Browsing Category

yleistä höpinää

Kirkkain ajatuksin kohti tulevaa vuotta

tunnetila: onni

Olen yleensä vuodenvaihteessa onnellinen, mutta samalla aika väsynyt ja vähän huolissani.

Normaalisti tässä vaiheessa vuotta takana on noin viikon kestänyt joululoma, jonka aikana olen levännyt ja ladannut akkuja perheeni kanssa. Perheen kanssa vietetystä ajasta kumpuaa sisälläni onni ja kiitollisuus.

Vaikka takana on hetken lepo, niin tulevan vuoden työt tuntuvat kuitenkin alkavan ihan liian nopeasti joulun jälkeen. Yleensä vuoden vaihtuessa pelkään, etten ole ehtinyt palautua tarpeeksi syksyn töistä, ja odotan vähän kauhulla iäisyydeltä tuntuvaa kevättä. Tuota ikävintä vuodenaikaa, josta pidän kaikista vähiten. Kesälomaankin tuntuu aina olevan ikuisuus.

Heinäkuuhun on edelleen tuo karmaiseva 6kk, mutta tänä vuonna moni asia on kuitenkin toisin. Tällä hetkellä tuntuu, että olen ehtinyt kerrankin lomailla tarpeeksi.

Olen ollut nyt lomalla jo kolme ja puoli viikkoa. Lomailin intensiivisen ja ylitöiden täyteisen työsyksyn jälkeen kaksi viikkoa kotona Helsingissä ja yhdeksän päivää vanhempieni luona Savossa. Nuo viikot ovat hurahtaneet hetkessä, mutta olen kerrankin levännyt kunnolla. Mikä käsittämättömän upea tunne!

Olo on pitkästä aikaa energinen ja vireä, ja huomenna alkava uusi vuosi tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia. Ajatukset on kirkkaita, tulevaisuus kiinnostaa.

En toivo elämääni suuria muutoksia, enkä aio tehdä uuden vuoden lupauksia. Toivon vain, että saisin myös ensi vuonna pitää kaikki minulle rakkaat ihmiset lähellä, ja tavata heitä enemmän kuin kuluneena vuonna. Toivon hyvää, tasaista ja mukavaa arkea. Paljon naurua ja lämpimiä halauksia. Ystävällisiä sanoja, lempeitä katseita. Onnistumisia ja hyviä tekoja. Iloa, lempeyttä ja hyvää oloa.

Viime vuonna minulla oli vuoden vaihtuessa omituinen olo. Uuden vuosikymmenen alku tuntui kummalliselta, ja sitä se lopulta olikin. Juuri nyt oloni on huomattavasti luottavaisempi kuin vuosi sitten tähän aikaan. Toivotaan siis, että vaistoni pitää tälläkin kertaa paikkansa, ja pääsemme viettämään vuotta 2021 onnellisempien tähtien alla.

Hyvää vointia, läsnäoloa, selkeyttä, ymmärrystä, hervottomia kikatuskohtauksia ja lempeyttä Teille kaikille ensi vuoteen! Kiitos tästä vuodesta ja siitä, että jaksatte olla mukanani vuodesta toiseen.

Hei muuten, jos Teille on tullut mieleen postaustoiveita, niin kertokaa! Olisi kiva kuulla, mistä aiheista haluaisitte ensi vuonna blogistani (vielä näin kolmentoista vuoden jälkeen) lukea.

Onnellista uutta vuotta Teille kaikille!

Kotimaista kiireestä kantapäähän

tunnetila: ilo

Mistä tulee sanonta ”kiireestä kantapäähän”? Kiire-sana merkitsee vanhassa suomen kielessä myös päälakea. Sanonnan kiire-sana ei siis merkitse hoppua. Sanonta tarkoittaa siis kutakuinkin samaa kuin ”päästä jalkoihin”. (lähde)

Niin, eli nykysuomeksi sanottuna olen näissä kuvissa pukeutunut kotimaisiin vaatteisiin ja asusteisiin päästä varpaisiin. Kiireestä kantapäähän kuulosti kuitenkin näin joulustressin aikana paremmalta tavalta ilmaista sama asia.

Mutta miten on mahdollista, että minulla on joulustressi? Aloitin joululomani jo kaksi viikkoa sitten, enkä ole tehnyt kuluneiden viikkojen aikana oikeastaan yhtään mitään. Tai no, ehkä siitä se stressi johtuukin…

Olen viime viikkojen ajan noussut sängystä vasta kymmenen maissa. Syönyt aamiaista kotona tai kahviloissa lounasaikaan. Tehnyt iltapäivisin täsmäiskuja kaupungille joululahjojen toivossa. Kaupungilta olen tullut kotiin teelle, ja sen jälkeen kaikki illat on mennyt telkkaria tuijottaen. En edes muista mitä sieltä olen katsellut, mutta jotain ”aivot narikkaan” -ohjelmia ihan varmasti.

Lomapäivät ovat valuneet sormieni välistä kuin hiekka konsanaan. Koti on siivoamatta, tortut paistamatta ja kaksi tärkeää lahjaa on vielä hankkimatta. Siitä tuo stressi varmaan johtuu.

pipo Samuji, neule Hálo, housut Voglia, kengät Pomar*, sormus ja korvikset*Lillan Helsinki

 

Aloin nyt oikein miettimään, että mihin ihmeeseen olen saanut kulumaan menneet kaksi viikkoa. Olenko oikeasti katsonut Salkkareita ja Yle Femin joulukalenteria (ihan mahtava, suosittelen katsomaan vaikka kaikki luukut kerralla!) kaksi viikkoa putkeen? Mutta ehei, olen minä kalenterini mukaan tehnyt muutakin.

Olen mm. tavannut viittä (!) ystävääni turvavälein, käynyt dippaamassa +2,5 asteisessa meressä, ollut parissa blogiin liittyvässä tapaamisessa, ollut mallina kuvauksissa, osallistunut kahteen koulutukseen, käynyt kellumassa, piipahtanut kolmatta kertaa tänä syksynä koronatestissä (jokainen ”iik, onkohan mulle flunssa tulossa” -tuntemus on testattu, eikä koskaan ole tullut edes nuhaa, vaan olo on mennyt yön aikana ohi, voi huoh).

Ja ai niin, olen myös lomani aikana tehnyt yhden vähän suuremman ostoksen. Siitä kuitenkin lisää tuonnempana. Pidän teitä vielä hetken jännityksessä, sillä tekemäni ostos jännittää vähän itseänikin.

Eli pari viikkoa on jo joululomaa takana, ja yllättävän paljon kaikkea on tullut tehtyä, vaikka olo on sellainen, että olen vain maannut sohvalla. Mutta noista joululahjoista on kyllä nyt stressi päällä.

Tänään on pakko tsempata ja hakea ne viimeisetkin lahjat. Sitten saa jouluviikko alkaa, ja joutilas joulu tulla! Onko Teillä jouluvalmistelut jo tehty? Entä vietättekö perinteisen joulun vanhoin traditioin, vai aiheuttaako poikkeusvuosi Teille myös poikkeuksellisen joulun?

Tsemppiä kaikille jouluvalmisteluihin! Ja muistakaa: joulu tulee kyllä, vaikka ihan kaikki ei valmista olisikaan!

Kuvat: Ida / Ida365

Kiire oikoo mutkat ja mielen

tunnetila: pohdiskelu

Arvatkaa mikä on parasta lääkettä siihen, kun tuntuu ettei osaa mitään? Kiire. Aivan jäätävä kiire.

Kun esim. tajuat, että sinun pitäisi olla saman päivän aikana fyysisesti kahdessa paikassa yhtä aikaa, plus vielä näiden päälle olisi tiedossa verkkopalaveri, johon haluaisit osallistua. Lisäksi samalla täytyisi hoitaa kaikki muut juoksevat työasiat, vastailla sähköposteihin, kirjoittaa jokseenkin järkeviä tekstejä, suunnitella seuraavaa viikkoa ja sopia tulevan viikon aikatauluista.

Siinä ei kuulkaa jäädä kaivelemaan omaa napaa tai surkutella osaamattomuutta. Siinä painetaan hommia sen kummempia miettimättä, ja yritetään vain selviytyä päivä kerrallaan hommista edes jollain tavalla.

Oman osaamattomuuden märehtiminen vie aikaa ja voimavaroja, eikä nyt ole todellakaan aikaa sellaiseen turhuuteen. Eteenpäin vaan ja täysillä!

takki KappAhl*, huivi Balmuir*, mekko Miia Halmesmaa* (osa kaupallista yhteistyötä Weecos-lähettiläänä), laukku Marc Jacobs, korut Lillan Helsinki (korvikset saatu), sukat Helsingin Villasukkatehdas*, kengät Blue On Blue*

Päivät menevät kiireen ja pitkien työpäivien puitteissa nopeasti, eikä päivisin ehdi juuri murehtimaan. Kiire kuitenkin tuo mukanaan muita lieveilmiöitä, kuten stressin ja unettomuuden. Aamuyöllä kolmelta herääminen sydän tuhatta ja sataa hakaten, kaikki maailman murheet mielessä pauhaten, on alkanut taas tulla tutuksi.

Jotta elämässä olisi muutakin sisältöä kuin työ, olen buukannut lähes koko syksyn ajan joka viikolle jonkun kiva asian piristämään arkea ja virkistämään mieltä.

Olen käynyt viime viikkojen aikana kaksi kertaa elokuvissa ja viettänyt ihanan juusto-viini-illan ystäväni kanssa. Ensi viikolla tiedossa on hieronta, ja seuraavien viikkojen aikana kasvohoito, teatteri-ilta, Ayurvedinen hemmottelupäivä, treffejä ystävien kanssa jne.

Toki kiihtyvä koronatilanne saa mietteliääksi ja ihmisten ilmoilla liikkuminen vähän hirvittää. Olen kuitenkin miettinyt asian niin, että koska olen tällä hetkellä läsnätöissä joka päivä, voin saada koronan vaikka työmatkalla. Eli kun käyn nyt töissä, enkä ole koko aikaa kotona turvassa kuten keväällä, niin voin ihan hyvin samalla myös vähän elää. Maski päällä, käsidesi ja kumihanskat mukana, turvavälit huomioiden.

Tiivis työrupeamani kestää marraskuun loppuun asti, eli seitsemän viikkoa on vielä jäljellä. Sen jälkeen koittaa lähes kuukauden mittainen joululoma, jonka aikana on tarkoitus ladata akkuja ja olla vaan!

Tiivistä hurlumheitä ja projektityötä jaksaa paremmin, kun tiedossa on päivä, jonka jälkeen tahti tulee helpottamaan. Oman osansa jaksamiseen tuo myös mielenkiintoinen työ, jota taidan osata joka päivä edes ihan pikkasen paremmin. Tai sitten vain olen lakannut murehtimasta omaa osaamistani. Molemmat vaihtoehdot on minusta ihan yhtä hyvät!

Kuvat: Vilma

Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska

tunnetila: pohdiskelu

Ystäväni lähetti minulle muutama vuosi sitten meemin, jossa luki: ”Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska.” Nauroin katketakseni tuolle lausahdukselle, ja siitä lähtien olemme ystäväni kanssa muistutelleet toisiamme kyseisestä lauseesta ja elämän realiteeteista.

Lauseen ajatushan on oikeasti ihan kamala. Itseluottamus, ja luotto omaan osaamiseen, kun on pärjäämisen A ja O. Kun luottaa itseen ja tietää mitä tekee, hommat hoituu kyllä. Mokia saattaa sattua, niitä sattuu kaikille, mutta osaamiseesi mokat eivät vaikuta.

Olen itse juuri se tyyppi, joka yrittää aina valaa uskoa kanssaihmisiin. ”Sä pystyt kyllä! Tuo onnistuu varmasti. Tsemppiä, sä pärjäät takuulla!” On ollut helppo huudella ja olla muille tukena, kun on luottanut omaan osaamiseen, eivätkä pienet vastoinkäymiset ole juuri itsetuntoa horjutelleet.

Mutta mitäs sitten, kun omaan osaamiseen ei yhtäkkiä olekaan minkäänlaista luottoa?

Vaihdoin elokuun alussa työtä. Siirryin syksyksi töihin uuteen projektiin. Projekti on haastava, kaikille uusi, ja hyvin työläs. Pyörää niin sanotusti keksitään uudestaan, eikä vanhoihin lainalaisuuksiin juuri tartuta. Koko työryhmä on innoissaan, mutta silti vähän kauhuissaan. Mitähän tästä oikein tulee?

Vaikka uusi työ on innostava ja mielenkiintoinen, niin on ihan järjettömän raskasta, ja henkisiä voimavaroja kuluttavaa, olla jatkuvasti uuden äärellä. Kyseenalaistan päivittäin omaa osaamistani, ja huomaan, etten tiedä tästäkään asiasta yhtään mitään.

Palavereissa odotan jännittyneenä, milloin joku kysymys osoitetaan suoraan minulle, ja minun pitäisi vastata jotan fiksua tai rakentavaa. Mitä mä muka sanon? Kaikki muut ihmiset tässä tiimissä tietävät mitä tekevät, ja heillä on hyviä ideoita. Minulla ei päässä liiku mitään. Hävettää ja turhauttaa. Kaikki varmasti miettivät, mitä tuo tollo tässä projektissa edes tekee.

Olen syksyn aikana todennut useita kertoja, että kärsin huijarisyndroomasta. Huijarisyndroomassa ihminen ei luota omaan osaamiseensa, vaan pelkää koko ajan, milloin muut huomaavat, että hän ei osaa mitään. Kaikki menee todellisuudessa ihan hyvin, mutta itsen epäily on koko ajan läsnä, ja tekee syndroomasta kärsivän elämästä hankalan. Tuo tunne on ollut minulla läsnä koko syksyn, ja ai että se on raskasta!

Tällä viikolla muistin kuitenkin tuon ystäväni minulle lähettämän meemin. Totesin, että kaikessa karuudessaan se antaa minulle juuri nyt voimia pärjätä eteenpäin. Voihan nimittäin olla, etten podekaan huijarisyndroomaa, vaan olenkin oikeasti uudessa työssäni ihan paska!

Tuo ajatus on tuntunut jotenkin vapauttavalta. Kaikkea uutta ei voi eikä tarvitse osata, ja ehkä juuri tämä on se juttu, mitä en oikeastikaan osaa. Mutta osaamattomuus mahdollistaa oppimisen, eli toivoa ei vielä ehkä olekaan menetetty. Työtä se vaatii, mutta kehittymisen mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Aika helpottava ajatus!

Onko huijarisyndrooma Teille tuttu tunne?

Syksytsemppausta

tunnetila: pohdiskelu

Istahdin äsken koneelle ja kirjoitin postauksen kesän kaipuusta. Kirjoitin kaipaavani jo nyt mukavia lounaita aurinkoisilla terasseilla ja leppoisia lukuhetkiä puistoissa. Kaipasin valoisia iltoja, jotka jatkoivat päiviä vielä työpäivien jälkeen, ja kesän mukanaan tuomaa huoletonta elämää. Harmittelin syksyn vääjäämätöntä saapumista.

Huomasin, että minua alkoi kirjoittaessa vähän itkettää. Postaus oli synkkä, ja oikein hätkähdin itsekin niitä tummanpuhuvia sanoja, jotka sormeni olivat määrätietoisesti postaukseen naputelleet.

Tiedän olevani kesäihminen, ja eläväni lämmössä ja auringossa kaksin verroin, mutta eihän tästä mitään tule, jos alan synkistellä ja itkeskellä heti ensimmäisten kuulaiden syyspäivien saapuessa. Tätä, ja paljon pahempaa, kun on edessä taas yli puoli vuotta.

Deletoin siis kaiken aiemmin kirjoittamani. Nyt olen saman postauksen äärellä, ja yritän (vaikka väkisin) kaivella esiin syksyn hyviä puolia. Auttakaa minua kommenttiboksissa, jos näyttää siltä, että tästä ei tule mitään.

pusero ja housut Pierre Robert*, laukku Iittala X Issey Miyake, korvikset* ja sormukset LillanHelsinki, kengät Pomar*

Syksyssä kivaa on:

  • raikas sää, jolloin ulkona on helppo hengittää
  • kynttilät, takka ja kauniit valot
  • kotimaiset omenat
  • neuleet, takit ja syyskengät
  • teehetket
  • saunaillat
  • punaviini
  • teatterien avautuminen

Jep, siinäpä ne mukavat asiat nyt sitten olivat. Mietin noita ainakin 20 minuuttia, enkä keksinyt syksystä mitään muuta kivaa. Auttakaa! Mistä asioista Te nautitte syksyssä?

Kerätään tänne yhdessä lista syksyn kivoista asioista, joihin voimme aina palata jos (=kun) alkaa ahdistaa!

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe