänellä oli uudet korvikset korvissa, ja hän näytti superonnelliselta.

Auttakaa ihmiset toisianne, ilahduttakaa ja tehkää hyviä tekoja! Tuttu tai tuntematon, ei sen väliä, kunhan joku ilahtuu. Minua nauratti Kalevala korun liikkeellä, kun myyjätär ihasteli minun olevan todellinen ystävä, kun tulin ostamaan korut ystävälleni. Hih, en kehdannut kertoa hänelle, että en itse asiassa edes tunne henkilöä, jolle korviksia tulin ostamaan!

Kurkatkaa vielä Lindan kirjoittama kuvateksti, jonka hän kirjoitti IG-tililleen kun hän esitteli siellä juuri postissa saamansa korvikset. Voitte uskoa, että minulle tuli melkein itku, kun huomasin miten kauniisti Linda oli kirjoittanut.

Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa kaikille!

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Varma kevään merkki

tunnetila: tyytyväisyys

Kevät on täällä! Puut ovat vihreillä hiirenkorvilla ja kirsikkapuissa kukkii vaaleanpunainen toivon meri. Ihmisten huolista, murheista, peloista ja pysähtyneisyyden tunteesta huolimatta luonto näyttää omalla sinnikkäällä tavallaan, että aika soljuu eteenpäin ja päivät kuluvat kyllä.

Kevät on aina jollain tavalla uuden alku. Toivotaan, että myös tänä keväänä osaamme iloita maasta nousevista kukkasista ja kasvoja lämmittävistä auringonsäteistä. Sillä ne jos mitkä kertovat elämän jatkumisesta ja parempien päivien tulemisesta.

Aurinkoista viikonloppua kaikille, ja rakkaudentäyteistä huomista äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalleni. Olet äiti minulle maailman tärkein ja rakkain!

Muuttopäivä keskiviikko

tunnetila: tilannepäivitys

Blogini muuttaa ensi keskiviikkona (26.2.) palvelimelta toiselle. Muuton ei pitäisi näkyä Teille mitenkään, mutta kun aina voi sattua jotain, niin ajattelin, että on fiksua kertoa muutosta jo etukäteen.

Ettette vaan satu keskiviikkona tulemaan blogiini, ja jos se onkin alhaalla, niin luulette että ”nyt se lopettikin ihan oikeasti, eikä kertonut mitään!”

Ei huolta, blogini jatkuu. Verkkaisesti ja elämääni sen suuremmin kuormittamatta, mutta jatkuu silti. Enhän minä voi luopua yhdestä isosta osasta itseäni, enkä myöskään Teistä. Tulisi liian kova ikävä.

Yritän suhtautua blogiin jatkossa kuten suhtauduin siihen bloggaamisen aloittaessani. Eli kirjoitan kun siltä tuntuu. Kirjoitan asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Asioista, jotka ilahduttavat tai tuovat hyvää oloa arkeen.

Noista samoista teemoista olen toki kirjoittanutkin kaikki nämä vuodet, mutta siihen rinnalle on jossain vaiheessa hiipinyt pakko. Pakko saada ulos joka päivä jotain. Pakko kirjoittaa tuosta uudesta jutusta nyt, ennen kuin kaikki muut ovat kirjoittaneet siitä ja olen auttamattomasti myöhässä. Pakko saada tämä postaus valmiiksi (vaikka kello on kohta yksi yöllä ja nukkuakin pitäisi), jotta huomenna on jotain julkaistavaa. Pakko pakko pakko.

Nyt luovun pakosta, ja kirjoitan juuri silloin kun haluan. Uskon, että pakottomuudessa on avain onneen ja jaksamiseen.

Ihanaa sunnuntaita Teille kaikille! Pitäkää peukut pystyssä, että blogin siirrossa ei tapahdu keskiviikkona katastrofeja!

Mistäs nyt tuulee? – Eli lopettamisen taustat

tunnetila: väkisin esiin kaivettu huumori

Olen ollut tiistaisen lopettamisilmoitukseni jälkeen niin poissa tolaltani, että olen tainnut saada etenkin öisin jonkinasteisia paniikkikohtauksia. En ole saanut nukuttua silmäystäkään, sillä sydämeni on hakannut tuhatta ja sataa, ja ajatukset katoavasta identiteetistä ovat saaneet pääni totaalisen sekaisin.

On totta, että Tunnetila on vain blogi ja minulle rakas pitkäaikainen harrastus, mutta totta on myös se, että kun muutin Helsinkiin, minulla oli täällä vain kourallinen tuttuja ihmisiä. Suurin osa elämääni sittemmin ilostuttamaan tulleista ystävistä, kavereista ja tuttavista, on tullut blogini kautta.

Nuo ystävät eivät tietenkään katoa minnekään, mutta silti olen heille varmaan aina Tunnetilan Nina. Mutta mitä jos blogia ei enää ole, onko Tunnetilan Ninaakaan?

Samaan aikaan muuttuu myös 13 vuotta yhdessä roolissa ollut työminäni. Taidan olla pian koko tyttö totaalisen hukassa, jos molemmat, yli vuosikymmenen minulla olleet identiteetit, katoavat samalla kertaa.

Kaiken itkun ja paniikinomaisen sekoilun seasta minun oli pakko kaivaa esille vähän jotain kevyempää ajateltavaa. Niinpä päätin haastatella itse itseäni asian tiimoilta. Halusin selvittää, mistä lopettamisessa on oikein kyse.

Kas tässä haastattelu, jonka tein siis itsestäni, ja jonka saa ottaa niin vakavasti kuin haluaa. Sanottakoon kuitenkin, että haastattelu perustuu tositapahtumiin.

untuvatakki Marimekko, housut Marks&Spencer*, hanskat Sauso, laukku MCM (second hand, Zadaa), kengät Agile

Suomen blogimaailmaa on viime päivinä kuohuttanut suosittua Tunnetila -blogia kirjoittavan Ninan yhtäkkinen ilmoitus blogin lopettamisesta. Pääsimme eksklusiivisesti tapaamaan Ninaa, joka on kirjoittanut yhtä Suomen pitkäaikaisimmista, samalla nimellä alusta asti julkaistuista lifestyle-blogeista. Kyselimme tapaamisessa hieman taustoja lopettamisilmoituksen takaa.

Haastattelija Nina: ”Tunnetilan Nina, ilmoitit tämän viikon tiistaina yllättäen lopettavasi suositun Tunnetila blogisi. Mistäs nyt tuulee?”

Tunnetilan Nina: ”Jaa-a. Sen kun tietäisi…”

HN: ”Niin, päätös lopettamisesta oli varmasti vaikea. Kuinka pitkän pohdinnan jälkeen päädyit näin äärimmäiseen ratkaisuun?”

TN: ”No se oli kyllä oikeastaan ihan vain pieni päähänpisto loppiaisena, joka sitten eskaloitui hetkessä suuriin mittoihin.”

HN: ”Ahaa, voisitko kertoa hieman tarkemmin?”

TN: ”No meillä oli maanantaille sovittuna Secret Wardrobe -blogin Anna-Marian kanssa asukuvatreffit. Heräsimme kuitenkin harmaaseen ja synkkään päivään ja totesimme, että kuvauksia tuossa säässä olisi turha yrittää. Ärsytti. Totesin silloin miehelleni ääneen, että ”On tämä jatkuva harmaus kyllä perseestä, kun ei voi edes asukuvia ottaa. Helkkari mä kyllä lopetan koko blogin!” Ja siitä se ajatus sitten lähti!”

HN: ”Siis ymmärsinkö nyt oikein… Olet kirjoittanut blogiasi yli 10 vuotta…”

TN: ”Maaliskuussa tulisi 12 vuotta täyteen.”

HN: ”Niin, siis olet kirjoittanut blogiasi kohta 12 vuotta, ja nyt olet valmis hylkäämään tuon kaiken pienen päähänpiston takia?!”

TN: ”No niin tässä on nyt tainnut päästä käymään… Tämä harmaus saa kyllä vähän pinnan kireälle ja vesisateet tammikuussa harmittaa aikalailla…”

HN: ”Onko lopettamisesi syy siis huono sää?? Eihän tässä koko hommassa kuulosta olevan yhtään mitään järkeä!”

TN: ”Tuota samaa minulle on hoettu koko viikko. Että olenko nyt aivan varma, ja että oliko tuo pitkään harkittu päätös. Sanotaanko nyt näin, että maanantaina siinä hetkessä päätös tuntui tosi selkeältä, mutta sitten kun tiistaiaamuna julkaisin postauksen ja aloin saada seuraajiltani viestejä, en enää tiennyt yhtään mitä mieltä olen yhtään mistään asiasta.”

HN: ”Hmmm. Haastateltavan ulkonäköä ei saa eikä kannata yleensä kommentoida, mutta katsoinkin heti, että onko sinulla silmät vähän turvoksissa?”

TN: ”No kyllä, turvoksissahan ne on. Vähemälläkin itkemisellä ihmiset saavat kasvonsa turpeiksi. Olen saanut lopettamisilmoituksen jälkeen seuraajiltani ja yhteistyökumppaneiltani niin ihania viestejä blogiin, Instagramiin, Messengerillä, What’sAppissa ja missä ikinä, että niitä lukiessa on itkettänyt ihan pirusti. Blogillani on ihan varmasti maailman parhaat, kannustavimmat, ystävällisimmät ja ihanimmat lukijat!”

HN: ”No mitä tämä kaikki siis tarkoittaa? Etkö olekaan lopettamassa? Oliko tämä kaikki vain pelkkää showta?”

TN: ”Äh, pelkäsinkin että sanot noin! Lopettamispäätös ei todellakaan ollut showta. Kuten fiksu ystäväni Aino lounastreffeillämme totesi, lopettamispäätös ei voinut johtua pelkästä harmaasta säästä. Surkea sää ja kuvausten peruuntuminen vain katkaisivat kamelin selän, ja yhdessä ne nytkäyttivät väistämättä edessä olevaa asiaa eteenpäin.

Blogini lopullinen kohtalo on edelleen epäselvä, mutta kunnollinen tauko minun on siitä ainakin pidettävä, jotta saan työn ja vapaa-ajan balanssiin. Voihan olla, kun työnkuvani helmikuun alusta muuttuu, että kaipaan elämääni uuden työn vastapainoksi jotain tuttua ja turvallista. Silloin blogi voisi olla se hyvän mielen paikka, josta haen tukea.”

HN: ”Nähtäväksi siis jää loppuuko blogisi tähän, vai tuleeko sille vielä tauon jälkeen jatkoa. Kiitos haastattelusta, ja kaikkea hyvää tulevaan!”

TN: ”Kiitos, vähän jännittää mitä tästä oikein tulee… Kiitos haastattelusta ja mukavaa viikonloppua sinulle ja kaikille Tunnetilan seuraajille!”

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe