Browsing Category

yks juttu

Totuuden siemen

15/06/2017

tunnetila: oivallus

Kuulin eilen raitiovaunussa kahden vanhemman miehen juttelevan keskenään. He päivittelivät nykyistä maailman menoa.

Puheissa vilisivät aiheet, joita ei viime päivinä ole voinut välttää kuulemasta. Trump, hallituskriisi, tornitalon palo Lontoossa, terrori-iskut ympäri Eurooppaa ja Suomen huono sää.

Toinen miehistä totesi lakonisesti ”Mihin tämä maailma oikein on menossa? Yritä tässä sitten elää normaalia elämää, täällä kuoleman varjon laaksossa.”

Toinen miehistä mietti hetken, ja pian hänen ilmeensä kirkastui. ”Kuoleman varjon laakso. Tiedätkö, tuo on oikeastaan aika positiivinen ajatus. Nimittäin jos tulee varjo, se tarkoittaa sitä, että jossain täytyy paistaa aurinko.”

Niinpä niin. Kyllä vanhemmat herrasmiehet tietävät elämästä kaiken olellisen!

 

Ps. Muistathan osallistua Lumenen tuoteiden arvontaan!

Sukujuhlia

11/06/2017

tunnetila: pohdiskelu

Vietimme viikonloppua Oulun suunnalla. Parin päivän visiitin pääasiallisena syynä oli jättää hyvästit ihmiselle, jonka lämpö, ystävällisyys ja toisten huomioiminen jää elämään muistoissamme hänen poismenonsa jälkeenkin.

Vielä parikymmentä vuotta sitten sukulaisia tuli tavattua rippi- ja yo-juhlissa, ristiäisissä ja häissä. Juhlat olivat iloisia, ja niitä oikein odotti. Nyt, Albinonin Adagion soidessa uruista, kyynelten valuessa pitkin poskia totesin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä surullisemmiksi sukutapaamiset muuttuvat.

Niin kurjaa! Miksi ihmiset eivät järjestä enemmän juhlia? Miksi esimerkiksi pyöreitä vuosia juhlitaan nykyään niin harvoin?

Äitini on järkännyt synttärijuhlat aina, kun hän on saavuttanut seuraavan vuosikymmenen. Noissa juhlissa on aina ollut hauskaa. Juhlissa toteamme porukalla, että tätä me tarvitsemme, enemmän iloisia juhlia ja sukutapaamisia.

Ja sitten kuluu taas vuosia, eikä kenestäkään kuulu mitään.

Johtuuko tämä kiireestä? Ollaanko nykyään niin kiireisiä, että juhlia ei ehditä järjestää? Vai ajattelevatko kaikki, ettei kukaan kuitenkaan ehdi tulla paikalle? Vai onko nykypäivän vaatimukset juhlien suhteen kohtuuttomia? Vaativatko juhlien järjestäjät itseltään liikoja? Täytyisi olla sitä ja tätä ja tuota, vasta silloin juhlat on onnistuneet.

Olen jo vuosia haaveillut serkkutapaamisesta. Minulla on ihania serkkuja, joita tulee tavattua ihan liian harvoin. Onnistuisikohan sitä vaikka tänä kesänä löytämään yhteisen ajan, jolloin kaikki pääsisivät tulemaan samaan paikkaan samaan aikaan? Tarjoilut voisi hoitaa nyyttärimeinignillä, jolloin järjestäjällä ei olisi kaikkia paineita niskassaan.

Rennot yhteiset tapaamiset ovat kaikista kivoimpia. Ei kaiken tarvitse olla ”paperilla täydellistä”. Täydelliset juhlista tekee sinne saapuneet ihmiset ja se, että saa viettää rauhassa aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.

Onneksi parin viikon päästä on juhannus. Sitä vietämme mökillä kivalla, perinteisellä porukalla. Toivotaan, että juhannuksesta alkaa mukavien (suku)juhlien täyteinen kesä.

#ripsaritposkilla

09/06/2017

tunnetila: ärtymys

Olin tällä viikolla pressitilaisuudessa, jossa useat brändit esittelivät tuoteuutuuksiaan. Kiertelin tilaisuudessa tunnin verran esittelystandiltä toiselle ja juttelin brändien edustajien kanssa. Tilaisuudesta lähtiessäni katsahdin peiliin. Minulla oli ripsivärit pitkin poskia!

Vaikka olisi voinut kuvitella ensimmäisen tunteen olevan häpeä (”Apua minkä näköisenä olen ollut tilaisuudessa!”), niin tällä kertaa ensimmäinen tunnetila mitä koin, oli ärtymys. ”Miksi kukaan ei sanonut minulle, että silmämeikkini on levinnyt?!”

Juttelin tilaisuudessa vähintään kymmenen ihmisen kanssa, ja heistä jokainen antoi minun kävellä seuraavalle ständille ripsivärit poskilla.

Ripsarit poskilla tai korianteria hampaanvälissä. Miksi ihmisten on niin vaikea kertoa kanssaihmiselle, että jokin on vinossa? Eikö toisten asioihin haluta puuttua? Koetaanko se ulkonäön arvostelemiseksi?

Se, että kertoo ripsivärin levinneen tai pinaatinlehden jääneen hampaaseen, ei ole toisen ulkonäköön puuttumista, vaan ystävällisen lähimmäisen tapa osoittaa että välittää ja ottaa toiset huomioon.

Eräs ystäväni kysyi minulta kerran kaupungilla ollessamme onko minulla peiliä mukana. Kaivoin peilin laukustani ja ojensin sen hänelle. Hän totesi ”En minä sitä tarvitse. Ajattelin, että voisit kurkata siihen itse.” Ja siellähän ne ripsarit taas olivat, menneet ympäri naamaa lumituiskussa.

Olin ystävälleni todella kiitollinen ettei hän antanut minun kulkea koko päivää ripsarit poskilla, vaan kertoi tuosta epäkohdasta minulle heti sen huomatessaan.

Eiköhän keksitä yhdessä joku kohtelias ja helppo tapa, jolla toiselle voi ilmoittaa, että nyt kannattaisi kurkata peiliin.

Mitä Te teette tai sanotte noissa tilanteissa? #ripsaritposkilla

Matka mielessä

10/05/2017

tunnetila: onni

Kesäiset lyhythihaiset puserot, ohuet silkkihousut ja kevyet espadrillot on kaivettu esiin ja viikattu sievästi lentolaukkuun aurinkovoiteen viereen. Huomenna alkaa viiden päivän miniloma Madridissa. Voi jestas miten olenkaan kaivannut pientä irtiottoa ja lomafiilistä!

Sää Madridissa on ollut viime viikkoina lähempänä +30 astetta ja olen ollut onneni kukkuloilla pelkästä ajatuksesta. Eilen kuitenkin tulevan viikon sääennustetta katsoessani havaitsin ikävän muutoksen säässä.

Lämpötila putoaa sopivasti juuri huomenna sinne matkustaessani +19 asteeseen ja tiedossa on ukkoskuuroja loppuviikolle.

Noooooo, on siellä ainakin lämpimämpää kuin täällä. Ja sataa luntakin vähän vähemmän. Ja ruoka on hyvää ja edullista, viinistä puhumattakaan. Tunnelma on tavernoissa katossa jos ihmiset pakenevat spontaanisti sisälle sadekuuroja pakoon. Myös maailman upeimmissa museoissa luuhailee mielellään tuntikausia, jos ulkona ukkostaa.

Eli eipä tässä mitään hätää olekaan! Jos Teillä on laittaa jakoon hyviä Madrid-vinkkejä etenkin kivoista ruokapaikoista, niin vinkit otetaan ilolla vastaan. Olen tehnyt etukäteen vain yhden pöytävarauksen. Muuten ajattelin mennä sinne minne nenä näyttää, ja mistä tulee herkullisimmat tuoksut.

Päivitän lomani aikana kuvakuulumisia Tunnetilan Instagramiin, mutta blogi saa jäädä hetkeksi huomiotta. Jos ette vielä seuraa Tunnetilaa Instassa, niin nyt mars seuraamaan.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Kuvat: Ida / Ida365

Sunnuntaiahdistus

30/04/2017

tunnetila: pohdiskelu

Vappuaaton aamu. Sade ropisee ikkunaan. Tyypillinen vappusää Suomessa.

Sateesta huolimatta heräsin tänä aamuna suunnattomaan onnentunteeseen. Tajusin, että vaikka tänään on sunnuntai, huomenna ei silti tarvitse mennä töihin. Nousin ylös seitsemältä, sillä en malttanut antaa sunnuntain lipua ohi.

Nuorempana ahdistus maanantaiaamun kouluunmenosta alkoi hiipiä mieleen vasta sunnuntai-iltana nukkumaan mennessä. ”Yäk, aamulla kun herään, on mentävä kouluun!” Nykyään tuo sama tunne on hiipinyt sunnuntaiaamuihin. ”Voi ei, tästä alkaa viikon viimeinen vapaapäivä, huomenna töihin!”

Minulla on kiva työ josta pidän. Miten sinne meneminen voikin tuntua välillä näin ahdistavalta?

takki ja neule Uniqlo, housut Rosemunde,
huivi H&M Premium*, lenkkarit Nike*

Kun pääsen töihin siellä on yleensä ihan kivaa. Kiireistä, mutta kivoja työkavereita ja muutenkin mukavaa. Vaikka tiedän tuon, niin silti ajatus töihin menosta saa tavallisena sunnuntaiaamuna aikaan kurkkua kuristavan tunteen.

Miten pelkkä ajatus työstä ehtii muuttua valtavaksi möröksi jo yhden vapaapäivän jälkeen? Tunnistatteko Te itsessänne samanlaisen sunnuntaiahdistuksen, tai oletteko kenties päässeet siitä jotenkin eroon?

Nyt aion nauttia tästä ylimääräisen vapaan mukanaan tuomasta onnentunteesta koko päivän. Ja huomenna tsemppaan itseni alkavaan viikkoon sillä ajatuksella, että tuleva työviikko on normaalia lyhyempi. Hurraa!

Minulla ei ole vapulle mitään suunnitelmia. Nautin kotona olosta täysin siemauksin, enkä luo itselleni yhtään aikataulua tai pakollista tekemistä. Tassuttelen vaikka koko pitkän viikonlopun kotona villasukissa jos siltä tuntuu, enkä näytä nenääni ulkona. Satakoot, en anna sen pilata hyvää mieltäni!

Hauskaa vappua kuomat! Toivottavasti vappusuunnitelmanne onnistuvat säässä kuin säässä!

Kuva: Ilona / Torpan Tyttö