Browsing Category

yks juttu

Muuttopäivä keskiviikko

tunnetila: tilannepäivitys

Blogini muuttaa ensi keskiviikkona (26.2.) palvelimelta toiselle. Muuton ei pitäisi näkyä Teille mitenkään, mutta kun aina voi sattua jotain, niin ajattelin, että on fiksua kertoa muutosta jo etukäteen.

Ettette vaan satu keskiviikkona tulemaan blogiini, ja jos se onkin alhaalla, niin luulette että ”nyt se lopettikin ihan oikeasti, eikä kertonut mitään!”

Ei huolta, blogini jatkuu. Verkkaisesti ja elämääni sen suuremmin kuormittamatta, mutta jatkuu silti. Enhän minä voi luopua yhdestä isosta osasta itseäni, enkä myöskään Teistä. Tulisi liian kova ikävä.

Yritän suhtautua blogiin jatkossa kuten suhtauduin siihen bloggaamisen aloittaessani. Eli kirjoitan kun siltä tuntuu. Kirjoitan asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Asioista, jotka ilahduttavat tai tuovat hyvää oloa arkeen.

Noista samoista teemoista olen toki kirjoittanutkin kaikki nämä vuodet, mutta siihen rinnalle on jossain vaiheessa hiipinyt pakko. Pakko saada ulos joka päivä jotain. Pakko kirjoittaa tuosta uudesta jutusta nyt, ennen kuin kaikki muut ovat kirjoittaneet siitä ja olen auttamattomasti myöhässä. Pakko saada tämä postaus valmiiksi (vaikka kello on kohta yksi yöllä ja nukkuakin pitäisi), jotta huomenna on jotain julkaistavaa. Pakko pakko pakko.

Nyt luovun pakosta, ja kirjoitan juuri silloin kun haluan. Uskon, että pakottomuudessa on avain onneen ja jaksamiseen.

Ihanaa sunnuntaita Teille kaikille! Pitäkää peukut pystyssä, että blogin siirrossa ei tapahdu keskiviikkona katastrofeja!

Mistäs nyt tuulee? – Eli lopettamisen taustat

tunnetila: väkisin esiin kaivettu huumori

Olen ollut tiistaisen lopettamisilmoitukseni jälkeen niin poissa tolaltani, että olen tainnut saada etenkin öisin jonkinasteisia paniikkikohtauksia. En ole saanut nukuttua silmäystäkään, sillä sydämeni on hakannut tuhatta ja sataa, ja ajatukset katoavasta identiteetistä ovat saaneet pääni totaalisen sekaisin.

On totta, että Tunnetila on vain blogi ja minulle rakas pitkäaikainen harrastus, mutta totta on myös se, että kun muutin Helsinkiin, minulla oli täällä vain kourallinen tuttuja ihmisiä. Suurin osa elämääni sittemmin ilostuttamaan tulleista ystävistä, kavereista ja tuttavista, on tullut blogini kautta.

Nuo ystävät eivät tietenkään katoa minnekään, mutta silti olen heille varmaan aina Tunnetilan Nina. Mutta mitä jos blogia ei enää ole, onko Tunnetilan Ninaakaan?

Samaan aikaan muuttuu myös 13 vuotta yhdessä roolissa ollut työminäni. Taidan olla pian koko tyttö totaalisen hukassa, jos molemmat, yli vuosikymmenen minulla olleet identiteetit, katoavat samalla kertaa.

Kaiken itkun ja paniikinomaisen sekoilun seasta minun oli pakko kaivaa esille vähän jotain kevyempää ajateltavaa. Niinpä päätin haastatella itse itseäni asian tiimoilta. Halusin selvittää, mistä lopettamisessa on oikein kyse.

Kas tässä haastattelu, jonka tein siis itsestäni, ja jonka saa ottaa niin vakavasti kuin haluaa. Sanottakoon kuitenkin, että haastattelu perustuu tositapahtumiin.

untuvatakki Marimekko, housut Marks&Spencer*, hanskat Sauso, laukku MCM (second hand, Zadaa), kengät Agile

Suomen blogimaailmaa on viime päivinä kuohuttanut suosittua Tunnetila -blogia kirjoittavan Ninan yhtäkkinen ilmoitus blogin lopettamisesta. Pääsimme eksklusiivisesti tapaamaan Ninaa, joka on kirjoittanut yhtä Suomen pitkäaikaisimmista, samalla nimellä alusta asti julkaistuista lifestyle-blogeista. Kyselimme tapaamisessa hieman taustoja lopettamisilmoituksen takaa.

Haastattelija Nina: ”Tunnetilan Nina, ilmoitit tämän viikon tiistaina yllättäen lopettavasi suositun Tunnetila blogisi. Mistäs nyt tuulee?”

Tunnetilan Nina: ”Jaa-a. Sen kun tietäisi…”

HN: ”Niin, päätös lopettamisesta oli varmasti vaikea. Kuinka pitkän pohdinnan jälkeen päädyit näin äärimmäiseen ratkaisuun?”

TN: ”No se oli kyllä oikeastaan ihan vain pieni päähänpisto loppiaisena, joka sitten eskaloitui hetkessä suuriin mittoihin.”

HN: ”Ahaa, voisitko kertoa hieman tarkemmin?”

TN: ”No meillä oli maanantaille sovittuna Secret Wardrobe -blogin Anna-Marian kanssa asukuvatreffit. Heräsimme kuitenkin harmaaseen ja synkkään päivään ja totesimme, että kuvauksia tuossa säässä olisi turha yrittää. Ärsytti. Totesin silloin miehelleni ääneen, että ”On tämä jatkuva harmaus kyllä perseestä, kun ei voi edes asukuvia ottaa. Helkkari mä kyllä lopetan koko blogin!” Ja siitä se ajatus sitten lähti!”

HN: ”Siis ymmärsinkö nyt oikein… Olet kirjoittanut blogiasi yli 10 vuotta…”

TN: ”Maaliskuussa tulisi 12 vuotta täyteen.”

HN: ”Niin, siis olet kirjoittanut blogiasi kohta 12 vuotta, ja nyt olet valmis hylkäämään tuon kaiken pienen päähänpiston takia?!”

TN: ”No niin tässä on nyt tainnut päästä käymään… Tämä harmaus saa kyllä vähän pinnan kireälle ja vesisateet tammikuussa harmittaa aikalailla…”

HN: ”Onko lopettamisesi syy siis huono sää?? Eihän tässä koko hommassa kuulosta olevan yhtään mitään järkeä!”

TN: ”Tuota samaa minulle on hoettu koko viikko. Että olenko nyt aivan varma, ja että oliko tuo pitkään harkittu päätös. Sanotaanko nyt näin, että maanantaina siinä hetkessä päätös tuntui tosi selkeältä, mutta sitten kun tiistaiaamuna julkaisin postauksen ja aloin saada seuraajiltani viestejä, en enää tiennyt yhtään mitä mieltä olen yhtään mistään asiasta.”

HN: ”Hmmm. Haastateltavan ulkonäköä ei saa eikä kannata yleensä kommentoida, mutta katsoinkin heti, että onko sinulla silmät vähän turvoksissa?”

TN: ”No kyllä, turvoksissahan ne on. Vähemälläkin itkemisellä ihmiset saavat kasvonsa turpeiksi. Olen saanut lopettamisilmoituksen jälkeen seuraajiltani ja yhteistyökumppaneiltani niin ihania viestejä blogiin, Instagramiin, Messengerillä, What’sAppissa ja missä ikinä, että niitä lukiessa on itkettänyt ihan pirusti. Blogillani on ihan varmasti maailman parhaat, kannustavimmat, ystävällisimmät ja ihanimmat lukijat!”

HN: ”No mitä tämä kaikki siis tarkoittaa? Etkö olekaan lopettamassa? Oliko tämä kaikki vain pelkkää showta?”

TN: ”Äh, pelkäsinkin että sanot noin! Lopettamispäätös ei todellakaan ollut showta. Kuten fiksu ystäväni Aino lounastreffeillämme totesi, lopettamispäätös ei voinut johtua pelkästä harmaasta säästä. Surkea sää ja kuvausten peruuntuminen vain katkaisivat kamelin selän, ja yhdessä ne nytkäyttivät väistämättä edessä olevaa asiaa eteenpäin.

Blogini lopullinen kohtalo on edelleen epäselvä, mutta kunnollinen tauko minun on siitä ainakin pidettävä, jotta saan työn ja vapaa-ajan balanssiin. Voihan olla, kun työnkuvani helmikuun alusta muuttuu, että kaipaan elämääni uuden työn vastapainoksi jotain tuttua ja turvallista. Silloin blogi voisi olla se hyvän mielen paikka, josta haen tukea.”

HN: ”Nähtäväksi siis jää loppuuko blogisi tähän, vai tuleeko sille vielä tauon jälkeen jatkoa. Kiitos haastattelusta, ja kaikkea hyvää tulevaan!”

TN: ”Kiitos, vähän jännittää mitä tästä oikein tulee… Kiitos haastattelusta ja mukavaa viikonloppua sinulle ja kaikille Tunnetilan seuraajille!”

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Levon ihmeellinen voima

tunnetila: onni

Vietin ensimmäisen joululomaviikkoni joulutaivaassa, eli vanhempieni luona lumisessa Savossa oman perheen parissa.

Joulua rakastava äitini oli tapansa mukaan koristellut talomme hyvin jouluiseksi ja pöydät notkuivat jouluherkuista.

Nukuin koko viikon paremmin kuin kertaakaan koko syksynä (monena yönä nukuin keskeytyksettä 9h), ja selkäni oli paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.

Vaikka suurin osa viikosta kului syöden ja sohvalla pötkötellen, niin päivittäisille lenkeille lumiseen satumaahan meidät sai siskoni karkeakarvainen kääpiömäyräkoira Tatu.

Sain ennen joulua lääkäriltä reseptin vahvoihin tulehduskipulääkkeisiin, jotta voisin viettää lomani mahdollisimman vähällä kivulla. Ja arvatkaa mitä?! En tarvinnut yhtään kipulääkettä koko viikon aikana! Lepoa ja liikettä taisi tulla juuri sopivassa suhteessa.

Olen selvästi tarvinnut unta ja stressittömyyttä enemmän kuin olen ajatellutkaan. Ja koiraterapia, se tekee kyllä ihmeitä mielelle!

Tunnen itseni jo ensimmäisen lomaviikon jälkeen uudeksi ihmiseksi, enkä ole pysyä housuissani kun tiedän, että lomaa on edessä vielä kaksi viikkoa. Voi jestas miten ihanaa!!

Lepoa, lämpöä ja lähimmäisenrakkautta Teille kaikille tähän viikkoon! Otetaan uusi vuosi ja uusi vuosikymmen vastaan ilolla, ja toivotaan, että kaikki se hyvä mitä elämässämme on nyt, pysyy mukanamme myös jatkossa.

Toivotaan myös, että huolet, murheet, surut ja sairastaminen väistyvät, ja elämämme täyttyy uusilla ihanilla asioilla!

Oikein mukavaa vuodenvaihdetta Teille kaikille! Palataan asiaan seuraavalla vuosikymmenellä!

Läsnäolevaa joulua!

tunnetila: onni

Oikein ihanaa, onnellista, iloista, rauhallista ja herkullista joulua kaikille blogini seuraajille!

Tarkoituksenani oli vielä ennen joulua julkaista lahjavinkkipostaus, mutta lomailu vei mukanaan ja postaus jäi kirjoittamatta.

Samapa tuo, ei ne lahjat joulua tee. Olkaa siis jouluna läsnä, jättäkää puhelimet ja läppärit parkkiin hyllyn päälle, ja nauttikaa ympärillänne olevasta kaikin aistein.

Joulu on täynnä tuoksuja, makuja ja tunteita, niitä ei puhelimen kautta tavoita!

Ihanaa joulun aikaa kaikille!

Kuva: Vilma

Kun elämä on yhtä päätöksentekoa

tunnetila: pohdiskelu

Ihminen tekee päivittäin tuhansia valintoja ja päätöksiä. Suurimman osan valinnoista tekee alitajuntamme, emmekä edes tiedosta tehneemme noita valintoja itse. Pelkästään ruokaan liittyviä valintoja teemme päivässä yli 200. Aika hurjaa!

Ajattelu, vertailu ja valinta vievät energiaa, ja vaikka suurin osa päätöksistä tehdään tiedostamattomasti, aivomme ovat silti jatkuvassa kuormitustilassa miljoonan asian muistamisen ja tuhansien asioiden päättämisen vuoksi.

Kun tähän päälle lisätään vielä aktiivista pohdintaa ja päätöksentekoa vaativia suuria, omaan arkeen ja elämään vaikuttavia valintoja ja päätöksiä, kaiken seurauksena on helposti stressi. Asioita pähkäillään stressaantuneena yökaudet, ja päätöksenteolle ja selkeille ajatuksille ensiarvoisen tärkeä uni jää vähemmälle.

huppari Samuji, farkut ABLE, korvikset Lillan Helsinki*, laukku Marimekko/Zadaa/DIY, espadrillot Stella McCartney/Zadaa/DIY

Minä olen joutunut kuluneena syksynä tekemän monia, elämääni useilla tasoilla vaikuttavia päätöksiä. Useimmat yöunet olen menettänyt miettiessäni vaihdanko työtä.

Turvallisuus, mukavuudenhalu ja helppous ovat saaneet minut kuitenkin pysymään vanhassa ja tutussa, mutta ihan kaikkia portteja en ole sulkenut vieläkään. Vaihtelu virkistäisi, kunhan vain tulisi vastaan se oikea paikka, jossa mikään ei mietityttäisi.

Yhden suuren päätöksen jouduin tekemään tällä viikolla. Lääkäri antoi minulle neljä hoitovaihtoehtoa, joista mikään ei kuulostanut hyvältä. Lopulta karsimme hoitovaihtoehdoista pois kolme, ja jäljelle jäi se viimeinen, joka ei ollut hyvä sekään.

”Sinun täytyy nyt valita, terveys vai ulkonäkö”, lääkäri sanoi. Oli pysäyttävää huomata, miten vaikeaa tuon päätöksen tekeminen oli.

”Terveys, tottakai”, olen aina ajatellut. Mutta sitten kun valintatilanteeseen joutuu, se onkin yllättävän tiukka paikka.

Oletteko Te joutuneet tekemään isoja päätöksiä tänä syksynä?

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe