Browsing Category

yleistä höpinää

Liian etuoikeutetussa asemassa?

tunnetila: pohdiskelu

Listasin edellisessä postauksessani uusia ilonaiheita, joita maailman outo tilanne on elämääni tuonut. Suurin iloa tuottanut asia, mistä olen viime aikoina todella nauttinut, on kuitenkin arjen joustavuus.

Toki teen joka päivä töitä etänä (välillä liikaakin) ja pysyn sen myötä kiinni arjen rutiineissa, mutta se, että voin halutessani herätä aamulla ilman kellonsoittoa, käydä virkistävällä kävelyllä lounastauolla ja illat näyttävät kalenterissa tyhjää, on tuntunut käsittämättömän upealta!

En ole tainnut edes ymmärtää, miten älyttömän poikki olen ollut viime vuosien menosta ja meiningistä. Toki olen tiennyt, että menoa kannattaa rauhoittaa, ja niin olen tietoisesti alkuvuonna jo tehnytkin, mutta yhtäkkiä kokonaan tyhjentynyt kalenteri on tuonut elämääni yhden todella tärkeän asian, nimittäin yöunen.

Vaikka mieli on poikkeuksellisen tilanteen vuoksi kovilla ja tunteet vaihtelevat saman päivän aikana pelosta toivottomuuteen ja huolesta pieniin ilon läikähdyksiin, ei tuo kaikki ole vielä vaikuttanut yöuneeni.

Kuvat maaliskuun alusta Tampereelta, jolloin pääsin nauttimaan muutaman yön lempihotellini Tammerin upeasta palvelusta

Ainut asia, mitä pohtimalla menetän varmasti yöuneni on se, kun alan miettiä miten epäreilun etuoikeutetussa asemassa olen, kun saan edelleen tehdä töitä ja voin tehdä työni etänä, turvassa omassa kodissani.

Esimerkiksi hoiva-alalla olevat ihmiset pelastavat Suomea ja maailmaa pitkissä ja raskaissa työvuoroissa. Perheelliset yrittävät hoitaa samaan aikaan työtään, kotia ja lastensa koulua. Osa ihmisistä on menettänyt työnsä, ja heidän toimeentulonsa on uhattuna.

Minä taas olen kotona ja nukun yöni pitkästä aikaa hyvin. Tunnen valtavan huonoa omatuntoa ollessani näin etuoikeutetussa asemassa. Teen kuitenkin kaikkeni, jotta pyörät pyörisivät Suomessa myös koronan aikana, ja yritän auttaa esimerkiksi pienyrittäjiä mahdollisuuksieni mukaan. En uskalla edes ääneen sanoa, kuinka paljon olen viime aikoina tehnyt hankintoja #supportyourlocal -hengessä.

Päätin kuitenkin, että nyt ei lasketa! Kun jokainen suomalainen tuo sen korren kekoon, jonka tässä hetkessä pystyy elämästään irroittamaan, niin hyvä tulee. Olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä, jonka suunta on myrskyävältä mereltä suojaisaa poukamaa kohti.

Yhteisöllisiä ilonaiheita

tunnetila: ilo

Olen kirjoittanut Tunnetila -blogiani vuodesta 2008 lähtien, ja nyt jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, voinko kirjoittaa postauksen tunnetilaksi sen tunteen, mikä minulla oikeasti tällä hetkellä on.

Haluan nimittäin kirjoittaa ilosta. Kaikista niistä kivoista asioista, mitä elämässäni on juuri nyt. Mutta onko se tässä vallitsevassa poikkeustilassa sopivaa?

Ainakin itse kaipaan elämääni kaikkien rajoitusten ja kurjien asioiden lisäksi mahdollisimman paljon positiivisia ajatuksia ja iloisia juttuja, joten päätin, että meni syteen tai saveen, tämä postaus olkoon täynnä iloisia asioita ja vähän jännittäviäkin uutisia!

mekko Ganni / second hand Zadaa, kashmirneule Store of Hope, sormus LillanHelsinki, kassi Samuji, kengät Pomar*

Mitä kaikkea kivaa elämässäni juuri nyt on? Mistä kaikesta nautin, vaikken juuri kotoa poistukaan? Tässä muutama juttu, joista saattaa olla iloa myös Teille.

Ensimmäisen ilahduttamismaininnan saa Hanna G:n #sunnuntaiserviisi.

Somevaikutaja ja kokki Hanna Gullichsen järkkää nykyään joka sunnuntai klo 15 Instagram-tilillään IG Liven, jossa kokkaillaan yhdessä. Hanna kertoo ruoan laittoon tarvittavat raaka-aineet IG-tilillään yleensä torstaisin, ja sunnuntaina kaikki innokkaat kotikokit ovat tarvikkeineen valmiina puhelimiensa ääressä.

Viime sunnuntaina mm. herkullisia uppomunia oli kokkailemassa parhaimmillaan yli tuhat tyyppiä. Tuo konsepti on ihan superkiva, ja olen jokaisella kokkauskerralla oppinut jotain uutta.

Toinen minua todella paljon ilahduttanut juttu on artistien livekeikat somessa. Viime perjantaina bongasin FB:stä lempparini Sophie Ellis Bextorin Kitchen Discon.

Brittiläinen discokuningatar oli pukeutunut kotonaan paljettiasuun, virittänyt olkkarin kattoon discopallon huikeine valoineen, pukenut paljetteja päälle myös mukana tanssiville ja välillä syliin haluaville lapsilleen, ja kaikessa tuossa kodin kaaoksessa veti liudan hittibiisejään.

Tanssin ja lauloin mukana kotiasussani ja harmittelin, että huomasin keikan vasta siinä hetkessä, kun Sophie siirtyi live-tilaan. Olisin nimittäin halunnut vaihtaa päälle bileasun itsekin, ja leikkiä olevani ”oikeasti” keikalla viettämässä perjantai-iltaa. Keikka oli ihan super!

Kolmas minua päivittäin ilahduttava juttu on #nallehaaste.

Oletteko huomanneet talojen ikkunoihin yhtäkkiä ilmestyneitä nalleja tai muita pehmoeläimiä, jotka kurkistelevat ulos? Asuinalueellani nalleja on ikkunoilla jo valtavasti!

Kun kouluun tai päiväkotiin ei pääse, eikä kavereiden kanssa puistossa leikkiminenkään ole sallittua, lapsille on haluttu järjestää jotain kivaa muuten niin tylsille kävelylenkeille vanhempien kanssa. Ennen metsästettiin puhelimella Pokemoneja, nyt löydetään nalleja ihan livenä!

Ihmiset ovat lähteneet innolla mukaan ilahduttamaan ulkoilevat lapsia, ja tuoneet heille ikkunoihin hauskaa bongattavaa. Eivätkä nuo nallet ole ikkunoissa ainoastaan lapsia varten. Olen alkanut bongailla niitä itsekin, ja ilahdun jokaisesta näkemästäni pehmotyypistä.

Kiitos ihmiset, että olette noin kivoja ja ajattelevaisia, ja lähdette mukaan hyväntuulen tempauksiin!

Meillä kyttäyshommiin ikkunalaudoille ovat päätyneet Mauri (matkamuistomyyrä Prahasta), Simo (hamsteri, jonka voitin narunvedosta Busch Gardensin huvipuistosta Virginiassa), Possu (joka on oikeasti virtahepo, ja joka löysi tiensä kotiimme Bilbaosta), sekä Pommi Kekkonen (Angry Birdsistä tuttu Pommi-lintu). Heh, tuntuu pehmotyyppejä riittävän tässäkin osoitteessa…

Myös virtuaalijumpat, joogat ja pilatekset ilahduttavat. Niistä kirjoittelin enemmän täällä. Osallistuin eilen myös ensimmäiseen virtuaaliseen pressitilaisuuteen! Diego Dalla Palman Contouring Master Class -livepressi oli tosi kiva ja toimiva. Sain IG Liven kautta erinomaisia meikkivinkkejä, ja pääsin näkemään, miten upeasti uusi varjostuspaletti toimii. Kiitos Marsaana, näitä lisää!

Poikkeustilan mukanaan tuomien, uusien ja ilahduttavien juttujen lisäksi minua ihan henkilökohtaisella tasolla ilahduttaa uusi blogiini liittyvä kuvio. Blogini on nimittäin nykyään osa 40+ -blogiyhteisöä!

Olen tänä vuonna pohtinut paljon blogini tulevaisuutta. Kun pitkän pohdinnan jälkeen päätin jatkaa blogini kirjoittamista, päätin samalla, että nyt olisi hyvä aika saada ympärille kiva bloggaajaporukka. Bloggaaminen kun on aika pitkälti yksinäistä puurtamista.

Heitin ajatuksen ilmaan, ja hyvin nopeasti palaset loksahtivat paikoilleen. Nyt ympärilläni on iso kasa mukavia kanssabloggareita, joista osan tunnen jo entuudestaan. Blogini ei muuta fyysisesti minnekään, mutten silti ole yksin.

Aika kiva ja virkistävä juttu, vai mitä sanotte?

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Toteen käyneet aavistukset

tunnetila: pohdiskelu

Minulla oli alkuvuodesta omituinen olo. Tuntui, että uusi vuosikymmen alkoi kummallisissa merkeissä ja näin ympärilläni koko ajan paljon surua ja erilaista murhetta. Pelkäsin koko ajan jotain oikeasti pahaa tapahtuvan, vaikka kaikki oli ihan hyvin.

Sain viime viikolla blogini lukijalta viestin, jossa hän muisteli kirjoituksiani tammikuussa. ”Muistatko kun vuoden alussa kirjoitit pelkääväsi, että uusi vuosikymmen alkaa jotenkin huonoissa merkeissä? Enpä olisi osannut aavistaa, että tuntemuksesi ovat näin oikeassa!”

Kirjoitin blogissani 15.1.2020 näin:

”Tapahtuuko täällä nyt jotain outoja, jopa merkittäviä asioita? Onko kaiken tuon itkun takana muutos ja jostain luopuminen, ja vuoden 2020 lopussa ihmisillä on kääntynyt elämässä uusi lehti? Ollaanko vuoden lopussa onnellisia ja mietitään, miten kamala uuden vuosikymmenen alku oli, mutta siitäkin selvittiin?”

Huh huh! Enpä olisi tuota kirjoittaessani uskonut, että alkuvuoden aavistukseni käy näin hyvin toteen.

Heti vuoden alussa uusi virus alkoi levitä Kiinassa, ja näin maaliskuun lopussa koronatilanne on vakava myös Suomessa. Juuri nyt meidän ei auta muu kuin totella viranomaisohjeita ja pysytellä sisällä ja vältellä ihmiskontakteja niin kauan kuin on tarvis.

En voi käsittää vielä tällä viikolla Pohjois-Suomen laskettelukeskuksissa tai kauppakeskuksen avajaisissa käyneiden ihmisten itsekkyyttä. Jos heille itselleen on ihan sama sairastuvatko tai pahimmassa tapauksessa menehtyvätkö virukseen, niin voisivat silti miettiä kanssaihmisten turvallisuutta. Ihan jokaiselle meistä ei ole ”ihan sama” sairastummeko koronaan vai emme.

Serkkuni asuu Pohjois-Italiassa juuri sillä alueella, joka eristettiin Italiassa ensimmäisenä. He eivät ole useampaan viikkoon saaneet liikkua kotoaan juuri minnekään. Kerran viikossa serkkuni käy kaupassa, muutoin alueella vahditaan, että ihmiset pysyvät kotona.

Viimeisimmässä viestissään serkkuni kertoi, että sinäkin päivänä heidän lähisairaalassaan oli koronaan kuollut 29 ihmistä. Hälyytysajoneuvot ajavat pillit päällä 24/7 kuljettaen vakavasti sairaita ihmisiä, ja alueella asuvilla on jo pelkästään tuon sielua viiltävän äänen takia olo, kuin he olisivat keskellä sotaa.

Ihan oikeastiko ihmiset täälläkin haluavat tuota, eivätkä voi luopua laskettelulomasta tai kauppakeskuksen avajaistarjouksista?

Minun pitäisi olla juuri nyt tulossa Tukhoman risteilyltä kotiin. Tietysti harmittaa, että tuo odotettu reissu ystäväni kanssa peruuntui, mutta hemmetti sentään, asiat on hyvin helppo laittaa tärkeysjärjestykseen jos toisessa vaakakupissa on risteily, toisessa terveys.

Mutta mitä nyt sitten voidaan tehdä, jos risteilyt ja muu liikkuminen ei ole mahdollista? Edellisessä postauksessani oli muutama vinkki kotona puuhasteluun.

Nyt pysytään kotona, ei panikoida, eletään päivä kerrallaan ja muistetaan, että tämä menee kyllä vielä ohi.

Jos kerran alkuvuoden aavistukseni alkuosa on pitänyt näin hyvin paikkansa, niin toivotaan, että myös sen loppuosa osuu oikeaan sekin.

”Ollaanko vuoden lopussa onnellisia ja mietitään, miten kamala uuden vuosikymmenen alku oli, mutta siitäkin selvittiin?” Näin tehdään! Kyllä me tästä yhdessä selvitään!

Pientä värähtelyä

tunnetila: pohdiskelu

Juuri kun pääsin sanomasta, että elämässäni mikään ei koskaan muutu, alkoi pientä värähtelyä tapahtua. Sain mm. lääkäriltä varovaisen diagnoosin selkäkipuiluni syystä.

Vaikka kyseessä oli vasta alustava epäilys ja asiaa alettiin vasta tutkia, niin silti menetin yöuneni moneksi yöksi. Ehdin jo miettiä, mitä kaikkia muutoksia diagnoosi toteutuessaan elämääni toisi. Yön pimeinä tunteina mietin kaiken tietysti pahimman kautta, ja suru ja epätoivo olivat vallata levottomana laukkaavan mielen.

Testitulokset ja röntgenit kertoivat kuitenkin hyviä uutisia, joten yksi selkäsairaus on nyt karsittu pois epäilysten listalta. Huh mikä helpotus!

jakku H&M Premium*, pellavatoppi Nanso, pellavahousut Max & CO, korvikset Butoni Design*, laukku Marimekko/Zadaa/DIY, espadrillot NOME*

Seuraavaksi yöuneni vei työpaikan organisaatiouudistus. ”Palettia laitetaan uuteen uskoon, ja nyt olisi hyvä sauma vaihtaa työtä jos kiinnostaa”, kaikki sanoivat.

Muutama päivä kului, ja pian pöydälläni oli ideat kolmesta uudesta työstä. Kaikki omalla tavallaan kiinnostavia, mutta… Aika iso mutta. Mitä jos hyppy uuteen on ajatuksena toisaalta kiinnostava ja virkistävä, mutta toisaalta taas pelkkä ajatus saa palan kurkkuun ja hapen loppumaan? Mitä jos on nykyiseen tyytyväinen, niin kannattaako vaihtaa pelkän muutoksen vuoksi? Olenko nyt ihan hölmö, jos en tartu uuteen? Mitä jos tulevat työkaverit ei olekaan kivoja? Mitä jos en tykkääkään uudesta työstä? Mistä pieni ihminen tietää mitä tehdä?

Siinä meni sitten taas muutama yö valvoessa, vatvoessa ja miettiessä. Haluanko oikeasti? Enkö halua koska olen nykyiseen tyytyväinen, vai enkö halua koska en uskalla ja olen nynny?

Noh, nyt tämäkin on ratkennut, eikä ainakaan toistaiseksi mikään muutu. Eli paljon melua (ja menetettyjä yöunia) jälleen kerran tyhjästä.

Näiden asioiden lisäksi olen menettänyt yöuneni ja viikottaiset lepohetket viime aikoina myös mukavien asioiden vuoksi. Olin mm. työmatkalla Kööpenhaminassa toissa viikonloppuna, ja viime viikonlopun olin Jyväskylässä kummipoikani perheen luona.

Yöunet Jyväskylässä jäivät aika vähiin, kun mm. saunoimme ystäväni kanssa yöllä puoli neljään herätyksen ollessa jo kahdeksalta. Rakkaan seuran ja kivan viikonlopun jälkeen väsymys on kuitenkin erilaista, kuin huolesta valvottujen öiden jälkeen.

Tällä viikolla ja tulevana viikonloppuna tarkoituksenani on vihdoin levätä, ja saada nukuttua univelkoja pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun elämässä on käynnissä pientä turbulenssia, on nukkuminen osoittautunut minulle näin vanhemmiten hieman hankalaksi.

Nukahdan aina hyvin, mutta herään muutaman tunnin jälkeen. Onko Teillä hyviä vinkkejä siihen, miten nukahtaa uudelleen sen jälkeen, kun herää klo 4.15, eikä uni tule millään? Uni loppuu, keho käy kierroksilla, ja mieli alkaa käydä läpi yleensä hämmentävän synkkiä asioita.

En usko, että olen ainut stressissä yöunensa menettävä, joten vinkit tulisivat varmasti monille tarpeeseen.

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Hermoja rassaava uudistus

tunnetila: ärsytys

Tiedättekö sen tunteen, kun joku (pienikin) asia alkaa ärsyttää aivan älyttömästi, ja lopulta sen aiheuttama ärsytys paisuu ja paisuu lähes kohtuuttomaksi? Jos tuohon soppaan lisätään vielä yhdeksi elementiksi epäoikeudenmukaisuus, on ärsytyskynnykseni jo todella korkealla.

Tällä kertaa ärsytyskynnykseni on äärimmilleen virittänyt HSL:n tuleva lippu-uudistus. Helsingin Seudun Liikenteen matkalippujen hinnat uudistuvat parin viikon päästä, ja voi jestas miten epäoikeudenmukaiselta tuo uudistus tuntuu Helsingin keskusta-alueella asuvan näkökulmasta!

Uudistuksessa Helsingin seutu on jaettu eri vyöhykkeisiin. Vyöhykkeitä on A:sta D:hen, ja matkalippuja voi ostaa kattamaan eri vyöhykkeet. Itse asun A-vyöhykkeellä. Myös työpaikkani on A-vyöhykkeen sisällä, kuten kaikki harrastuksenikin. Pelkkää A-vyöhykkeen lippua ei kuitenkaan voi ostaa, vaan mukaan on pakko ottaa myös B-vyöhyke, vaikkei ikinä sinne matkustaisikaan.

B-vyöhyke sisältää osan Espoota ja Vantaata, mutta ei kuitenkaan ylety lentokentälle asti. Ja lentokenttähän luonnollisesti olisi ainut paikka Vantaalla, minne matkustan edes muutaman kerran vuodessa.

pusero Majestic Filatures, huivi Balmuir*, aurinkolasit Tommy Hilfiger/Specsavers*, housut Voglia*, laukku Céline, kengät Repetto

Espoossa asuvat työkaverini iloitsevat alle puoleen putoavista työmatkakustannuksista, ja se on toki heille superkiva juttu, mutta minun matkani muuttuvat uudistuksen myötä kalliimmiksi. Käytän matkustaessani useinmiten raitiovaunua, ja tähän asti siihen on ollut ostettavissa edullinen ratikkalippu. Eipä ole uudistuksen jälkeen. Pelkkä ratikkalippu poistuu kokonaan lippuvalikoimasta uudistuksen myötä.

Maailmalla matkustellessa eteen tulee erilaisia matkalippujärjestelmiä. Miksei Helsinkiin voida tuoda vaikkapa Hongkongissa olevaa mallia, jossa matkat maksetaan sen pituuden mukaan? Hongkongissa matkakorttia vilautetaan kortinlukijalle kulkuneuvoon mennessä ja poistuttaessa.

Kortti laskee automaattisesti pysäkin välit, ja veloittaa kortilta matkan pituuden verran arvoa. Jos tuo oikeudenmukainen veloitustapa toimii yli seitsemän miljoonan asukkaan Hongkongissa, niin luulisi sen toimivan pikkuisessa Helsingissäkin.

Noh, ehkä yritän nyt ajatella asiaa niin, että kylläpä minulla on asiat elämässä hyvin, kun tällainen asia saa minut ärsyyntymään näin kohtuuttoman paljon. Että hienosti menee, jos eniten tällä hetkellä vituttava asia on HSL:n lippu-uudistus.

Ja ehkä täytyy myöskin ottaa asia niin, että on aika laajentaa elämänpiiriä pois Helsingin keskusta-alueelta, ja alkaa matkustelemaan ympäri Espoota iltakaudet ja viikonloput ihan muuten vaan. Ennen ajattelin, että maksan mielelläni asumisesta Helsingin keskustassa vähän enemmän, sillä säästän rahaa matkakustannuksissa. Nyt kun en voi enää ajatella noin, niin alkaa vähän mietityttää, että mitä jos etsisi reilusti edullisemman kodin jostain vähän syrjemmältä…

Miten on, Helsingin seudulla asuvat lukijani, oletteko Te voittajia vai häviäjiä tässä uudistuksessa?

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe