Hiusjuuritutkimuksessa

tunnetila: hämmästys ( ja ällötysvaroitus!!!)

hiusjuuri3

Kävin pari viikkoa sitten Hiusakatemian hiusjuuritutkimuksessa*.

Olen kärsinyt hiustenlähdöstä jo useamman vuoden. Olen ajatellut hiustenlähdön olevan pääosin hormoniperäistä. Siksi lopetin noin vuosi sitten hormonaalisen ehkäisyn. Tuon lisäksi olen hiusten hyvinvointia parantaakseni käyttänyt erilaisia hiuspohjaan hierottavia seerumeja ja ampulleja, syönyt jos jonkinlaisia lisäravinteita ja ottanut päänahalle stimuloivia hoitoja.

Muutama viikko sitten kampaajalla käydessäni kampaajani kertoi hoitojen purreen, ja sanoi uutta hiusta kasvavan paljon. Olin todella onnellinen tästä uutisesta. Onni ja toiveikkuus kuitenkin katosivat hiusjuuritutkimuksen jälkeen.

Tutkimuksessa hiuksia nypittiin irti ympäri päänahkaa, ja hiuksia ja niiden juuria tarkasteltiin mikroskoopin avulla. Minulta otettiin ehkä noin 20 hiusta, ja niistä neljässä oli normaali, terve juuri. Kaikki muut näyttivät olevan pahasti vaurioituneita tai kuolleita.

Osa hiuksista oli kuollut kesken kasvun kuivuuteen. Tarvitsen kehooni lisää vettä tai hyviä rasvoja, jotta hiukseni voisivat paremmin. Osa hiuksista taas oli tuhoutunut stressin vuoksi. Stressissä hiusjuuren ympärillä oleva tali pakkautuu juuren ympärille ja tavallaan tukehduttaa hiuksen.

hiusjuuri1hiusjuuri4

Iso osa hiusjuuristani oli ns. maitojuuria, eli juuri oli tuhoutunut maitoyliherkkyyden vuoksi (en tiennyt että minulla on maitoyliherkkyyttä!). Päänahassani jylläsi myös bakteeritulehdus, joka tappoi hiuksen jo alkutekijöihinsä.

Eikä siinä vielä kaikki. Osassa juurista näkyi myös pälviominaisuus (eroaa onneksi varsinaisesta pälvikaljusta), joka on osalla ihmisistä jo syntyessään. Stressi voi saada pälviominaisuuden puhkeamaan jossain vaiheessa elämää.

Sain luettavakseni HiusAkatemian perustajan, Suomessa alan uranuurtajan Annikki Hagros-Kosken kirjoittaman kirjan ”Hiusten ja hiuspohjan hyvinvointi”. Kirjassa oli oma osionsa paljon tutkitusta pälvikaljuudesta.

Kirjassa viitattiin psykoterapeutti Jyrki Pekolan tutkimukseen, jossa oli tutkittu ihmisiä joilla esiintyy pälvikaljuutta. Tuo kirjan kappale oli lähes suoraan elämästäni. Pälvikaljuihmisiä yhdistivät mm. seuraavat ominaisuudet: tunnollisuus, vastuullisuus, he pyrkivät lähelle täydellisyyttä. Pälvikaljuudesta kärsivät pyrkivät auttamaan läheisiään, voivat kantaa huolta asioista jotka eivät edes kuulu heille. He ovat tunnollisia, ahkeria, periksiantamattomia, empaattisia ja avuliaita.

Hoh hoijaa. Lähes kaikki muut pälviominaisuudet luonteestani löytyivätkin, mutta en ole syrjään vetäytyvä. Kaikkien muiden ominaisuuksien kohdalla nyökyttelin hämmentyneenä.

hiusjuuri2

Että sellaista. Ihmettelen kovasti miten minulla voi olla päässä edes muutama hius jos tilanne on hiusjuurteni osalta noin järkyttävä.

Sain paljon kotihoitovinkkejä minulle hiusjuuritutkimuksen tehneeltä Anne Kaakiselta. Anne kehoitti minua lisäämään päivittäiseen ruokavaliooni lisää vettä ja hyviä rasvoja (mm. Camelina öljyä). Hän suositteli minulle myös muutamaa ensiarvoisen tärkeää vitamiinia ja vitamiinivalmistetta, mm. magnesium, D-vitamiini ja Immufix.

Näiden lisäksi maidoton ruokavalio voisi parantaa hiusteni tilannetta ja HiusAkatemiassa tehtävät kapillaarihoidot poistaisivat bakteeritulehdusta. Myös hiuspohjan hieronta tekisi hyvää. Minulle suositeltiin myös vaahtomaista kevyttä shampoota, ja sellainen minulla onkin juuri sopivasti käytössä.

Annen kotihoitovinkit olivat hyviä ja uskon että nuo tekisivät hyvää kenelle tahansa. Oma kammottava hiusjuuritilanteeni taas sai minut hieman mietteliääksi. Mitä sanotte, onkohan tilanteeni oikeasti näin vakava, vai onko hiusjuurten runsas kuoleminen ihan normalia?

0

(12) Kommentit

  1. OK, myönnetään, että tulos oli aika kamala – mutta senkin uhalla haluan ehdottomasti itse hiustutkimukseen!

    Tukkaa minulta löytyy kyllä ihan vaikka muille jakaa, mutta hiuksia kyllä lähtee aikas kivasti ja sekös ärsyttää tuota miestä joka meillä asuu kun on hänen hommansa putsata suihkukaivo ja lavuaarin mystiset tukokset ?

    Itse olen maidoton ja munaton (haha) nyt toista kuukautta, mutta kiinnostaa kovasti mitä voisin vielä tehdä että hiusten putoilu vähenisi!

    Kiitos kirjoituksesta!

    1. Nina says:

      Sinulla on Emma niin upeat hiukset, että uskon hiustenlähtösi olevan aika normaalia hiusten uudistumista. Kun hiuksia on paljon, niitä myös lähtee paljon. Minulla niitä on vähän ja niiden vähäistenkin lähtö huolestuttaa siksi aika paljon. (Ja tuo huolestuminen taas lisää hiustenlähtöä entisestään. Kierre on valmis. 🙁 )

      Munaa minulle suositeltiin (hahaa! 😉 ), kuulema yksi muna päivässä olisi hyvä nauttia. Etenkin sellainen muna, jossa keltuainen on aika löysä. Maitotuotteista ainoat hyvät on kovat juustot ja aito voi. Ne siis sopivat joillekin.

      Todella mielenkiintoinen tuo sessio oli ja ihan hyviä vinkkejä sieltä sai. Tutkimukseen piti viedä mukana laajojen verikokeiden tulokset, ja myös ne otettiin mukaan analyysiin. Perinpohjaista tutkimusta siis.

  2. Ihmetyttää says:

    Hmm, mielestäni vähän haiskahtaa rahastukselta.. ”Maitoallergia” hiusjuurista katsottuna kuulostaa erityisen epäilyttävältä. Stressin vaikutuksen allekirjoitan kyllä, sitä ei tosin varmaan helpota tiukkoihin välttämisruokavalioihin ryhtyminen ja rahan tuhlaaminen erilaisiin öljyihin ja vitamiinilisiin. Maalaisjärki kunniaan!

    1. Nina says:

      Suhtaudun itsekin näihin tutkimuksiin aina vähän skeptisesti. Aloin kuitenkin uskoa prosessiin kun näin miten erilaisia juuria hiuksissani oli. Esim. esiin tulleen maitoallergian vuoksi kuolleet hiusjuuret näkyivät mikroskooppikuvissa valkoisina ja kuihtuneina, ja minulla oli niitä useita. Jostain tuo juuren kuihtuminen johtui, oli sitten maitoallergia tai joku muu juttu.

      Mutta kuten sanoit, maalaisjärki kannattaa näissä olla aina mukana. Jos haluaa kokeilla onko HiusAkatemian hoidoista apua, niin hoitoihin voi halutessaan mennä. Mukavaa oli, että hoitoja ei minulle tyrkytetty, vaan mukaan annettiin myös edullisia (ja ilmaisiakin) kotihoitovinkkejä.

      1. Ihmetyttää edelleen :) says:

        Olen ymmärtänyt, että päässämme on hiuksia eri kasvuvaiheessa, näitä kun mikroskoopilla katsoo, niin varmasti näyttävät eri elämänkaaren vaiheessa erilaisilta. Niitä voi sitten nimetä mielensä mukaan eri nimillä.. En vielä nielisi purematta 😉

        1. Nina says:

          Tervettä kriittisyyttä, arvostan. 🙂 Ja muuten, aika hyvä idea mistä erilaiset juuret johtuvat… Kiitos ajatusten herättämisestä!

  3. Virpi says:

    Ohhoh, en ole ennen kuullut hiusjuuritutkimuksesta. On tavallaan hyvä, että nykyään tutkitaan kaikkea mahdollista hyvin tarkasti ja kehittyneesti, mutta välillä kyllä tuntuu, että tieto lisää tuskaa (ja rahanmenoa). On hienoa, että tällaisia asioita osataan selvittää, ja näin saada vastauksia ongelmiimne, mutta mietin juuri tuota, että onko tilanne oikeasti noin paha. Onko hiusjuurtesi tilanne aina sama, vai onko syksyn monet stressit pahentaneet tilannetta? Kauanko bakteeritulehdus on hiuspohjassasi ollut ja mistäköhän se on tullut? Älä kuitenkaan Nina stressaa tästä yhtään enempää, saithan onneksi paljon hyviä neuvoja ja apuja tilanteen parantamiseen. 🙂 Joululepo, pienikin rauhoittuminen, tarkkuus maitotuotteiden käytössä ja ammattilaisten apu poistaa varmasti ainakin puolet hiusjuurtesi ongelmista, joten kyllä se siitä lähtee nousuun. Usko pois. 🙂

    Vaikka minulla on paljon hiusta, se kasvaa nopeasti, eikä niitä lähde erityisen paljon, nuo pälviominaisuudet täsmäävät pelottavan tarkasti myös minuun. Minäkään en tosin ole syrjään vetäytyvä, mutta tarvitsen tasaisesti omaa aikaa ja rauhaa, ja viihdyn paremmin pienissä porukoissa kuin suurissa ryhmissä. Tokihan ne ovat vain sopivia ominaisuuksia, mutta pisti kyllä miettimään. Ja mistä noista maitoyliherkkyyksistä tosiaan voi tietää, jos käyttää maitotuotteita kohtuudella eikä ole oireen oiretta (paitsi ilmeisesti hiusjuurissa)? 😀

    Älä huoli Nina! En usko että tilanne on avun kantamattomissa, vaan paljon on tehtävissä. Itse uskon ”yksinkertaisiin” rohtoihin eniten, eli paljon nesteytystä, mahdollisimman paljon lepoa ja mahdollisimman vähän stressiä. Siihen kylkeen hellävaraiset ja sopivat hiustuotteet, niin siitä se lähtee. 🙂

    1. Nina says:

      Kiitos ihanasta kommentistasi Virpi! <3 <3

      Odotan niiiiiiin paljon joululomaa ja sen suomaa levähtämistä. Syksy on tosiaan ollut aika raskas ja rankka kaikkinensa, joten en ihmettele jos tätä menoa kaikki hiukset lähtee päästä. 🙂

      Ei vaan. Uskon kyllä että moni noista saamistani kotihoitovinkeistä on toimivia, ja ajattelinkin alottaa vitamiinien syönnin hetimiten. En siis juuri nyt syö yhtään mitään ylimääräistä vitamiinia purkista, en edes sitä kaikille suomalaisille suositeltua D:tä. Tiukan treenin jälkeen saan helposti suonenvetoja jalkapohjiin, joten magnesiumiakin kannattaa varmasti lisätä joko sisäisesti tai suihkeena (magnesium-suihke minulla oli yöpöydällä, siis silloin kun meillä oli vielä makuuhuone.. 😀 (Talking about stress... ;))

      Eiköhän tämä tästä. Kunpa vain voisi pitää elämänsä mahdollisimman stressittömänä! Kuinkahan se muka onnistuisi..?

  4. pauliina says:

    toi on niin paha, että stressi lisää hiustenlähtöä. se tietohan vaan lisää stressiä. huh huh. multa löytyy kanssa pälviominaisuudet. ne kaikki. 🙁 ja mulla on jopa ollut kaukana menneisyydessä pari kaljua länttiä päässä. toivottavasti eivät palaa ikinä.
    noi vitamiiniohjeet oli hyvät. laiskasti otan vitamiineja mutta jos nyt tosiaan edes sitä d:tä ja magnesiumia. pohkeet kramppaa öisin tosi helposti. suonenveto iskee heti jos erehdyn venyttämään jalkoja pitkiksi koukistamatta samalla nilkkaa. ja vettä juon tosi vähän. se kun aiheuttaa jatkuvaa vessassa ramppaamista. mutta ehkä hiusten hyvin voinnin vuoksi täytyy sitäkin kokeilla.
    hiusjuuritutkimus olisi tosi mielenkiintoinen mutta enpä tiedä uskaltaisinko mennä.

    1. Nina says:

      Stressin ja hiustenlähdön kierre on loputon! 🙁 Ja voi ei, mitäs me pälviominaiset… Minulla ei ole onneksi vielä päässyt noin pahaksi, mutta alkoi heti hirvittää tuleeko myös minulle jossain vaiheessa hiuksettomia kohtia päähän. Toivottavasti ei!

      Myös tuo pohjekramppaus öisin on minulla ihan sama! Joskus sitä tulee useammin, joskus on vuosia ettei tule ollenkaan. Siihen olen joskus syönyt magnesiumia, mutta ne pureskeltavat kapseit on ällöttäviä! Onneksi nykyään on olemassa magnesiumia suihkeena. Sitä tykkään mielummin käyttää.

      Tutkimus oli kyllä mielenkiintoinen. Tosin jos olisin tienny mitä kaikkea kammottavaa tulee tulokseksi, niin en tiedä olisinko minäkään uskaltanut mennä. 🙂

  5. Aika hurjalta kuulostaa. Päänahan bakteeritulehduksen varmasti voisi varmistaa myöskin ihotautilääkäri jos haluaisi vielä saada sen kuuluistan ”toisen mielipiteen”. Toisaalta, eihän se maidottoman ruokavalionkaan kokeilu mitään muuta maksa kuin vaivaa. Jos se auttaa niin sehän on voitto jo sinänsä. Toivottavasti saat apua tuohon kurjaan vaivaan.
    Ja jos alkaa näyttää sille että stressin vähennys on ainoa keino parantaa hiusten kasvua niin ei sekään mahdotonta ole. Pitää vain itse päättää että jostain pitää vähentää, oli se sitten työt tai harrasteet. Itse olen migreenin vuoksi joutunut vähentämään töitä ja lisäämään vapaa-aikaa. Tietysti tulot siinä ovat merkittävästi pudonneet, mutta olo on myös parempi eivätkä ne rahahuoletkaan tunnu enää niin suurilta kun on muuten onnellinen.

    1. Nina says:

      Ihana kuulla, että olet pystynyt löysäämään tahtia ja olet saanut siitä apua migreeniin. Miksi sitä on niin hölmö, ettei tajua hidastaa ajoissa? Vasta sitten kun hiukset lähtee päästä niin alkaa heräillä ja miettiä että onkohan tässä jonkinlainen stressi kenties päällä..? Voi hyvänen aika sentään! mutta kuten sanoit, noita muutoksia olisi helppo halutessaan tehdä eikä niistä varmasti haittaa olisi missään tapauksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.