Browsing Category

yleistä höpinää

Kiire oikoo mutkat ja mielen

tunnetila: pohdiskelu

Arvatkaa mikä on parasta lääkettä siihen, kun tuntuu ettei osaa mitään? Kiire. Aivan jäätävä kiire.

Kun esim. tajuat, että sinun pitäisi olla saman päivän aikana fyysisesti kahdessa paikassa yhtä aikaa, plus vielä näiden päälle olisi tiedossa verkkopalaveri, johon haluaisit osallistua. Lisäksi samalla täytyisi hoitaa kaikki muut juoksevat työasiat, vastailla sähköposteihin, kirjoittaa jokseenkin järkeviä tekstejä, suunnitella seuraavaa viikkoa ja sopia tulevan viikon aikatauluista.

Siinä ei kuulkaa jäädä kaivelemaan omaa napaa tai surkutella osaamattomuutta. Siinä painetaan hommia sen kummempia miettimättä, ja yritetään vain selviytyä päivä kerrallaan hommista edes jollain tavalla.

Oman osaamattomuuden märehtiminen vie aikaa ja voimavaroja, eikä nyt ole todellakaan aikaa sellaiseen turhuuteen. Eteenpäin vaan ja täysillä!

takki KappAhl*, huivi Balmuir*, mekko Miia Halmesmaa* (osa kaupallista yhteistyötä Weecos-lähettiläänä), laukku Marc Jacobs, korut Lillan Helsinki (korvikset saatu), sukat Helsingin Villasukkatehdas*, kengät Blue On Blue*

Päivät menevät kiireen ja pitkien työpäivien puitteissa nopeasti, eikä päivisin ehdi juuri murehtimaan. Kiire kuitenkin tuo mukanaan muita lieveilmiöitä, kuten stressin ja unettomuuden. Aamuyöllä kolmelta herääminen sydän tuhatta ja sataa hakaten, kaikki maailman murheet mielessä pauhaten, on alkanut taas tulla tutuksi.

Jotta elämässä olisi muutakin sisältöä kuin työ, olen buukannut lähes koko syksyn ajan joka viikolle jonkun kiva asian piristämään arkea ja virkistämään mieltä.

Olen käynyt viime viikkojen aikana kaksi kertaa elokuvissa ja viettänyt ihanan juusto-viini-illan ystäväni kanssa. Ensi viikolla tiedossa on hieronta, ja seuraavien viikkojen aikana kasvohoito, teatteri-ilta, Ayurvedinen hemmottelupäivä, treffejä ystävien kanssa jne.

Toki kiihtyvä koronatilanne saa mietteliääksi ja ihmisten ilmoilla liikkuminen vähän hirvittää. Olen kuitenkin miettinyt asian niin, että koska olen tällä hetkellä läsnätöissä joka päivä, voin saada koronan vaikka työmatkalla. Eli kun käyn nyt töissä, enkä ole koko aikaa kotona turvassa kuten keväällä, niin voin ihan hyvin samalla myös vähän elää. Maski päällä, käsidesi ja kumihanskat mukana, turvavälit huomioiden.

Tiivis työrupeamani kestää marraskuun loppuun asti, eli seitsemän viikkoa on vielä jäljellä. Sen jälkeen koittaa lähes kuukauden mittainen joululoma, jonka aikana on tarkoitus ladata akkuja ja olla vaan!

Tiivistä hurlumheitä ja projektityötä jaksaa paremmin, kun tiedossa on päivä, jonka jälkeen tahti tulee helpottamaan. Oman osansa jaksamiseen tuo myös mielenkiintoinen työ, jota taidan osata joka päivä edes ihan pikkasen paremmin. Tai sitten vain olen lakannut murehtimasta omaa osaamistani. Molemmat vaihtoehdot on minusta ihan yhtä hyvät!

Kuvat: Vilma

Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska

tunnetila: pohdiskelu

Ystäväni lähetti minulle muutama vuosi sitten meemin, jossa luki: ”Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska.” Nauroin katketakseni tuolle lausahdukselle, ja siitä lähtien olemme ystäväni kanssa muistutelleet toisiamme kyseisestä lauseesta ja elämän realiteeteista.

Lauseen ajatushan on oikeasti ihan kamala. Itseluottamus, ja luotto omaan osaamiseen, kun on pärjäämisen A ja O. Kun luottaa itseen ja tietää mitä tekee, hommat hoituu kyllä. Mokia saattaa sattua, niitä sattuu kaikille, mutta osaamiseesi mokat eivät vaikuta.

Olen itse juuri se tyyppi, joka yrittää aina valaa uskoa kanssaihmisiin. ”Sä pystyt kyllä! Tuo onnistuu varmasti. Tsemppiä, sä pärjäät takuulla!” On ollut helppo huudella ja olla muille tukena, kun on luottanut omaan osaamiseen, eivätkä pienet vastoinkäymiset ole juuri itsetuntoa horjutelleet.

Mutta mitäs sitten, kun omaan osaamiseen ei yhtäkkiä olekaan minkäänlaista luottoa?

Vaihdoin elokuun alussa työtä. Siirryin syksyksi töihin uuteen projektiin. Projekti on haastava, kaikille uusi, ja hyvin työläs. Pyörää niin sanotusti keksitään uudestaan, eikä vanhoihin lainalaisuuksiin juuri tartuta. Koko työryhmä on innoissaan, mutta silti vähän kauhuissaan. Mitähän tästä oikein tulee?

Vaikka uusi työ on innostava ja mielenkiintoinen, niin on ihan järjettömän raskasta, ja henkisiä voimavaroja kuluttavaa, olla jatkuvasti uuden äärellä. Kyseenalaistan päivittäin omaa osaamistani, ja huomaan, etten tiedä tästäkään asiasta yhtään mitään.

Palavereissa odotan jännittyneenä, milloin joku kysymys osoitetaan suoraan minulle, ja minun pitäisi vastata jotan fiksua tai rakentavaa. Mitä mä muka sanon? Kaikki muut ihmiset tässä tiimissä tietävät mitä tekevät, ja heillä on hyviä ideoita. Minulla ei päässä liiku mitään. Hävettää ja turhauttaa. Kaikki varmasti miettivät, mitä tuo tollo tässä projektissa edes tekee.

Olen syksyn aikana todennut useita kertoja, että kärsin huijarisyndroomasta. Huijarisyndroomassa ihminen ei luota omaan osaamiseensa, vaan pelkää koko ajan, milloin muut huomaavat, että hän ei osaa mitään. Kaikki menee todellisuudessa ihan hyvin, mutta itsen epäily on koko ajan läsnä, ja tekee syndroomasta kärsivän elämästä hankalan. Tuo tunne on ollut minulla läsnä koko syksyn, ja ai että se on raskasta!

Tällä viikolla muistin kuitenkin tuon ystäväni minulle lähettämän meemin. Totesin, että kaikessa karuudessaan se antaa minulle juuri nyt voimia pärjätä eteenpäin. Voihan nimittäin olla, etten podekaan huijarisyndroomaa, vaan olenkin oikeasti uudessa työssäni ihan paska!

Tuo ajatus on tuntunut jotenkin vapauttavalta. Kaikkea uutta ei voi eikä tarvitse osata, ja ehkä juuri tämä on se juttu, mitä en oikeastikaan osaa. Mutta osaamattomuus mahdollistaa oppimisen, eli toivoa ei vielä ehkä olekaan menetetty. Työtä se vaatii, mutta kehittymisen mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Aika helpottava ajatus!

Onko huijarisyndrooma Teille tuttu tunne?

Syksytsemppausta

tunnetila: pohdiskelu

Istahdin äsken koneelle ja kirjoitin postauksen kesän kaipuusta. Kirjoitin kaipaavani jo nyt mukavia lounaita aurinkoisilla terasseilla ja leppoisia lukuhetkiä puistoissa. Kaipasin valoisia iltoja, jotka jatkoivat päiviä vielä työpäivien jälkeen, ja kesän mukanaan tuomaa huoletonta elämää. Harmittelin syksyn vääjäämätöntä saapumista.

Huomasin, että minua alkoi kirjoittaessa vähän itkettää. Postaus oli synkkä, ja oikein hätkähdin itsekin niitä tummanpuhuvia sanoja, jotka sormeni olivat määrätietoisesti postaukseen naputelleet.

Tiedän olevani kesäihminen, ja eläväni lämmössä ja auringossa kaksin verroin, mutta eihän tästä mitään tule, jos alan synkistellä ja itkeskellä heti ensimmäisten kuulaiden syyspäivien saapuessa. Tätä, ja paljon pahempaa, kun on edessä taas yli puoli vuotta.

Deletoin siis kaiken aiemmin kirjoittamani. Nyt olen saman postauksen äärellä, ja yritän (vaikka väkisin) kaivella esiin syksyn hyviä puolia. Auttakaa minua kommenttiboksissa, jos näyttää siltä, että tästä ei tule mitään.

pusero ja housut Pierre Robert*, laukku Iittala X Issey Miyake, korvikset* ja sormukset LillanHelsinki, kengät Pomar*

Syksyssä kivaa on:

  • raikas sää, jolloin ulkona on helppo hengittää
  • kynttilät, takka ja kauniit valot
  • kotimaiset omenat
  • neuleet, takit ja syyskengät
  • teehetket
  • saunaillat
  • punaviini
  • teatterien avautuminen

Jep, siinäpä ne mukavat asiat nyt sitten olivat. Mietin noita ainakin 20 minuuttia, enkä keksinyt syksystä mitään muuta kivaa. Auttakaa! Mistä asioista Te nautitte syksyssä?

Kerätään tänne yhdessä lista syksyn kivoista asioista, joihin voimme aina palata jos (=kun) alkaa ahdistaa!

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Loma pilalla, stressi tilalla

tunnetila: ahdistus, innostus ja jännitys

Arvatkaa mitä tein? Pilasin rennoksi ja palauttavaksi tarkoitetun kesälomani heti loman ensimmäisenä päivänä.

Juuri nyt minun pitäisi olla lomalla ja nautiskella elämästä. Mitä vielä. Olen koko ensimmäisen lomaviikon herännyt aamuyöllä paniikissa ja valvonut aamuun asti valtavan stressin kourissa. Päivisin olen ahdistunut ja rintaa puristaa. Tunne rennosta lomasta on tipotiessään. Voi hiton hiton hitto!

Ai mitä tapahtui? Noh, törmäsin viikko sitten perjantaina työkaverini FB feedissä kuviin kivannäköisestä vuokra-asunnosta. Asunto oli ihan nykyisen kotimme naapurissa, mutta pienempi ja edullisempi.

Näytin kuvat miehelleni ja hän innostui asunnosta heti. Otin omistajaan yhteyttä ja sovimme treffit asunnolle maanantaille, lomani ensimmäisen päivän aamuun.

Maanantaiaamuna kymmeneltä kävimme katsomassa asuntoa, ja samana iltana ennen kello yhdeksää vuokrasopimus oli jo allekirjoitettu. Uusi koti odottaa meitä heinä-elokuun vaihteessa.

MITÄ HITTOA??? MINÄHÄN VIHAAN MUUTTAMISTA!

”Muuttomme on vihdoin ohi. Kaikki meni muutossa onneksi hyvin. Tai siis niin hyvin, kuin tuo kammottava tapahtuma voi mennä. Olemme viime vuosina muuttaneet kahden vuoden välein. Voi kunpa tällä kertaa saisimme asua samassa osoitteessa vaikka edes viisi vuotta.” Blogipostaus Tunnetilassa, kirjoitettu 2.4.2015

Taisin tuossa postauksessa tietämättäni ennustaa tulevaa. Niinhän siinä nimittäin kävi, että vähän yli viisi vuotta tässä ihanassa kodissa oltiin, mutta nyt on aika siirtyä kohti uutta.

Uusi kotimme on pienempi ja edullisempi, mutta monilta osin myös järkevämpi, kodikkaampi ja sympaattisempi kuin tämä nykyinen. Olen koko ajan tässä asuessa sanonut, että emme tee mitään kolmannella huoneella tai kolmella kauniilla, mutta toimimattomalla kakluunilla.

Uudessa kodissa on tehokkaat neliöt ja kakluuni, joka toimii. Uskon, että tulemme viihtymään asunnossa tosi hyvin, vaikka nykyisen kodin ihanaa erkkeriä tulee varmasti ikävä.

Muutan siis vajaan kuukauden päästä mielelläni uuteen kotiin, mutta muuton ajoitus ei voisi olla akkujen lataamisen suhteen huonompi. Miksen IKINÄ voi pitää lomaa lomana, vaan otan lomalle aina jotain saakelin projekteja???

Nyt minua odottavat loman ratoksi 85 m2 asunto ja vinttikomero, jotka molemmat täytyy käydä tavaroista läpi, ja pakata muuttoa varten. Hyi olkoon! Pelkkä ajatus itkettää ja saa aikaan vatsan väänteitä.

Seuraavat pari viikkoa yritän kuitenkin nollata päätäni ja pidän lomaa ainakin blogista, ehkä jonkin verran myös Instagramista. Haluan kerätä tulevien viikkojen ajan kunnolla voimia muuttoon, ja syksyllä alkavaan uuteen työprojektiin.

Niin, minulla siis vaihtuu koti ja työ 1.8. Voi jestas sentään. Olisi tehnyt joutilaisuus ihan hyvää juuri nyt.

Juhannusaatto kaupungissa

tunnetila: ilo

Olemme viettäneet viimeiset 16 juhannusta mieheni perheen mökillä pohjoisessa. Mukana on aina mieheni perhettä vaihtelevalla kokoonpanolla, mutta juhannustraditiot on samat vuodesta toiseen.

Mökille lähdetään joka kerta Cittarin kautta, ja ostoskärry ladotaan täyteen herkkuja. Automatka kaupungista venerantaan tuntuu malttamattomasta pitkältä, ja yleensä myös mieheni isä, joka on jo mökillä odottamassa meitä, soittaa meille matkan aikana vähintään kerran kysyäkseen missä kohtaa ollaan tulossa.

Saareen päästyämme pöydässä odottaa mansikkakakku, mieheni äidin tekemiä muita leivonnaisia sekä makeaa kuohuviiniä. Siitä se mökkielämän ihanuus ja kaikki muut juhannustraditiot saunoineen, uinteineen, grillailuineen ja seurapeleineen lähtevät soljumaan omalla painollaan, satoi tai paistoi.

Mökkijuhannus saaressa on yksi vuoteni kohokohdista, joten voitte arvata miten harmissani olin, kun päätimme tänä vuonna jättää juhannusreissun väliin koko kevään kestäneen poikkeustilan vuoksi.

Olin jo vaipua epätoivoon, kun yritin miettiä meille jotain kivaa tekemistä viikonlopuksi. Mikään ei tuntunut oikealta. Lopulta päätin, että ihan sama mitä tehdään, kunhan ollaan mieheni kanssa yhdessä.

Päätimme tehdä asioita, joita ei olla tänä keväänä perusarjessa ehditty tehdä, vaikka monta kertaa ollaan niitä suunniteltu.

Kävimme Teurastamolla syömässä, kävelimme Mustikkamaalle uudistuneen Kalasataman kautta ja tutustuimme sen arkkitehtuuriin. Pötköttelimme rannalla Mustikkamaalla ja pulahdimme mereen vilvoittelemaan.

Kotiin kävelimme yöttömän yön suomia ilta-aurinkoisia rantoja pitkin. On kyllä pakko sanoa, että helteinen Helsinki on ihan mielettömän upea paikka, oli vuorokaudenaika mikä tahansa!

Kaikista epäilyksistä huolimatta on näin jälkikäteen todettava, että olipa meillä kiva juhannusaatto. Ja tietysti aloitimme sen käymällä päivällä Cittarissa, ja ostimme sieltä kärryn täyteen herkkuja!

Menikö Teiltä juhannussuunnitelmat uusiksi poikkeuskevään vuoksi, vai pääsittekö juhlimaan juhannusta vanhaan malliin? Ihanaa juhannusviikonlopun jatkoa kaikille!