Browsing Category

yks juttu

5 asiaa minusta, joita ette (ehkä) tienneet

tunnetila: hauskuus

Beach House Kitchen -blogin Heli haastoi minut kertomaan itsestäni 8 asiaa, joita uskon, että blogini seuraajat eivät minusta vielä tiedä. Huh, aikamoinen miettiminen näissä oli, olenhan kirjoittanut blogiani jo kohta 14 vuotta. Noiden vuosien aikana kanssanne on tullut jaettua jo vaikka mitä!

Kahdeksaan faktaan asti en päässyt, mutta tässä kuitenkin 5 asiaa, jotka pienellä pinnistelyllä keksin.

1. Olen aikuisena keräillyt Barbie-nukkeja

Rakastin lapsena leikkiä barbeilla. Barbieleikkimme naapurissa asuvien tyttöjen kanssa kestivät useita päiviä, ja leikit valloittivat omakotitaloistamme kokonaisia huoneita.

Joskus parikymppisenä päätimme ystäväni kanssa ostaa toiselle ystävällemme synttärilahjaksi Barbien. Vähän vitsillä, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Kuinka ollakaan, tuon nuken mukana meille avautui täysin uusi maailma!

Aloimme Googlailla millaisia barbeja nykyään valmistetaan, ja pian löysimme aikuisille (yli 15 vuotiaille) tarkoitetun keräilybarbien maailman. Muutamassa vuodessa minulla oli sata erilaista keräilybarbia, ja viiden vuoden päästä nukkeja oli jo 200.

Käytin ison osan palkastani satoja dollareita maksaviin keräilynukkeihin, joita tilasin Jenkeistä. Nukkejen vaatteet olivat Versacen, Armanin tai Badgley&Mischkan suunnittelemia, ja niiden kaulassa roikkui aitoja Swarovski-kristalleja. Metsästin myös ympäri maailmaa vanhoja vintage-nukkeja 50-luvulta.

Aktiivista keräilyä kesti ehkä noin kymmenen vuotta, kunnes kanssani Barbeja keräillyt ystäväni muutti ulkomaille. Ystävän muuton jälkeen keräilyinnostukseni alkoi hiipua, ja möin kerralla pois yli sata nukkea.

Barbiet ovat olleet kuitenkin tärkeä ja rakas osa elämääni ihan pienestä asti, joten ihan kaikista nukeistani en ole vieläkään luopunut. Vintillä on edelleen kymmeniä nukkeja lapsuudestani, ja keräilynukkejakin minulta löytyy vielä parikymmentä.

2. Olen esiintynyt useamman kerran televisiossa

Yksi tv-esiintymisistäni liittyy juuri yllä mainitsemaan Barbie-keräilyyn. Ystävästäni ja minusta tehtiin noin 15 vuotta sitten insertti Ajankohtaiseen kakkoseen. Insertissä kerrottiin aikuisista, jotka tekevät lapsenomaisiksi ajateltuja asioita, esim. rakentelevat vaikkapa junaratoja tai keräilevät leikkiautoja tai Barbie-nukkeja.

Suostuin haastatteluun sillä ajattelin, että insertistä tulee hauska ja kepeä. Halusin näyttää ihmisille, että itseä ei kannata ottaa liian vakavasti, ja että kauniiden asioiden keräily on ihan ok, oli ne asiat sitten lasiesineitä tai vaikkapa designereiden suunnittelemia nukkeja.

Noh, jutun lopputulema oli se, että minusta sai todella itsekkään ja ärsyttävän kuvan. Juttuun oli mm. irrotettu asiayhteydestä lause, jossa totesin, että en halua lapsia, koska haluan pitää kaikki barbiet itselläni. Ah miten ihanaa!

Toki olin tuon lauseen haastattelussa ääneen sanonut, eli periaatteessa voin syyttää siitä vain itseäni. Tuo yksittäinen lause oli kuitenkin leikattu irti kohdasta, jossa kerroin, että lapsille on leikkejä varten ihan eri nuket, nämä kalliit keräilynuket on tarkoitettu aikuisille, niin pikkasen kyllä vitutti kun sanomani oli saatu editoimalla täysin uuteen uskoon.

Jos tuosta jotain opin niin sen, etten mene enää koskaan telkkariin kenenkään haastateltavaksi.

3. Ihmiseksi, joka ei juurikaan kokkaile, minulla on valtavasti ruokakirjoja

Kun muutimme heinä-elokuun vaihteessa, huomasin, että minulla oli 27 ruokakirjaa! Olen testaillut uusia reseptejä ehkä kuudesta kirjasta, ja kaikki muut kirjat ovat olleet hyllyssä koskemattomina jo vuosia.

Karsin kirjoja muutossa, ja nyt kokkikirjoja on hyllyssä ”enää” 18. Päätin samalla, etten enää hanki hyllyyn yhtään teosta pölyttymään, ennen kuin alan kokkailemaan niistä säännöllisesti.

Juuri kun olin tuon ostamattomuuspäätöksen tehnyt, sain kuulla, että Hanna Gullichsenilta oli tulossa uusi Kokin kotiruokaa -kirja. Hannan reseptit on aina ihania, joten taistelen edelleen sitä vastaan, etten osta muutama viikko sitten ilmestynyttä uutukaista itselleni.

Vai voisikohan tuon kirjan vielä ostaa? Eikö tasan 20 kokkikirjaa ole ihan hyvä tasaluku?

4. Aina silloin tällöin ajattelen haluavani näyttelijäksi

Moni haaveilee lapsena ja nuorena olevansa aikuisena kuuluisa laulaja tai näyttelijä. Itse en moisesta nuorempana haaveillut (haaveammattini oli lapsena radiotoimittaja), mutta ihan viime vuosina olen alkanut miettiä, voisiko minusta olla näyttelijäksi.

Teatterinäyttelijäksi en haluaisi missään tapauksessa, sillä minulla on niin huono muisti, etten oppisi repliikkejäni koskaan ulkoa. Sitä paitsi jännitän usein esiintymistä, joten olisin vatsa ruikulilla koko näytöksen ajan. Mutta joku leffa tai tv-sarja, jossa tapahtumat kuvataan kohtauksittain, olisi ihan superhauskaa tehdä!

Jos kuitenkin totta puhutaan, niin näyttelijähaaveeni poistaa viimeistään se, etten haluaisi olla julkisuudessa. Olisi kamalaa, jos minut tunnistettaisiin kadulla kävellessä. Hyi olkoon.

5. Olen alkanut haaveilla muutosta pois pääkaupunkiseudulta

Muutimme pari kuukautta sitten, enkä halua muuttaa seuraavaan kymmeneen vuoteen yhtään mihinkään. Muuttaminen on karmeinta ikinä, ja saa psyyken romahtamaan. Olen kuitenkin alkanut kyllästyä pääkaupungin naurettavaan hintatasoon ja hektiseen elämään, joten seuraavan kymmenen vuoden varalle minulla alkaa olla suunnitelma kasassa.

Haluan asua seuraavat 10 vuotta nykyisessä asunnossamme, mutta näiden vuosien aikana olisi kiva löytää jostain muualta kiva omistusasunto, jonka voisi laittaa nyt vuokralle. Kymmenen vuoden päästä voisi hidastaa elämää ja muuttaa tuohon asuntoon, joka olisi meillä jo valmiina ”vanhuutta” varten.

Minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään pitkän aikavälin suunnitelmia. Olen elänyt aikalailla päivä kerrallaan, enkä ole haaveilut sen kummemmista asioista. Nyt poikkeuksellisen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut miettiä tulevaisuuta, ja sitä, mitä todella haluan elämältä.

Tiedän, että mitä tahansa voi sattua ja maailma voi mullistua kymmenessä vuodessa vaikka mihin suuntaan, mutta tuntuu silti aika kivalta, että minulla on vihdoin jonkinlainen suunnitelma seuraavalle vuosikymmenelle. Toivotaan että kaikki menee hyvin, ja että koko 20-luku ei olisi näin perseestä, mitä tämä ensimminen vuosi on ollut.

Kuvat: Vilma

Unelias päivä

tunnetila: väsymys

Perjantaiaamu, kello 7.30.

Ihanaa, ei tarvitse vielä nousta, sillä tänään on perjantai ja vapaapäivä! Tänään on aikaa heräillä rauhassa, käydä kaupungilla hoitamassa asioita ja syödä jossain kivassa paikassa lounasta. Lounaan jälkeen voisin käydä jossain jälkkärilläkin. Iltapäivällä paneudun hetkeksi blogin pariin, ja illalla on vielä tiedossa treffit työporukan kanssa. Niin kiva päivä tulossa! Taidan vielä nukkua vähän, kun ei ole pakko herätä näin aikaisin.

Kello 9.30

Hyvänen aika miten paljon kello on! Kuinka mä nyt näin pitkään nukuin? Nyt täytyy nousta aamupalan tekoon. Taidan syödä aamiaisen olohuoneessa, että pääsen pehmeälle sohvalle. Hmm, mitenkäs mua vielä näin väsyttää? Käynpä tähän vähän pitkäkseni, kun tuo tee tuossa vielä hautuu.

Kello 11

Ei hemmetti, nukahdinko mä taas?! Huh, aika tujuksi ehti tämä tee hautua yli tunnissa, ja ihan kylmääkin tämä jo on. Miten mua väsyttää nyt koko ajan näin paljon? Kohta täytyisi lähteä asioille, enkä ole vielä aamiasta saanut syötyä. Jos mä vaikka lukisin vähän, kun en muutakaan jaksa tehdä.

huppari Marimekko (Zadaa), mekko KappAhl*, korvikset Arena CPH (Zadaa), reppu Lilian Urquieta, sandaalit Ancient Greek Sandals (Zadaa)

Kello 14

(Herään sohvalta mieheltäni tulevaan tekstiviestiin.) Mitä hei nyt oikeesti? Mikä mua oiken vaivaa? Miksi mä vaan nukun koko ajan? Nälkäkin on, mutten jaksa lähteä ulos lounaalle. Kaikki päivän asiatkin on jääneet hoitamatta. Postissa piti käydä ja vaikka missä. Nyt mä ryhdistäydyn ja teen makaroonilaatikkoa. Se on tehokasta ruoanlaittoa, sillä samasta satsista syödään huomennakin. Pakko saada jotain järkevää aikaiseksi.

Kello 16

Jes, sainpas tehtyä ruokaa ja hyvää tuli. Nyt voisin kyllä ottaa pienen ruokalevon. Paitsi ai hemmetti, mun täytyy olla tunnin päästä tapaamassa työkavereita! Nyt kyllä väsyttää niin paljon, etten mä oikeasti voi mennä yhtään minnekään. Pakko perua treffit, vaikka olisi ollut tosi kiva nähdä uutta tiimiä myös vapaa-ajalla.

Siihen se sitten meni, vapaapäiväni pelkkään nukkumiseen. Ai että harmittaa! Mutta arvatkaa mikä harmittaa eniten? No se, että edes harmittelen tuota. Se, että ajattelen jotenkin hukanneeni nyt tämän päivän.

Päivä on mielestäni mennyt heti hukkaan, jos en ole ollut tuottelias, hoitanut asioita tai tehnyt paljon juttuja. Niin sanotusti ”ottanut kaikkea irti” vapaapäivästä.

Kuten fiksut ihmiset samaa aihetta liippaavaan IG Storyyni tänään kommentoivat, niin aina ei todellakaan tarvitse jaksaa tehdä yhtään mitään. ”Omaa kroppa pitää kuunnella ja se kertoo sulle nyt että lepää.” ”Voispa vaan kellahtaa sohvalle! Ihana mahis!” ”Sielu, keho ja mieli kaipaa lepoa.” ”Voi kun mäkin pääsisin rauhassa pötköttelemään ilman häiriötekijöitä!”

Olen luullut oppineeni ottamaan rennosti ja olemaan tekemättä mitään jos siltä tuntuu, mutta jotenkin nyt, kun mieli olisi halunnut tehdä ihan muuta kuin kroppa, tuon tekemättömyyden ja ”laiskottelun” hyväksyminen on paljon vaikeampaa.

Toivottavasti koko päivän lepo on nyt tehnyt tehtävänsä, ja olen huomenna täynnä uutta energiaa. Ihanaa viikonloppua Teille kaikille! Kuunnelkaa kehoanne, ja touhuilkaa viikonloppuna sen toiveiden mukaan!

Kuvat: Vilma

Pikkasen kuiva pulla

tunnetila: pohdiskelu

Huomasin iltapäivällä pakkailukaaoksen keskellä haaveilevani pullasta. En jaksanut lähteä kauppaan, joten keitin teetä ja kaivoin keittiön herkkukaapista jotain syötävää pullan korvikkeeksi. Löysin pussillisen mantelikeksejä. Keksit olivat menneet vanhaksi 25.3.20, mutta päätin maistaa niitä silti.

Keksit maistuivat teen kanssa ihan hyviltä ja söinkin niitä pari. Pullaa ne eivät kuitenkaan korvanneet.

Illalla läksin lenkille. Kuinka ollakaan, löysin itseni klo 18.59 läheisen Gateaun ovelta. Leipomomyymälä oli menossa kiinni seitsemältä, joten ehdin juuri puikahtaa sisälle hakemaan kaipaamaani pullaa. ”Te suljette minuutin päästä. Joko näitä pullia saa jollain alennuksella?” Ei saanut.

Ostin silti pistaasikierteen ja tulin innoissani kotiin herkuttelemaan. Petyin kuitenkin herkkuhetkeeni, sillä pulla oli jo vähän kuivahtanut. En edes syönyt sitä kokonaan, vaan säästin osan aamuteen kaveriksi. Ajattelin, että kun pulla oli jo nyt kuiva, oli siitä sama säästää aamuksi pieni pala.

Läheisestä K-kaupastamme saa samana päivänä paistetut leivonnaiset ennen sulkemista (klo 21 jälkeen) puoleen hintaan. Piipahdan iltalenkillä usein hakemaan heiltä esim. karjalanpiirakoita iltapalaksi ja seuraavaksi aamuksi. Puolen hinnan tuotteita ostaessa tulee aina hyvä mieli, sillä jokainen alennetun hinnan ostos vähentää ruokahävikkiä.

On jännä miten psykologisesti homma muutenkin toimii. Gateaun pulla maksoi normaalihinnan, ja petyin siihen. ”Höh, tämä pullahan oli jo vähän kuivunut.” Puoleen hintaan ostamani leivonnaiset taas aiheuttavat täysin päinvaistaisen tunteen, vaikka ne olisivat kuvahtaneet päivän aikana samalla tavalla kuin pistaasikierre. ”Nam, tämähän oli melkein tuore, ja sain tämän puolen hintaan!”

Minkähän takia Gateau ei myy saman päivän tuotteita edullisemmin ennen sulkemista? Kannattaisiko? Mitä syntyvälle ruokahävikille tehdään? Myyvätkö muut leipomot illalla tuotteitaan edullisemmin? Olisin varmasti tänäkin iltana ostanut useamman pullan, jos niitä olisi saanut pienellä alennuksella.

Ostatteko Te ruokakauppojen tai leipomoiden puolen hinnan tuotteita, vai suunnistatteko ostoksille heti aamusta saadaksenne varmasti tuoreita leivonnaisia?

Pienistä koruista isoksi iloksi

tunnetila: ilo

Kesän 2019 koruhitti oli suomalaisen Kalevala korun vaneriset Kuutar-korvikset. Ohuesta vanerista leikatut kevyet Kuuttaret oli maalattu kirkkailla kesäisillä väreillä, ja ne saivat kauneudellaan ihmiset hurmokseen. Rajoitettu erä vanerikorviksia myytiin loppuun muutamassa hetkessä.

Korvisten saama suosio yllätti valmistajan täysin, ja valtava määrä puisista Kuuttarista kiinnostuneita asiakkaita jäi ilman suosikkikorviksiaan. Korvisten suosiosta ilahtuneena Kalevala koru päätti tuoda myös tänä kesänä myyntiin vastaavan Kuutar -erikoismalliston uusissa väreissä.

Toissa viikon tiistaina Kalevala koru kertoi Instagramissaan, että uusi rajoitettu erä vaneri-Kuuttaria julkaistaan pian. Torstaina seurasi uusi viesti, jossa kerrottiin lanseerauksen tapahtuneen torstaiaamuna, ja että myös tällä kertaa korvikset oli myyty välittömästi loppuun Kalevala korun verkkokaupasta. Helsingissä Espan liikkeessä olisi vielä kaikkia neljää väriä saatavilla.

Loppuunmyynti-ilmoitukseen tuli hetkessä satakunta viestiä ihmisiltä, joista osa juhli onneaan ja kertoi saaneensa ostettua itselleen upeat korvikset, mutta suurin osa viestin jättäneistä kertoi pettyneenä jääneensä ilman vanerisia Kuutar-korviksia.

pellavamekko R-collection, korvikset Kalevala koru, laukku Marimekko/DIY/Zadaa, sandaalit Ancient Greek/Zadaa

Jostain syystä aloin lukea ihmisten julkaisuun jättämiä kommentteja, ja pian katseeni pysähtyi erääseen kirjoitukseen. Kommentti oli kirjoitettu englanniksi, ja kirjoittaja kertoi jääneensä ilman korviksia jo toistamiseen. Myös viime kesänä hän oli yrittänyt saada korviksia itselleen siinä onnistumatta.

Klikkasin itseni kommentoijan profiiliin, ja totesin naisen olevan perulainen, ja asuvan nykyisin Suomessa. Minulle tuli vahva tunne, että haluan auttaa kyseistä henkilöä. Jos upean värikkäästä perulaiskulttuurista lähtöisin oleva ihminen ihastuu ikihyviksi suomalaiseen muotoiluun, niin kyllähän hänelle täytyy Kuutar-korvikset saada!

Laitoin naiselle Instassa yksityisviestiä ja kerroin, että asun Helsingissä ja voin hyvin käydä ostamassa hänelle vaneri-Kuuttaret jos hänen suosikkiväriään on vielä liikkeessä saatavilla. Vähän jännitti miten hän suhtautuisi viestiini.

Ei mennyt kuin pieni hetki, kun sain vastauksen. Lindan viesti oli niin täynnä suurta iloa ja hämmennystä, että minua nauratti. Tiesin, että olin tehnyt oikean ratkaisun tarjotessani hänelle apuani.

Seuraavana päivänä marssin Kalevala korun liikkeeseen ja ilokseni totesin, että molempia Lindan suosikkivärejä oli vielä muutama pari jäljellä. Lähetin hänelle kuvan korviksista, ja lopulta Lindan valinta osui turkooseihin Kuutar-korviksiin.

Korvakoruja sai ostaa rajoitetun määrän, eli kaksi paria/hlö, joten täydellisenä heräteostoksena ostin samalla parin myös itselleni. Hupsis! Omat korvikseni valitsin tietysti mustina (kuvissa).

Ette arvaa miten suurta iloa tällainen pieni auttamisen teko on minulle tuonut! Olemme vaihtaneet Lindan kanssa aiheen tiimoilta (ja vähän muustakin) useita kymmeniä viestejä, ja minusta tuntuu, että olen saanut uuden perulaisen Instagram-ystävän!

Tulin myös ihan valtavan iloiseksi saadessani Lindalta kuvan, jossa hänellä oli uudet korvikset korvissa, ja hän näytti superonnelliselta.

Auttakaa ihmiset toisianne, ilahduttakaa ja tehkää hyviä tekoja! Tuttu tai tuntematon, ei sen väliä, kunhan joku ilahtuu. Minua nauratti Kalevala korun liikkeellä, kun myyjätär ihasteli minun olevan todellinen ystävä, kun tulin ostamaan korut ystävälleni. Hih, en kehdannut kertoa hänelle, että en itse asiassa edes tunne henkilöä, jolle korviksia tulin ostamaan!

Kurkatkaa vielä Lindan kirjoittama kuvateksti, jonka hän kirjoitti IG-tililleen kun hän esitteli siellä juuri postissa saamansa korvikset. Voitte uskoa, että minulle tuli melkein itku, kun huomasin miten kauniisti Linda oli kirjoittanut.

Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa kaikille!

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Varma kevään merkki

tunnetila: tyytyväisyys

Kevät on täällä! Puut ovat vihreillä hiirenkorvilla ja kirsikkapuissa kukkii vaaleanpunainen toivon meri. Ihmisten huolista, murheista, peloista ja pysähtyneisyyden tunteesta huolimatta luonto näyttää omalla sinnikkäällä tavallaan, että aika soljuu eteenpäin ja päivät kuluvat kyllä.

Kevät on aina jollain tavalla uuden alku. Toivotaan, että myös tänä keväänä osaamme iloita maasta nousevista kukkasista ja kasvoja lämmittävistä auringonsäteistä. Sillä ne jos mitkä kertovat elämän jatkumisesta ja parempien päivien tulemisesta.

Aurinkoista viikonloppua kaikille, ja rakkaudentäyteistä huomista äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalleni. Olet äiti minulle maailman tärkein ja rakkain!