Huhtikuussa loppuneet

tunnetila: jännitys

En tiedä jaksatteko Te lukea näitä loppuneiden tuotteiden listauksia, mutta kun kerran tammikuussa päätin näitä tehdä, niin jatkan vuoden loppuun asti. Halusitte tai ette.

Ostamattomuushaastetta on nyt lusittu 4kk, ja tähän asti on mennyt tosi hyvin. (Mitä nyt olen alkanut kaiken muun ostamisen sijaan ostella herkkuja ja alkanut paisua ulos vaatteistani…) Pahin kuukausi saattaa kuitenkin olla nyt edessä, sillä saavuimme viikonloppuna Espanjaan, ja majailemme täällä kuukauden verran.

Hätä tuotteiden loppumisesta kesken matkan iski jo ennen reissua, ja pakkasin hädissäni mukaan tavaraa ehkä vähän liikaakin. Noo, niillä mennään mitä on mukana, ja jos joku mukaan pakkaamani kosmetiikkatuote ei minulle sovi, olen antanut itselleni luvan ostaa täältä korvaavan tuotteen tilalle. Järki käteen ihan kaikessa lakkoilussa!

Tässä kuitenkin nyt huhtikuussa loppuneita tuotteita, ja arviot niistä.

Elizabeth Ardenin Lasting Impression Mascara* oli minusta tosi hyvä! Sen koostumus oli kevyt, mutta ripsiin sai silti helposti volyymia ja pituutta. Mascara kesti ripsissä kauniina koko päivän, ja sen poistaminen oli helppoa. Voisin ostaa uuden, ellen olisi ostolakossa.

Toinen loppunut EA:n ikilempparini on Eight Hour Cream Lip Protectant metallirasiassa. Rasia kulkee helposti mukana käsilaukussa ja huulten lisäksi käytän voidetta ihan kaikkialle.

Ostan näitä metallirasioita aina laivalta (ainakin Silja Line myy muistaakseni näitä), ja ne maksavat reilusti alle kympin. Paras ja pitkäikäisin laivaostos jonka aina teen!

Täytynee buukata laivareissu heti tammikuun alkuun, jotta pääsen ostamaan näitä lisää koko tulevalle vuodelle. Tämän tuotteen loppuminen nimittäin kesken ostamattomuusvuoden harmittaa ihan vietävästi!

Kolmas viime kuussa loppunut tuote on Guinot’n Youth Renewing Serum*. Kävin Guinot’n huikeassa kasvohoidossa maaliskuun alussa, ja sain hoitolasta mukaani minulle sopivat täsmätuotteet kotihoitoa varten. Yksi näistä tuotteista oli ikääntymistä ehkäisevä hoitoseerumi.

Seerumin kerrotaan elvyttävän solutoimintoja ja uudistavan ihoa. Se myös hidastaa ja ehkäisee ihon ikääntymistä. Seerumin sanotaan kohottavan ihoa välittömästi, ja se myös kiinteyttää ja kosteuttaa tehokkaasti.

Käytin seerumia hoidon jälkeen kuurinomaisesti, pari pumppausta aamuin illoin kasvoille ennen muita tuotteita. Huomasin seerumin kosteuttavan ihoa todella hyvin. En välillä edes muistanut laittaa muuta voidetta seerumin päälle, sillä iho oli niin kosteutettu ja kimmoisa pelkän seerumin kanssa.

Tuotteen kohottavaa ominaisuutta en kuitenkaan huomannut. Tai sitten vaan masennuin kun kasvoni valahtivat supertehokkaan kasvojumpan jälkeen vanhoihin uomiinsa, eikä seerumi pystynyt palauttamaan liftattua ilmettä takaisin.

Muita loppuneita tuotteita olivat Korresin Mandarin huulivoide, jota ostan aina etenkin sen upean pakkauksen vuoksi. Vaikuttavina ainesosina huulivoiteessa ovat auringonkukkavaha ja karitevoi, jotka ravitsevat ja kosteuttavat huulia pitkäkestoisesti. Tuotteen mandariiniöljy hoitaa tehokkaasti kuivia huulia.

Tällä kertaa minulla oli käytössä huulivoide, jossa on suojakerroin 15. Hyvä tuote kesään, mutta myös talvella ulkoileville. Pakkasella rohtuneet huulet saa tällä tuotteella aika nopeasti kuntoon.

Viimeisin huhtikuun aikana loppuneista tuotteista oli IsaDoran Natural Matt meikkivoide*. Sain meikkivoiteen marraskuun Bette Boxissa, ja tykästyin tuotteeseen. Tuote peitti mukavasti ihon virheitä.

Meikkivoide oli kuitenkin makuuni liian mattainen ja sen sävy oli minulle vähän liian vaalea, joten sekoitin sitä Lumenen Instant Glow Sävyseerumiin. Tällä kombolla on nyt menty tuotteen loppumiseen asti, ja täytyy todeta että yhdistelmä oli erittäin toimiva.

Huhtikuussa loppui siis viisi tuotetta. Mukaan Espanjaan lähti ainakin viisikymmentä uutta tuotetta, enkä ajatellut raahata niistä yhtäkään takaisin kotiin. Tai no, Lumenen meikkivoide ei varmaankaan kulu kuukaudessa loppuun, joten se saattaa matkustaa vielä mukanani takaisin Suomeen. Mutta suurin osa tuotteista saa jäädä tänne.

Kesäkuun alussa on siis odotettavissa loppuneiden tuotteiden lista, joka on pitkä kuin nälkävuosi! Toivottavasti jaksatte lukea sen!

5

(2) Kommentit

  1. Mä jään odottelemaan, että saat ne ainakin 50 tuotetta kulutettua siellä lämpimässä loppuun, luen niistä tuotearvostelut mielelläni. X-D Mä tykkään noista Guinotin seerumeista, kun ne koostumukseltaan tavallaan ole seerumeita vaan enemmänkin kevyitä voiteita. Mun ja miehen yhteinen lemppari on Hydra Sensitive Serum, jota mies jopa raahaa töissä laukussa mukanaan Eight Hour Creamin kanssa. 😀

    1. Hah, voi olla että ihan kaikki 50 tuotetta ei kulu täällä loppuun… 😀 Etenkin kun sain heti ekana iltana jostain tuotteesta kasvojen herkimpiin kohtiin kamalan ihottuman. En yhtään tiedä mikä sen aiheutti, ja nyt on menossa jokaisen uuden tuotteen yksittäinen testaus. Voin kertoa että on hieman hankalaa selvittää mistä tuo reaktio tuli kun vaihtaa kerralla joka ikisen tuotteen. Erittäin fiksua, etten sanoisi… 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.