Helmikuussa loppuneet

tunnetila: harmitus

Taas on kuukausi vaihtunut, ja on aika esitellä helmikuussa loppuneet kosmetiikkatuotteet.

Olin tammikuun lopussa huolissani siitä, että minulta loppui yhden kuukauden aikana monta lempituotetta. Helmikuun saldosta voin sanoa ihan samaa. Tuotteita nimittäin loppui 7kpl, ja niistä kuuden loppuminen tuottaa harmitusta.

Kaksi eniten tuskaa tuottavaa loppumista on Cutrinin Halla -hoitoaine, ja Elizabeth Ardenin Ceramide Capsules* silmänympärysiholle. Molempien tuotteiden loppuminen suorastaan pelottaa, sillä EA:n kapselit ovat pitäneet silmäluomeni tänä talvena ilman kuivuuden aiheuttamia haavaumia, ja Cutrinin Halla -hoitoaine on tehnyt käytännössä saman pelastuksen hiuksilleni jo kahden talven ajan.

Cutrinin tuoteuudistuksen mukana myös tuo Halla -sarja on lopetettu. Hallan tilalle valikoimaan on onneksi tullut Lumi, jonka hoitoaineen pitäisi olla samanlainen kuin Halla, talven kuivuutta vastaan taisteleva ja erittäin kosteuttava.

Muita loppuneita tuotteita on hieman yli kuukaudessa loppuun aktiivikäyttämäni Polaarin hoitoseerumi*, josta kirjoitin jo täällä ylistävää arviota. Toinen ylistävään arvioon yltänyt tuote on CÎMEn kuivaöljy*, josta kirjoitin ensimmäisen kerran täällä. Voi nyyh, miksi kaiken hyvän täytyy aina loppua!

Yksi loppuneista tuotteista joka oli ihan ok, mutta joka ei noussut lempparikseni, oli Patykan käsivoide*. Ranskalaisen Patykan luomukosmetiikkatuotteet ovat todella, siis todella suosittuja. Ylellistä luonnonkosmetiikkaa, joiden pakkaukset on kauniit, ja kaikki tuotteet on valmistettu vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti.

Tämän käsivoiteen pohjana on Patykan kulttiöljy Huile Absolues, ja tuote mm. kosteuttaa, suojaa, rauhoittaa, vahvistaa ja ehkäisee ihon pigmenttimuutoksia. Supertuote siis, mutta minä en vaan koskaan pääse sinuiksi Patykan tuotteiden tuoksujen kanssa.

Olen testannut Patykalta vaikka mitä, suihkugeelistä puhdistusmaitoon, mutta käyttö jää aina muutamaan testikertaan. Tuotteiden tuoksut eivät miellytä minua ollenkaan, ja pian huomaan tarttuvani uuteen, paremmantuoksuiseen tuotteeseen.

Tuoksuista puheen ollen… Tuoksuista käytin loppuun viime kuussa reissussa mukana olleen Givenchyn Ange ou Démon -tuoksun (arvio täällä) ja Guerlainen Mon Guerlainen* (lisää täällä).

Tiedän, että kauhistutan taas ihmisiä, tai ainakin erästä bloggaajakollegaani kertomalla, että olen käyttänyt taas tuoksun kolmessa kuukaudessa, mutta niin se vaan menee. En ymmärrä miten saan tuoksupullon aina tyhjäksi supernopeasti!

Saapa nähdä onko touko- tai viimeistään kesäkuussa esittelyssä helmikuun puolella käyttöön ottamani tuoksu. Luultavasti!

3
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    JonnaH.
    06/03/2018 at 09:44

    Hahaa, oon taas todellakin ihan järkyttynyt, ihan kaksi pulloa?!? Nuo EA:n sy-ihon kapselit ovat muuten ihania, tykkään niistä itsekin. 🙂 Jos pystyisin tekisin kyllä kokeilun, että kauan mulla menisi, että saisin pullon tyhjäksi, jos käyttäisin vain samaa. Tuoksusta riippuen laitan aina 1-2 suihkausta, niin ehkä joku 30 ml:n pullo saattais loppua tossa ajassa. Sun on ehdottomasti saatava itsellesi sellainen Atelier Colognen 200 ml:n leka, haluan nähdä kauan sellainen kestää sulla. 😀

    • Reply
      Nina
      06/03/2018 at 13:33

      Heh, minua hirvittäisi ottaa 200ml ”lekahaaste” vastaan! 🙂 Minusta on nimittäin ihana, kun en ehdi koskaan kyllästyä tuoksuun kun se jo loppuu. Tykkään tuoksujen vaihtelusta niin paljon. Mutta en niiiiiin paljon, että vaihtaisin niitä viikottain. 🙂 Olen kaikessa kosmetiikan kulutuksessa ”yksi purkki kerralla” ajattelutavan edustaja. 😀

  • Reply
    Ellu
    06/03/2018 at 20:44

    Apua, mulla on ollut jo kaksi kesää kovassa käytössä Tommy Hilfigerin kesätuoksu eikä se vieläkään ole edes puolessa välissä! 😀 No tosin se on 100 ml pullo, mutta olen suihkutellut sitä aika huolettomasti. Mulla muutenkin tuoksut kestää iän kaiken. Muutkin kosmetiikkatuotteet (mm. shampoot ja hoitoaineet) kuluu raivostuttavan hitaasti 🙂 Nyt siis kun yritän käyttää niitä loppuun, että pääsen siihen ihanaan seesteiseen tilaan, että käytössä on vain ja ainoastaan lempikosmetiikkatuotteeni. Ai että kun nykyinen pieni kylppärini olisi niin eri näköinen kun sieltä saisi pois sen röhnäisen näköisen rullahyllykön…

    • Reply
      Nina
      07/03/2018 at 09:27

      Hahahah! 100ml pullot kestää kyllä ikuisuuden! Haluan aina tuoksut pienempinä, jotta saisin sen ilon, että se loppuu. 😀 Ja sama muissakin tuotteissa. Joku shampoopullon perhekoko saa minulle aikaan ahdistusta koska tiedän, ettei se kahden hengen taloudessa lopu KOSKAAN! 😀 Tsemppiä tuotteiden poiskuluttamiseen Ellu! Minulla on tämän ostamattomuushaasteen taustalla sama juttu. Tarkoituksena on käyttää pois varastot, ja sit kun kaikki on käytetty, hankkia vaan niitä lemppareita. Ah mikä ihastuttava ajatus! 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.