Browsing Category

yleistä höpinää

Toteen käyneet aavistukset

tunnetila: pohdiskelu

Minulla oli alkuvuodesta omituinen olo. Tuntui, että uusi vuosikymmen alkoi kummallisissa merkeissä ja näin ympärilläni koko ajan paljon surua ja erilaista murhetta. Pelkäsin koko ajan jotain oikeasti pahaa tapahtuvan, vaikka kaikki oli ihan hyvin.

Sain viime viikolla blogini lukijalta viestin, jossa hän muisteli kirjoituksiani tammikuussa. ”Muistatko kun vuoden alussa kirjoitit pelkääväsi, että uusi vuosikymmen alkaa jotenkin huonoissa merkeissä? Enpä olisi osannut aavistaa, että tuntemuksesi ovat näin oikeassa!”

Kirjoitin blogissani 15.1.2020 näin:

”Tapahtuuko täällä nyt jotain outoja, jopa merkittäviä asioita? Onko kaiken tuon itkun takana muutos ja jostain luopuminen, ja vuoden 2020 lopussa ihmisillä on kääntynyt elämässä uusi lehti? Ollaanko vuoden lopussa onnellisia ja mietitään, miten kamala uuden vuosikymmenen alku oli, mutta siitäkin selvittiin?”

Huh huh! Enpä olisi tuota kirjoittaessani uskonut, että alkuvuoden aavistukseni käy näin hyvin toteen.

Heti vuoden alussa uusi virus alkoi levitä Kiinassa, ja näin maaliskuun lopussa koronatilanne on vakava myös Suomessa. Juuri nyt meidän ei auta muu kuin totella viranomaisohjeita ja pysytellä sisällä ja vältellä ihmiskontakteja niin kauan kuin on tarvis.

En voi käsittää vielä tällä viikolla Pohjois-Suomen laskettelukeskuksissa tai kauppakeskuksen avajaisissa käyneiden ihmisten itsekkyyttä. Jos heille itselleen on ihan sama sairastuvatko tai pahimmassa tapauksessa menehtyvätkö virukseen, niin voisivat silti miettiä kanssaihmisten turvallisuutta. Ihan jokaiselle meistä ei ole ”ihan sama” sairastummeko koronaan vai emme.

Serkkuni asuu Pohjois-Italiassa juuri sillä alueella, joka eristettiin Italiassa ensimmäisenä. He eivät ole useampaan viikkoon saaneet liikkua kotoaan juuri minnekään. Kerran viikossa serkkuni käy kaupassa, muutoin alueella vahditaan, että ihmiset pysyvät kotona.

Viimeisimmässä viestissään serkkuni kertoi, että sinäkin päivänä heidän lähisairaalassaan oli koronaan kuollut 29 ihmistä. Hälyytysajoneuvot ajavat pillit päällä 24/7 kuljettaen vakavasti sairaita ihmisiä, ja alueella asuvilla on jo pelkästään tuon sielua viiltävän äänen takia olo, kuin he olisivat keskellä sotaa.

Ihan oikeastiko ihmiset täälläkin haluavat tuota, eivätkä voi luopua laskettelulomasta tai kauppakeskuksen avajaistarjouksista?

Minun pitäisi olla juuri nyt tulossa Tukhoman risteilyltä kotiin. Tietysti harmittaa, että tuo odotettu reissu ystäväni kanssa peruuntui, mutta hemmetti sentään, asiat on hyvin helppo laittaa tärkeysjärjestykseen jos toisessa vaakakupissa on risteily, toisessa terveys.

Mutta mitä nyt sitten voidaan tehdä, jos risteilyt ja muu liikkuminen ei ole mahdollista? Edellisessä postauksessani oli muutama vinkki kotona puuhasteluun.

Nyt pysytään kotona, ei panikoida, eletään päivä kerrallaan ja muistetaan, että tämä menee kyllä vielä ohi.

Jos kerran alkuvuoden aavistukseni alkuosa on pitänyt näin hyvin paikkansa, niin toivotaan, että myös sen loppuosa osuu oikeaan sekin.

”Ollaanko vuoden lopussa onnellisia ja mietitään, miten kamala uuden vuosikymmenen alku oli, mutta siitäkin selvittiin?” Näin tehdään! Kyllä me tästä yhdessä selvitään!

Pientä värähtelyä

tunnetila: pohdiskelu

Juuri kun pääsin sanomasta, että elämässäni mikään ei koskaan muutu, alkoi pientä värähtelyä tapahtua. Sain mm. lääkäriltä varovaisen diagnoosin selkäkipuiluni syystä.

Vaikka kyseessä oli vasta alustava epäilys ja asiaa alettiin vasta tutkia, niin silti menetin yöuneni moneksi yöksi. Ehdin jo miettiä, mitä kaikkia muutoksia diagnoosi toteutuessaan elämääni toisi. Yön pimeinä tunteina mietin kaiken tietysti pahimman kautta, ja suru ja epätoivo olivat vallata levottomana laukkaavan mielen.

Testitulokset ja röntgenit kertoivat kuitenkin hyviä uutisia, joten yksi selkäsairaus on nyt karsittu pois epäilysten listalta. Huh mikä helpotus!

jakku H&M Premium*, pellavatoppi Nanso, pellavahousut Max & CO, korvikset Butoni Design*, laukku Marimekko/Zadaa/DIY, espadrillot NOME*

Seuraavaksi yöuneni vei työpaikan organisaatiouudistus. ”Palettia laitetaan uuteen uskoon, ja nyt olisi hyvä sauma vaihtaa työtä jos kiinnostaa”, kaikki sanoivat.

Muutama päivä kului, ja pian pöydälläni oli ideat kolmesta uudesta työstä. Kaikki omalla tavallaan kiinnostavia, mutta… Aika iso mutta. Mitä jos hyppy uuteen on ajatuksena toisaalta kiinnostava ja virkistävä, mutta toisaalta taas pelkkä ajatus saa palan kurkkuun ja hapen loppumaan? Mitä jos on nykyiseen tyytyväinen, niin kannattaako vaihtaa pelkän muutoksen vuoksi? Olenko nyt ihan hölmö, jos en tartu uuteen? Mitä jos tulevat työkaverit ei olekaan kivoja? Mitä jos en tykkääkään uudesta työstä? Mistä pieni ihminen tietää mitä tehdä?

Siinä meni sitten taas muutama yö valvoessa, vatvoessa ja miettiessä. Haluanko oikeasti? Enkö halua koska olen nykyiseen tyytyväinen, vai enkö halua koska en uskalla ja olen nynny?

Noh, nyt tämäkin on ratkennut, eikä ainakaan toistaiseksi mikään muutu. Eli paljon melua (ja menetettyjä yöunia) jälleen kerran tyhjästä.

Näiden asioiden lisäksi olen menettänyt yöuneni ja viikottaiset lepohetket viime aikoina myös mukavien asioiden vuoksi. Olin mm. työmatkalla Kööpenhaminassa toissa viikonloppuna, ja viime viikonlopun olin Jyväskylässä kummipoikani perheen luona.

Yöunet Jyväskylässä jäivät aika vähiin, kun mm. saunoimme ystäväni kanssa yöllä puoli neljään herätyksen ollessa jo kahdeksalta. Rakkaan seuran ja kivan viikonlopun jälkeen väsymys on kuitenkin erilaista, kuin huolesta valvottujen öiden jälkeen.

Tällä viikolla ja tulevana viikonloppuna tarkoituksenani on vihdoin levätä, ja saada nukuttua univelkoja pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun elämässä on käynnissä pientä turbulenssia, on nukkuminen osoittautunut minulle näin vanhemmiten hieman hankalaksi.

Nukahdan aina hyvin, mutta herään muutaman tunnin jälkeen. Onko Teillä hyviä vinkkejä siihen, miten nukahtaa uudelleen sen jälkeen, kun herää klo 4.15, eikä uni tule millään? Uni loppuu, keho käy kierroksilla, ja mieli alkaa käydä läpi yleensä hämmentävän synkkiä asioita.

En usko, että olen ainut stressissä yöunensa menettävä, joten vinkit tulisivat varmasti monille tarpeeseen.

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Hermoja rassaava uudistus

tunnetila: ärsytys

Tiedättekö sen tunteen, kun joku (pienikin) asia alkaa ärsyttää aivan älyttömästi, ja lopulta sen aiheuttama ärsytys paisuu ja paisuu lähes kohtuuttomaksi? Jos tuohon soppaan lisätään vielä yhdeksi elementiksi epäoikeudenmukaisuus, on ärsytyskynnykseni jo todella korkealla.

Tällä kertaa ärsytyskynnykseni on äärimmilleen virittänyt HSL:n tuleva lippu-uudistus. Helsingin Seudun Liikenteen matkalippujen hinnat uudistuvat parin viikon päästä, ja voi jestas miten epäoikeudenmukaiselta tuo uudistus tuntuu Helsingin keskusta-alueella asuvan näkökulmasta!

Uudistuksessa Helsingin seutu on jaettu eri vyöhykkeisiin. Vyöhykkeitä on A:sta D:hen, ja matkalippuja voi ostaa kattamaan eri vyöhykkeet. Itse asun A-vyöhykkeellä. Myös työpaikkani on A-vyöhykkeen sisällä, kuten kaikki harrastuksenikin. Pelkkää A-vyöhykkeen lippua ei kuitenkaan voi ostaa, vaan mukaan on pakko ottaa myös B-vyöhyke, vaikkei ikinä sinne matkustaisikaan.

B-vyöhyke sisältää osan Espoota ja Vantaata, mutta ei kuitenkaan ylety lentokentälle asti. Ja lentokenttähän luonnollisesti olisi ainut paikka Vantaalla, minne matkustan edes muutaman kerran vuodessa.

pusero Majestic Filatures, huivi Balmuir*, aurinkolasit Tommy Hilfiger/Specsavers*, housut Voglia*, laukku Céline, kengät Repetto

Espoossa asuvat työkaverini iloitsevat alle puoleen putoavista työmatkakustannuksista, ja se on toki heille superkiva juttu, mutta minun matkani muuttuvat uudistuksen myötä kalliimmiksi. Käytän matkustaessani useinmiten raitiovaunua, ja tähän asti siihen on ollut ostettavissa edullinen ratikkalippu. Eipä ole uudistuksen jälkeen. Pelkkä ratikkalippu poistuu kokonaan lippuvalikoimasta uudistuksen myötä.

Maailmalla matkustellessa eteen tulee erilaisia matkalippujärjestelmiä. Miksei Helsinkiin voida tuoda vaikkapa Hongkongissa olevaa mallia, jossa matkat maksetaan sen pituuden mukaan? Hongkongissa matkakorttia vilautetaan kortinlukijalle kulkuneuvoon mennessä ja poistuttaessa.

Kortti laskee automaattisesti pysäkin välit, ja veloittaa kortilta matkan pituuden verran arvoa. Jos tuo oikeudenmukainen veloitustapa toimii yli seitsemän miljoonan asukkaan Hongkongissa, niin luulisi sen toimivan pikkuisessa Helsingissäkin.

Noh, ehkä yritän nyt ajatella asiaa niin, että kylläpä minulla on asiat elämässä hyvin, kun tällainen asia saa minut ärsyyntymään näin kohtuuttoman paljon. Että hienosti menee, jos eniten tällä hetkellä vituttava asia on HSL:n lippu-uudistus.

Ja ehkä täytyy myöskin ottaa asia niin, että on aika laajentaa elämänpiiriä pois Helsingin keskusta-alueelta, ja alkaa matkustelemaan ympäri Espoota iltakaudet ja viikonloput ihan muuten vaan. Ennen ajattelin, että maksan mielelläni asumisesta Helsingin keskustassa vähän enemmän, sillä säästän rahaa matkakustannuksissa. Nyt kun en voi enää ajatella noin, niin alkaa vähän mietityttää, että mitä jos etsisi reilusti edullisemman kodin jostain vähän syrjemmältä…

Miten on, Helsingin seudulla asuvat lukijani, oletteko Te voittajia vai häviäjiä tässä uudistuksessa?

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Viisi faktaa auringossa

tunnetila: hauskuus

Instagramissa kiertää parhaillaan haaste, jossa pyydetään ihmisiä kertomaan itsestään viisi faktaa, joita ei ole ehkä aiemmin tullut seuraajilleen kertoneeksi.

Blogimaailmassa taas kiersi hetki sitten haaste, jossa bloggaajan puolison piti vastata bloggaajaa koskeviin kysymyksiin. Mieheni vastasi tuolloin kysymyksiin (niitä oli 33 kpl!), mutta hän toivoi, etten julkaisisi hänen vastauksiaan blogissani.

Kunnioitan mieheni pyyntöä, mutta ajattelin kuitenkin ottaa muutaman hänen vastauksistaan, ja yhdistää nämä kaksi haastetta. Tässä tulee siis viisi faktaa minusta mieheni sanoin!

Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?

  • Jakaisit niitä holtittomasti niin, että kaikki tutut ja sukulaiset alkaisivat riitelemään siitä kuinka paljon kukin sai

Oma kommenttini miehen vastaukseen: Heh, olen jo jakanut mahdollisesti joskus tulossa olevan lottopottini! Mm. kampaajalleni olen luvannut mukavan siivun, eli kyllä, mieheni vastaus on oikein.

Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä? 

  • Ehkä se, ettei ne tee omalle paskalle elämälleen mitään

Oma kommenttini miehen vastaukseen: Totta taitaa olla tämäkin. Olen itse joskus päättänyt, että en valita turhasta. Jos eteeni tulee asioita jotka saavat valittamaan, niin jos vain mitenkään pystyn itse vaikuttamaan asiaan, niin en valita, vaan teen niille asioille jotain.

Mikä saa minut todella vihastumaan?

  • Eläimiin kohdistuva huono kohtelu

Oma kommenttini miehen vastaukseen: Tätä ei varmaan tarvitse avata tämän enempää, eli mieheni osui jälleen oikeaan. Tosin sen vielä sanon, että kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin huono ja epäoikeudenmukainen kohtelu saa vereni kiehumaan. Eli huono kohtelu saa vihaiseksi, oli kohde kuka tai mikä tahansa.

Mitä pelkään?

  • Ehkä sinulle tärkeiden ihmisten menettämistä

Oma kommenttini miehen vastaukseen: Amen! Olen onnistunut ympäröimään itseni niin mielettömän upeilla ihmisillä, etten edes halua ajatella menettäväni ketään heistä.

Mieheni vastauksia lukiessa en voinut kuin todeta, että hän taitaa tuntea minut kyllä todella hyvin!

Mikä on paras luonteenpiirteeni?

  • Moni, mutta siellä pohjalla on sellainen tietty tasapainoisuus

Oma kommenttini miehen vastaukseen: Tästä vastauksesta olin todella onnellinen! Tämä ei siis ole fakta, vain ainoastaan mieheni ajatus minusta, mutta jos minusta (välillä ympäriinsä sekoilevasta tyypistä!!) huokuu tasapainoisuus, niin olen kyllä valtavan onnellinen!

Tasapaino on nimittäin asia, jonka olen aina ajatellut olevan elämässä ehkä se tavoiteltavin asia. Sitä paitsi tasapaino on mielestäni myös avain onneen.

Vielä näin loppuun bonuksena yksi fakta kotioloista mieheni vastauksen muodossa.

Millaisia vaatteita käytän kotona?

  • Mukavia ja rumia

Oma kommenttini miehen vastaukseen: Anteeksi nyt vaan herra, mutta minun kotiasuni on kashmiria ja aivan ihana! Tai no, myönnetään, että kashmirhousuissani on polvipussit ja ne lököttävät pepusta, ja että kashmirkotitakistani on toinen vyönlenkki revennyt ja takki on aina päällä vähän miten sattuu…

Sitä paitsi kotona saa minusta näyttää ihan siltä miltä haluaa. Tärkeintä on, että vaatteet eivät kiristä eikä purista, ja että ne ovat lämpimät ja pehmoiset. Ei kai sitä kotona nyt missään jäykistelyvaatteissa olla!

Tässä siis viisi plus yksi asiaa minusta mieheni suulla. Onko Teillä näihin jotain kommentoitavaa? Yllättikö joku, tai oletteko jostain samaa mieltä mieheni kanssa?

Ihanaa naistenäivää kaikille Teille, ja maailman parhaalle isälleni hyvää syntymäpäivää!

Kuvat: Vilma

Kohtuus kaikessa – motto vuodelle 2019

tunnetila: innostus

Tervetuloa vuoteen 2019!

En ole tainnut koskaan kohta yhdentoista (!!) bloggausvuoden aikana tehdä varsinaista vuosikatsausta edellisvuoteen, enkä tee nytkään. Kuka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.

Tyydyn vain toteamaan, että vuosi 2018 oli minulle hyvä. Olin onnellinen ja terve, rakastin, tein paljon asioita joita halusin tehdä ja vietin aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Mitä sitä muuta elämältä voisi toivoa? En taida keksiä mitään enempää enkä parempaa.

Olin myös vuoden 2018 ostamatta mitään. Tai siis yritin olla. Tein vuoden aikana kaksi ostosta: toukokuussa ostin pienen nahkarepun Espanjasta käsityöläiseltä johon tutustuin, ja syyskuun lopussa ostin puhelimeeni latausjohdon, kun vanha johto katkesi. Johdon tarvitsin, reppua en. Ostin siis jotain tarpeetonta, ja siksi epäonnistuin itselleni asettamassani haasteessa.

Olin kuitenkin hämmentävän sinut ostamattomuuteni kanssa. Haasteen alku ja tammikuun alet kiristelivät hermoja, mutta sitten kun siitä pääsi yli, koko loppuvuosi sujui kuin vettä vaan! Ostelu ja tavaroiden hamstraaminen ei enää loppuvuodesta kiinnostanut minua pätkääkään.

Jopa joululahjojen hankkiminen tuntui työläältä. Olin etukäteen ajatellut, että lahjojen ostaminen tulee olemaan superkivaa, sillä en ole saanut vuoteen ostaa oikeastaan mitään. Mitä vielä, liikkeiden tavaranpaljous ainoastaan ahdisti minua. Päässäni liikkui koko shoppailun ajan puistattava ajatus siitä, miten paljon turhaa tavaraa maailmaan oikein mahtuu, ja milloin me kaikki hukumme tähän paskaan.

Ainoita paikkoja joissa viihdyin, oli jouluiset pop up -kaupat, jotka möivät pääosin kotimaisia pienten yrittäjien tuotteita. Niistä tein ostoksia mielelläni. Ostin tänä vuonna lahjaksi kirjoja, kodintekstiilejä ja vaatteita entisistä uloskasvaville kummilapsille. En ostanut yhtään lelua tai muuta tarpeetonta juttua.

Kuulin muuten, että naapurin pikkutyttö oli saanut jouluna lahjaksi sata (100) lahjaa. Mitä ihmettä? Miksi maailmassa ei voi olla olemassa yhteisesti sovittua sääntöä, että joulupukki tuo jokaiselle maksimissaan viisi pakettia? Olen varma, että nuo viisi tavaraa tuottaisivat ihan yhtä paljon iloa kuin ne sata, ja noista muutamista kallisarvoisista lahjoista pidettäisiin paljon parempaa huolta.

Överiksi menneestä lahjavuoresta ja kauppojen tavarapaljoudesta tuskastuneena olen päättänyt, että mottoni vuodelle 2019 on kohtuus kaikessa. Päätin opetella käyttäytymään maltillisesti kaikilla elämän osa-alueilla.

Saan vuonna 2019 ostaa mitä vaan, kunhan ostan tarpeeseen ja ostos tuntuu järkevältä. Teen juuri sen verran töitä kun on fiksua, enkä ahnehdi ylimääräisiä projekteja, vaikka ne olisivat kuinka kiinnostavia tahansa. Harkitsen blogiin liittyviä yhteistöitä ja muita juttuja entistä tarkemmin, enkä ryhdy mihinkään, mistä tiedän tulevan minulle ylimääräistä stressiä.

Jos mieleni tekee herkkuja, en syö kerralla suklaalevyn puolikasta, vaan otan vain yhden rivin ja nautin siitä. Kun treenaan, treenaan maltilla, enkä veren maku suussa. Liian kovaa treenaaminen johtaa kohdallani todella helposti ylikuntoon ja siitä johtuvaan sairasteluputkeen.

Maltti ja kohtuullisuus olkoot tänä vuonna ne sanat, jotka yritän pitää mielessä joka päivä. Oletteko Te päättäneet luvata jotain vuodelle 2019?

Onnea, iloa, malttia, tolkkua, terveyttä, tyytyväisyyttä, rakkautta ja kohtuullisuutta Teille kaikille vuoteen 2019!