Browsing Category

yks juttu

Motissa – kun mökkireissu vähän venähti

25/06/2019

tunnetila: huvitus

Ettepä arvaa, miten meikäläisten perinteinen mökkijuhannus meni! Kuten arvata saattaa, ei ihan niin kuin olimme suunnitelleet…

Vietämme siis juhannuksen joka vuosi mieheni perheen mökillä. Mökki on oikea rauhan tyyssija, ja siellä jos missä sielu ja mieli lepää, ja kaikki kiire unohtuu. Olemme olleet samaisella mökillä muistaakseni jo 15 juhannusta peräkkäin. Nukumme mieheni kanssa aina rantasaunan ylisillä, eikä missään muualla nukuta niin hyvin kuin siellä.

Tuolle ihanalle mökille mennään kuitenkin monen mutkan kautta. Ensin siirrymme Helsingistä Ouluun joko yöjunalla tai lentäen. Sen jälkeen ajamme autolla pari tuntia pois Oulusta, ja lopulta matkaamme vielä veneellä saareen, jossa mökki sijaitsee.

Tänä vuonna aikataulumme olivat sellaiset, että lensimme Helsingistä Ouluun vasta perjantaiaamuna, eli juhannusaattona. Paluulento oli sunnuntai-iltana kahdeksan maissa.

Menomatka meni suunnitellusti, ja elo mökillä oli auvoista. Mökki on niin pohjoisessa, että siellä ei aurinko keskikesällä juuri laske. Saimmekin nauttia lähes paahtavan lämpimästä ja aurinkoisesta juhannusyöstä.

Lauantai aamupäivä valkeni myös kauniina, mutta lauantai-iltana sää alkoi synkistyä. Taivas tummeni, tuuli yltyi ja pian alkoi sataa. Vietimme illan mökissä sisällä ja totesimme, että mökillä jopa sadesää on nautinto. Oli ihana vain olla yhdessä, nauttia joutilaisuudesta ja herkutella juustoilla. Myös saunominen ja järveen pulahtaminen oli sateella kivaa.

Sunnuntaiaamuna heräsimme mieheni isän rynnätessä rantasaunalle. ”Ulkona on ollut yön aikana niin kova myrsky, että vene on uponnut rantaan!” Mitä ihmettä?!

Totta se oli! Yön aikana venettä vasten lyöneet aallot ja rankka vesisade olivat täyttäneet veneen vedellä lähes puoliväliin asti, ja sen takaosa oli veden alla. Myrsky ei ollut vieläkään laantunut, ja lisää vettä virtasi veneeseen jatkuvasti.

Onneksi mieheni isä tietää miten moisissa asioissa toimia, ja hän laittoi vesipumput pumppaamaan vettä pois veneestä. Pumput pumppasivat tehokkaasti koko päivän, mutta samaan aikaan uutta vettä satoi sisälle.

Lopulta sade heikkeni ja illalla vene oli saatu pumpattua tyhjäksi. Kun vene oli niin kuiva kuin mahdollista ja moottori huollettu, sitä uskalsi yrittää käynnistää. Kaikkien yllätykseksi paatti starttasi jo toisella yrittämällä.

Mietimme pitkään, jäisimmekö mökille vielä yhdeksi yöksi emmekä riskeeraisi mitään lähtemällä myrskyn silmään. Päätimme kuitenkin hypätä veneeseen heti, kun myrsky vihdoin heikkeni hetkeksi. Emme halunneet ottaa sitä riskiä, että myös maanantaina olisi yhtä epävakaista, emmekä pääsisi silloinkaan mökiltä pois. Olihan minun palattava vielä viikoksi töihin ennen kesäloman alkamista.

Paluulentomme Oulusta Helsinkiin oli jo lähtenyt, kun vasta pääsimme lähtemään mökiltä, edelleen pientä tuulta uhmaten.

Soittelin automatkalta lentoyhtiölle ja VR:lle yöjunien makuuhyttien perään. Seuraava lento jolla oli tilaa, olisi lähtenyt vasta tiistaina. VR:llä taas ei osattu sanoa mahtuisimmeko enää yöjunaan vuodepaikoille. Päätimme sitten nukkua yön Oulussa ja hypätä aamujunaan.

Että sellainen, aika ikimuistoinen, reissu oli taas tällä kertaa! Mitenkäs Teidän juhannuksenne meni?

Totuus somekuvien takaa

02/06/2019

tunnetila: huoli ja murhe

Jokainen Tunnetilan Instagramia seuraava ja tämän postauksen kuvia katseleva näkee, että vietin juuri ylellisen viikonloppuyön yhdessä Suomen upeimmista hotelleista, Hotel Kämpissä. Loistelias miljöö, houkutteleva sänky, hemmotteleva vaahtokylpy ja maukas aamiainen. ”Oi, teillä oli varmasti ihana tyttöjen ilta!”

Mitä jos kertoisin, että totuus kuvien takana on hyvin erilainen? Että hotelliin kirjautumisen jälkeen suunnitelmamme muuttuivat täysin. Että ystävälläni oleva sairaus paheni yllättäen. Että kuntosali ja spa -suunnitelmien sijaan tulivat vatsakrampit, jotka saivat ystäväni tärisemään ja kouristelemaan ylellisen hotellin laadukkaissa lakanoissa. Krampit, jotka pakottivat hänet oksentamaan marmorikylpyhuoneessa tuntikausia.

Mitä jos kertoisin, että soitin illan aikana kaksi kertaa hätänumeroon, ja että odotimme ambulanssia hotellille puolitoista tuntia? Että ambulanssia odottaessa kostutin hotellin kauniisti kirjaillun pyyhkeen jääkylmällä vedellä, ja yritin viilentää sillä ystäväni hikistä otsaa loputtoman pitkältä tuntuvan odottamisen ajan.

Mitä jos kertoisin, että ystäväni ei palannut yöksi luksushotelliin, vaan vietti yönsä Meilahdessa päivystyksessä? Tai sen, että minä jäin hotellihuoneeseen yksin kädet vapisten sen jälkeen, kun ystäväni vietiin pyörätuolilla ambulanssiin, eikä minua otettu mukaan. Tai sen, että kävin vaahtokylvyssä vain rauhoittuakseni ja saadakseni nukuttua yön aikana edes muutaman tunnin, vaikka olin huolesta suunniltani.

Niinpä niin. Pelkkien sosiaalisessa mediassa jaettujen kuvien perusteella ei kannata olettaa oikeastaan yhtään mitään. Nämä kuvat toki kertovat oikeasta elämästä, eli kyllä, olin viime yön upeassa Hotelli Kämpissä viettämässä tyttöjen iltaa, mutta kuvat eivät kerro minkäänlaista tarinaa illan todellisesta kulusta.

Tilanne on nyt onneksi ohi, ja ystäväni tila on saatu vakaaksi. Hän pääsi aamulla sairaalasta ja ehti jopa nauttimaan Kämpin aamiaisesta, siis sen pienen ruokamäärän verran, minkä uskalsi tuskien yön jälkeen syödä.

Jaan tämän tarinan Teille ystäväni luvalla. Pohdimme nimittäin aamulla hänen kanssaan, miten tärkeää on tuoda ilmi se, miten erilaiselta elämän saa somessa näyttämään jos vain haluaa. Somessa julkaistavaksi valitaan yleensä vain yksi totuus, ja usein se on aika siloteltu.

Meidän ylellinen hotelliyömme meni siis näin, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti Teidän viikonloppunne on sujunut hieman leppoisammissa merkeissä!

Ostokokemusta vailla

07/05/2019

tunnetila: haaveilu

Haluaisin ostoksille. Haluaisin ostaa itselleni uudet housut ja monta uutta puseroa kevääksi. Voi miten haluaisinkin!

Ihan välttämätöntä tarvetta uusille vaatteille minulla ei vieläkään ole, vaikka olin koko viime vuoden ostolakossa, mutta haluaisin silti vaatekaappiini uusia juttuja, jotka tekisivät pukeutumisestani helpompaa ja mukavampaa.

Kaapistani löytyy edelleen ne samat vanhat vaatteet, joita olen käyttänyt jo monta vuotta putkeen vailla vaihtelua. Lempparihousuni repesivät haaroista jo viime syksynä, mutta paikkasin ne ja käytän niitä edelleen viikottain. Nuo housut on minulla jalassa tänäänkin.

Olen toki tehnyt tänä vuonna muutaman vaate- tai asusteostoksen, mutta niistä 80% olen ostanut Zadaasta käytettynä, ja loput 20% verkkokauppa Granasta. On jo toukokuu, enkä ole kertaakaan ostanut mitään vaateliikkeestä.

Olen saanut ostaa ihan mitä haluan jo yli 4kk, mutten ole juurikaan koko tuona aikana kierrellyt kaupoissa. En ole sovitellut vaatteita. En ole myöskään kokenut sitä kutkuttavaa tunnetta, kun sovituskopissa päätän, että ”tämän minä haluan”, ja marssin kassalle tyytyväisenä löytööni.

Kaipaan myös sitä hetkeä, kun saan kassalla käteeni uuden vaatteen sisältävän paperikassin, ja lähden innoissani kassi kädessä kotia kohti. Kotona haluan heti sovitella ostostani ja mallailla minkä vanhan vaatteen kanssa uusi hankinta sopii kaikista parhaiten.

Voi että minulla on ikävä kivijalkaliikkeessä tai tavaratalossa tehtyä ostokokemusta! Ehtisinköhän tulevana viikonloppuna vähän kaupungille? Olisi niin ihana käydä ostoksilla!

Toki olisi ihana päästä myös La Herraduraan, jossa asustelimme viime toukokuun, ja jossa otin tasan vuosi sitten 7.5.2018 itsestäni tämän kuvan itselaukaisimella. Mutta jos nyt kuitenkin yrittäisin päästä viikonloppuna edes sinne ostoksille ihan täällä Helsingissä. Siitä olisi hyvä aloittaa!

Blogin parhaita puolia

27/04/2019

tunnetila: hauskuus

161016_01

Arvatkaa mikä on mielestäni yksi blogin parhaita puolia? Se, että blogista voi tarkistaa kaikkia asioita jos ei niitä muuten muista.

Olen kaivanut blogini esiin lukemattomia kertoja kun olen halunnut suositella ystävilleni jotain hotellia tai muuta kohdetta jossain ulkomailla, mutten ole siinä hetkessä muistanut hotellin nimeä tai ravintolan tarjontaa. ”Odotas, mä kurkkaan blogista mikä se paikka oli…”

Olen kirjoittanut blogia yli 11 vuotta, joten siinä ajassa blogiin ehtii kertyä aikamoinen tapahtumien arkisto ja tietopankki.

Joskun mietin olenko ihan hölmö kirjoittaessani blogia omasta elämästäni. Ketä oma pieni elämäni muka kiinnostaa? Onko mitään järkeä jakaa asioita ja tapahtumia omasta elämästä verkossa suurelta osin tuntemattomille ihmisille? Sen olen kuitenkin huomannut, että ainakin se järki siinä on, että jos muisti pätkii, niin blogista voi muistella elämän kulkua.

161016_03

trenssi Burberry, huivi Balmuir*, housut Y.A.P., laukku Whistles*, lenkkarit Nike*

161016_06 161016_07

Löydän blogistani silloin tällöin myös pukeutumisinspiraatiota. Tiedän, että omista asukuvista inspiroituminen kuulostaa todella huvittavalta. Olen kuitenkin pukeutumisessa välillä niin kaavoihin kangistunut, että kuljen aina samoissa vaatteissa.

Nytkin kun sää on lämmennyt, olen kulkenut silti kevytuntuvatakissa hiki valuen. Olen miettinyt mihin takkiin untsikan vaihtaisin, mutten ole jaksanut kaivella kaappia ja muistella mitä kevättakkeja minulla on.

Blogin julkaisemattomia postauksia selaillessani törmäsin kuluneella viikolla tähän postaukseen, jossa oli vain nämä siskoni ottamat kuvat pari vuotta sitten tehdyltä Tallinnan reissultamme, eikä tekstiä lainkaan. Näiden kuvien myötä muistin omistavani tämän trenssin, ja nyt olen kulkenut iloisena trenssissäni koko viikon.

Ja hei vielä lopuksi se blogin paras puoli: YSTÄVÄT! Olen menossa tänä iltana juhlimaan vuosien saatossa minulle hyvin rakkaaksi tulleen bloggaajakollegani Iinan synttäreitä. Synttäreille tulee joukko ihania tyyppejä, joista kehenkään en olisi tutustunut ilman bloggaamisen aloittamista yli 11 vuotta sitten.

Onneksi aloitin tämän harrastuksen vuosia sitten, ja onneksi kohtasin sitä kautta myös kaikki Teidät. Ja onneksi minulla on nyt olemassa päiväkirjan tapainen, josta voin vielä mummuna lueskella, mitä kaikkea sitä nuorempana tuli tehtyä!

Kivaa viikonloppua kaikille! Minulla alkaa tämän illan juhlien myötä varsinainen kevään juhlaputki, joka taitaa loppua vasta heinäkuussa! Että hilirimpsistä vaan!

Helppohoitoinen kampaus

24/04/2019

tunnetila: ärsytys

Väri kuntoon ja ryhdikäs, helppohoitoinen leikkaus. Näin kuului toiveeni kun istahdin viime viikolla kampaajan tuoliin. Luottokampaajani Mikko Parturi kampaamo Woimasta tietää tasan tarkkaan miten laiska (ja surkea) olen hiustenlaitossa, joten hän toteutti minulle juuri toiveitteni mukaisen kampauksen.

Hiukset saa edelleen tarvittaessa miniponnarille, mutta nyt hiukset on takaa sen verran lyhyet, että arjessa minulla on tavoitteena pitää niitä auki. Hiukseni eivät koskaan vahvistu jos pidän niitä aina kireällä ponnarilla joka katkoo hiuksia.

Tämä oli siis rehti ja yksinkertainen tavoitteemme viime viikolla uusien hiusten suhteen. Kampaajakäynnistä on kulunut alle viikko, ja arvatkaapa miten on mennyt? Pidin hiuksiani auki ensimmäiseen pesuun asti, ja sen jälkeen olin kulkenut miniponnarissa. En vain osaa olla hiukset auki, enkä myöskään osaa laittaa niitä yhtään mitenkään!

En saa niitä suoriksi enkä kiiltäviksi kuten ne kuvassa ovat, vaan vaikka kuinka yritän, hiusteni luonnonkihara puskee laittamisestani huolimatta esiin, ja hiukset näyttävät hetkessä ysäripörröltä.

Rakastan hiusteni taipuisuutta ja luonnollista kiharaa silloin kun hiukseni ovat pitkät. Silloin niitä ei tarvitse laittaa mitenkään, vaan ne kihartuvat kauniille laineille. Lyhyenä kihara on intensiivisempi, välillä ihan korkkiruuvilla, ja sellainen kampaus ei mielestäni sovi minulle lainkaan.

Minulla on käytössäni suoristusrauta ja kihartimia, sekä valtavasti hyviä hiustuotteita, mutta kun en vaan osaa niin en osaa! Olisinkin nyt kiitollinen jokaisesta hiusvinkistä, jolla pääsisin edes lähelle kuvan hiusten lopputulosta.

Kannattaisiko ostaa pyöröharja? Testasin sellaista joskus, ja sain hiukseni ainoastaan sähköiseksi. Entäs suoristusrauta? Suoristusraudalla saan kyllä hiukseni suoraksi, mutten osaa taivuttaa sillä latvoja. Kihartimella saan aikaan vain kiharaa, jota en tässä tapauksessa halua.

Hiuksissani on nyt kaunis ja luonnollinen väri, ja hiusten mallikin on mieleeni. En vaan saa kampauksesta sen parhaita puolia esiin. Hitsit miten turhauttavaa!